This is a fight for our love, lust, hate, desire...

Tähän alkuun pakko sanoa, että ei luoja kuinka mulla on ikävä Manhattania. Muistan niin kirkkaasti sen hetken, kun mun training schoolin ekana aamuna ennen kello 6am kävelin Central Parkissa hirveessä kuumuudessa samalla, kun kuulokkeista kuuluu I am home. Se tunne oli jotain, mitä en ollu ikinä ennen tuntenu, jotain minkä pystyin tuntemaan vain kävellessäni New York Cityn katuja. En edes muista kuinka pieni olin, kun ekan kerran ajattelin ton kaupungin olevan mun unelmien kaupunki, jonne on pakko päästä. Muistan kuinka kateellinen olin, kun sain tietää, että mun isäpuoli ja velipuoli menee 10 päiväks New Yorkkiin velipuolen lätkäturnaukseen. Musta oli niin epäreilua, että mä en päässyt myös käymään siellä. Mä kuitenkin olin luvannut itelleni, että jonain päivänä mä pääsen sinne myös. Ei tosiaankaan silloin käynyt edes pienessä mielessäkään, että jonain päivänä mulla olis mahdollisuus asua ihan melkein naapurissa. Jo se ajatus, että mulla tulis olemaan training school NYCissä oli ihan tajuton, mutta eihän siinä vielä kaikki. Mä pääsin käymään siellä joka viikko sinä aikana, kun asuin New Jerseyssä. Reilu neljän kuukauden aikana mulla tais olla vain 2 viikkoa, jolloin en olisi käynyt Manhattanilla ollenkaan. Muina viikkoina kävin siellä aina vähintään kerran.

Vaikka asuin noiden kuukausien aikana New Jerseyssä, on mun pakko sanoa, että NYC oli mulle se oikea koti. Se oli se paikka, jossa mulla oli maailman paras olla ja jossa mä olin onnellisimmillani. Kyllä, myönnän, että mulla on ikävä mun hostperhettä New Jerseyssä. Joka päivä kuulen, näen tai muuten vain ajattelen asioita, jotka muistuttaa mua ajasta siellä. Välillä ne on huonoja ja välillä kivoja muistoja, jotka mieleen tulee. Selailen silloin tällöin myös mun New Jersey -kansiota iPhotosta ja muistan, miten ihanaa mulla siellä oli. Välillä mietin hetken, että mikä idiootti olin, kun lähdin sieltä pois. Mutta kyllä järki puuttuu yleensä aika nopeesti peliin ja muistan aina syyt miksi päätin lähteä. Oon usein jo ehtiny kuulla kysymyksen Kaduttaako, että lähdit? johon aina oon sanonu, että joo. Harmittaa, etten pääse enää mun unelmien kaupunkiin silloin kuin siltä tuntuu. Harmittaa, etten voi heittää sitä maailman urpointa finglishiä enää ilman, että joku kattoo mua kieroon. Musta oli oikeesti hauskaa, puhua sillä sekotuksella ja se tuli ihan automaattisesti. Myös se harmittaa, että tulin kokonaan kotiin. Mulla oli kaks vaihtoehtoa ja valitsin sen, jonka tiesin olevan parempi. En silti voi väittää, ettenkö joka päivä miettis sitä. Harmittaa, etten oppinut englantia niin paljoin kuin olisin halunnut. Harmittaa, etten päässyt käymään Floridassa tai moikkaamassa mun toista Jenkkiperhettä Californiassa.

Mä jollain lailla uskon kohtaloon. Uskon myös, että jokainen voi vaikuttaa omaansa teoillaan ja valinnoillaan. Mä en tiedä millasta mun elämä tällä hetkellä olis, jos olisin jättänyt rematchin tekemättä. En myöskään tiedä olisinko mä nyt Suomessa jos olisin valinnut uudeksi perheeksi sen, joka asui upstate New Yorkissa, tai sen perheen, joka asui toisella puolella North Carolinaa. En toisaalta edes välttämättä haluaiskaan. Tiedän vaan, että oon tehnyt mun valinnat mun sydämen mukaan. Valitsin sen vaihtoehdon, joka tuntui parhaimmalta ja jonka sillä hetkellä tiesin tekeväni mut onnellisemmaksi. Vaikka välillä mietin noita vaihtehtoja ja valintoja, en silti ole kertaakaan tosissani kyseenalaistanut mun valintaa tulla takas kotiin. Tiesin tehneeni oikein ja vain sillä on väliä. Kohtalo puuttui peliin ja päätti, että mun vuosi au pairina jäi lyhyeen. Olen silti ihan tajuttoman onnellinen, että sain elää sitä niin kutsuttua amerikkalaista unelmaa, opin ja näin paljon uutta sekä tapasin ihania ihmisiä.

