Paniikki

Tein jotain harvinaista: otin itteäni niskasta kiinni ja raahauduin läpi sateisen kävelytien sinne päiväkotiin kyselemään taksvärkistä ja työharjottelusta. Hyvä uutinen on se, että pääsen sinne taksvärkkiin yheks päiväks. Huono uutinen on taas se, etten pääse sinne työharjotteluun. Ja tämäkin siksi, ettei yleisestikään päiväkodit (ainakaan täällä päin) saa ottaa vaan jostain kadulta ketään työharjotteluun vaan ne saa ottaa semmoisia ihmisiä, jotka opiskelun takia tarvii työharjottelua. Haistakaa kukkanen sanon minä. Paniikki ehti iskeä matkalla Prismaan ja takas kotiin ainakin 728 kertaa, koska ei mulla nyt oo tietoo mistä mä repäsen sen viimesen suosituksen. Kuka tyhmä keksi, että niitä suostuksia pitäis olla kolme? Eiks kaks nyt vois olla ihan sopiva määrä?

Kaiken kaikkiaan oon kyllä ihan ilonen, että pääsen nyt edes yhdeksi päiväksi sinne juoksemaan niiden 1-3-vuotiaiden perässä. Pieniä flashbackeja tuli tolla pienellä visiitilläki koettua. Ite oon nimittäin ollu samaisessa päiväkodissa 12 vuotta sitten eskarissa. Kaikki näytti siellä ihan samalta kuin aina ennenkin. Ainut, mikä oli outoa oli se, että ajotin visiittini täydelliseen aikaan, sillä kaikki oli päiväunilla ja oli aika lailla kuoleman hiljaista. Paitsi sit kun pääsin käymään siellä pikkusten puolella, siellä niillä tais olla meneillä kisa siitä kuka itkee eniten, koviten ja pisimpään.

Pitää varmaan oikeesti laittaa sinne toimistolle viestiä ja kysellä ketkä lasketaan sukulaisiks ja ketkä ei. Koska mustahan on tosi epäreilua, että esim mun äidin veljen lasten äiti (yksinkertaisesti: serkkujen äiti) tai isäpuolen vanhemmat lasketaan sukulaisiks koska sitähän ne ei mulle ole. No, en kyllä aio vielä (ikinä) luovutta tän asian suhteen. Ja onhan mulla vuoden loppuun asti aikaa kun en kerta hakemustakaan saa lähettää kuin aikasintaan tammikuussa. Mutta silti, mulla on nyt kriisi tän asian suhteen!