Onneks kuitenkin tässäkin tapauksessa on kääntöpuolensa. Kun jotain jäi tästä kokemuksesta uupumaan, niin se tulee korvautumaan tulevaisuudessa. Mä ehkä missasin paljon upeita mahdollisuuksia ja asioita, kun tulin takas Suomeen. Mutta toisaalta, niinhän mä olisin missanut samalla lailla asioita täällä jäädessäni North Carolinaan. Jostain on kuitenkin pakko lupua saadakseen jotain vastalahjaksi.

En enää edes muista, mikä pointti tällä postauksella oli tarkotus alunperin olla, mutta tässä on tulos. Mä oon edelleen tosi huono avaamaan mun syvempiä ajatuksia sanoiks, varsinkaan nettiin, jossa kaikki voi niitä lukea. Siinä oli kuitenki vähän mun mietteitä, jotka mun au pairiuteen liittyen on suurimpina mun mielessä. Tähän onki hyvä lopettaa, koska kello on taas vaihteeks yli 12 ja mun yritykset päästä kerranki ennen keskiyötä nukkumaan on ihan säälittäviä. Sanoin äidille, että tulee vaikka repimään mut huomenna aikasin aamulla ylös sängystä, että ehdin ennen huomisen (tai siis tän päivän) menoja sen kanssa salille. Voi olla, että sen pitää heittää mut lumihankeen tosta ovesta, että saa mut hereille. Eli sitä suuremmalla syyllä olis mun syytä mennä nyt nukkumaan.

Viikonloppuja!!

Long time no see

Että semmonen pieni 2,5 viikon tauko :D No minkäs sille voi, kun ei oo ollu oikeesti mitään sen kiinnostavampaa kerrottavaa. Nytki koitan riipasta kokoon edes jonkimoisen räpellyksen tänne, ettei tää blogi ihan muumoidu. Uuden vuoden jälkeen ei oo ollu mitään sen kummempia meneillä. Oon melkein asunu salilla (tai ainaki toivonu asuvani), koska mikään ei oo parempaa ku salilla käyminen sen jälkeen, kun on ollu tommonen säälittävä puolen vuoden tauko :D Oon nähny kavereita milloin missäki, laittanu työhakemuksia menemään ja kironnut, kuinka hiton vaikeeta on herätä ennen kymmentä. Voi että kun on mulla rankka elämä täällä. Siis miten mä joskus pystyin herätä KUUDELTA aamulla ilman ongelmia?! No mutta mikäs siinä niin kauan, kun ei oo mitään velvotteita herätä sen aiemmin.

Oon edelleen niiiin happy tosta! 

Mua oikeesti melkein naurattaa miten vähän oon ottanu mitään kuvia vielä tän vuoden puolella. Ellei jotain selfieitä lasketa, joita oon jossain eteisen penkillä tylsyyksissä otettu :D Mutta sentään pari kuvaa sai tänne laitettua, joten way to go Minna.

On ollu kyllä ihan kiva alkuvuosi. Viime su-ma yönä tuli Golden Globesit ja niitä sitte piti valvoa ja kattoa. Tottahan toki mun hehkuttaman Dallas Buyers Clubin leading ja supporting actorit vei pystit kotiin. Myös Jennifer Lawrencee meitsi hehkutti oikeen kunnolla. Eilen julkastiin vielä Oscar-ehdokkaat ja täällä ollaan kavereiden kesken ihan on the top of the world, koska tolle samaiselle leffalle tuli kuus ehdokkuutta. En siis oo ihan turhaan sitä hehkutellu hei! En muutenkaan malta odottaa Oscareita maaliskuussa, koska Ellen DeGeneres juontaa sen ja muutenki oon aina rakastanu kattoo sitä gaalaa! Ja mikä sen parempaa, että kaks lempparinäyttelijää (Jared Leto ja Jennifer Lawrence) on siellä ehdolla ja muutamia tosi hyviä leffoja. Mutta jos jotain pahaa saa rakkaasta Suomesta sanoa, niin voi jestas vihaan, että kaikkia Oscar-ehdokasleffoja (en tiedä miten toi pitäis oikeesti kirjottaa) ei pääse näkemään ennen tota gaalaa. Kiroon itteni aina välillä maanrakoon ton takia, koska tulin kotiin enkä ehtiny nähä kaikkia :D Ja musta tuntuu, että joku Finnkino on ihan tahalleen laittanu American Hustlen ensi-illan 7.3. kun Oscarit on 2.3.

Okei se siitä film indrustrysta ja muusta. Palataan aiheeseen viimeistään maaliskuun alussa :D Ei ku ei iha viel riitä leffat! Eilen käytiin kattoo The Wolf of Wall Street kavereiden kanssa ja kyllä sai muutamaan sataan kertaan putoilla oikein huolella sille leffalle. Nyt varmaan aiheutan sydärin ainaki muutamalle ihmiselle ruudun toisella puolella, mutta sanonpa vaan, että oli muuten ihan ensimmäinen Leonardo DiCaprion leffa, jonka näin... Ei, en oo oikeesti ikinä nähny Titaniccii, enkä myöskään oo ikinä kokenu jotain pakottavaa tarvetta kattoa se. Mutta jottei ihan kadota aiheesta, niin piti vielä sanoo, et kantsii mennä kattoo toi The Wolf of Wall Street. Näissä tunneilmissa ja hyräilyissä eteenpäin:

Tänään olis tarkotus piakkoin suunnata salille ja sieltä mennä koittaa onnea ja kokeilla luovuttaa verta kaverin kanssa! Viime keväänä oli sama missio, mutta se meni ihan puihin liian alhasen hemoglobiinin takia. Ja se taas johtu siitä, että ton polven takii olin menettäny aika paljon verta, joten siks mun normaalisti korkee hemoglobiini oli ihan liian alhanen. Tästähän mut määrättiin otattamaan verenkuvat, mutta enhän mä semmosia menny ottaa :D Mutta pitää katella miten onnistuu, jos ei onnistu ni pyydän uusiks ne verenkuvauspaperitsydeemit ni voi senki hoitaa. Mullahan ei tosiaan oo niitä edellisiä enää tallella. Kaveri tarvii kuitenki henkistä tukea, koska muutenhan se ei varmasti menis lähelle koko veripalvelua. Viimeks esim mun piti seistä sen ja sen siskon veripussin välissä niin, ettei se näkis sitä pussia :D

Mitäs vielä. Huomenna on serkun lapsen ristiäiset, vaatekriiseilen täällä ihan liikaa. Haluisin laittaa mun Jenkeistä ostaman puolimaxihameen päälle, mutta en suostu käyttämään ihonvärisiä sukkahousuja, koska vihaan niitä ja tuolla on liian kylmä ilman niitä. Kiitti vaan kaikki siellä Jenkkien päässä, veitte meijän lumettoman ja lämpimän sään. Nyt täällä on lunta, liukasta ja -15 astetta pakkasta ja siellä (ainakaan NJ:ssä ei oo enää lumesta tietoakaan ja plusasteitaki on ainaki 10). Ehkä räväytän ja meen mun pinkissä liian isossa jumpinissa ja uggeissa sinne kirkkoon, kuulostais ainaki lämpimältä jos ei muuta. Katotaan, mihin päädyn :D Sit aiheesta takas kukkaruukkuun, ens viikolla Dallas Buyers Club (joo tiiän, lupasin just, et palaan aiheeseen maaliskuussa) on ennakkonäytöksessa, kun on superpäivä, niin sinne suunnataan taas kavereiden kanssa. Hauskaa miten mä oon yhtä innoissani tosta leffasta ku kaveritkin, vaikka näin sen jo world premieressä silloin marraskuussa :D

"Ei hele ei mul oo ees kuvii blogiin, äkkii nyt tämmönen."

Tajusin just äsken, että on 50 päivää kunnes mun lempparibändi tulee Suomeen (49 kunnes American Hustle näytetään täällä) ja meitsi pääsee vihdoin taas melkein puolen vuoden jälkeen näkee ja tapaa ne! Sama tapahtuu vielä uusiks siitä 12 päivän päästä Tallinnassa. Siinä välissä on vielä synttäritki. Miljoona ja yks syytä odottaa maaliskuuta kuin hullu. Voispa vaan ton tylsän helmikuun skipata. Myös ens kesälle on tiedossa huippuja suunnitelmia, jotka sisältää mm. auringonottoa jossain ihan muualla kuin Suomessa, hyvää musiikkia ja uusien kaupunkien vallotusta! Tää vuos vaikuttaa kyllä ihan kivalta näin alkuun :)

Nyt siis salikamat niskaan ja treenaamaan! Hyviä viikonlopun alkuja kaikille!