I need a new direction 'cause I have lost my way

Heipparallaa!

Kuten lupailinki, niin nyt pientä postausta mun aupparimenoista tällä hetkellä. Kaikki näyttäis olevan ihan mallillaan lähdön suhteen. Paitsi etten oo vieläkään edes varannut hammaslääkäriä :D Tappelin parina viime päivänä poliisin ja Trafin kanssa mun ajokortin takia. Voi luoja en muista milloin olisin päästäny niin monta kirosanaa ilmoille ku mitä näiden kahen päivän aikana. Mun pitkäaikasesta ajokortista ei tosiaan ollu kuulunut mitään viiteen viikkoon vaikka sen piti muutaman viikon kuluessa tulla. No kun soitin poliisille, niin sieltä he ei osannu edes sanoa missä mun kortti on ja kehotti soittamaan Trafiin. Soitin sinne ja he sano, ettei koko korttia ole laitettu edes valmistukseen, koska mun valokuva ja allekirjotus on tallentunut väärin sinne tietokantaan. Johan pisti suorastaan vituttamaan, koska mun kortti (tai no eihän se edes ole vielä olemassakaan) varmaan odottelis vieläkin käsittelyä, ellen olis asiasta soittanut koska Trafia ei ilmeisesti pätkääkään kiinnosta mikään. En voi ymmärtää miten vaikeeta niiden olis ollu ilmottaa ihan kysymättäkin, että tiedot on tallennettu väärin ja pyytää tallentaa ne uusiks? No nyt jouduin hakemaan sitä kansainvälistä ajokorttia tosta mun väliaikasesta kortista, koska uuden kortin tekemiseen menee noin kuukaus, hiphei. Eipä nyt voi tolle mitään, tärkeintä on, että edes jonkulainen kortti mulla on sinne Jenkkeihin ennen kun ajan New Jerseyn ajokortin.

Mutta joo... Juttelin sunnuntaina mun hostäidin kanssa pikasesti ja näin mun tulevan huoneen, joka näytti kyllä oikein kivalta :) Kauhistelin myös sitä, miten isolla autolla tuun noita lapsia sitten kuskaamaan. Eilen äiti pakottiki mut menemään ajamaan meidän isolla audilla ja oli kyllä ihan hullua. Tai no, kyllähän siihen ajamiseen tottu, mut se parkkeeraaminen mua eniten kauhistuttaa. Hostäiti kerto kuinka kolmea vanhinta poikaa on kuulema harmittanut, koska he ei oo kotona, kun mä saavun niille. Voi toisia! Puhuttiin myös vähän, että silloin perjantaina kun hostisä tulee mut Newarkin kentältä hakemaan, niin suunnataan suoraan pankkiin ja kaikkialle muualle hoitamaan kaikki tärkeet asiat pois. Ihan kiva kyllä niin ei tarvii niitäkään sit myöhemmin miettiä sen enempää.

Maanantaina kävästiin äidin kanssa ikeassa ostamassa laatikoita mun kamoja varten. Oli superoutoa vaan tyhjentää huonetta tavaroista. Mulla on tällä hetkellä neljä laatikkoa ja yks jätesäkillinen tavaraa menossa kellariin odottamaan kunnes palaan. Roskiin lähti myös kaks jätesäkillistä rojua ja UFF:in boksiin iso pussillinen vaatteita. Oikeestaan ihan kivaa päästä heittämään kaikkea turhaa rojua pois, enää mitkään "no ehkä mä tätä joskus vielä tarviin" -tekosyyt ei kelpaa :D Onneks suurin osa mun tavaroista on kuitenki kaapeissa ja laatikoissa, joten päällisin puolin mun huoneessa ei toistaseks oo hirveesti eroa, ainakaan vielä. On hassua, että tällä hetkellä mun vaatekaapissa on niin vähän vaatteita, et ne varmaan kaikki mahtuis mun matkalaukkuun!

Oon saanu viimepäivänä pieniä "paniikkikohtauksia", kun oon aina tajunnut miten vähän aikaa mulla on enää nähä kavereita ja sukulaisia. Vasta mä laskin että on 8 viikkoa, eli ihan liikaa aikaa ja nyt muka alle 2 viikkoa? Huomenna mennään perheen ja kaverin kanssa meidän mökille, jonne on lauantaina tulossa käymään myös sukulaisia, koska vietetään äidin synttäreitä siellä. Eli ihan kivasti pääsee silti vielä näkemään ihmisiä ennen lähtöä. Ens viikolle on jo suunnitelmia kavereiden kanssa, mut vielä pitäis mahduttaa esim sukulaisilla käynnit jonnekkin väliin ja muutaman muun kaverin näkeminen kanssa. Ja sit ens viikon perjantaina on kans läksiäiset, jolloin tulee nähtyä suurinta osaa kavereista vikaa kertaa ennen mun lähtöä, hullua! Tuun niin paljon ikävöimään kaikkia läheisiä ihmisiä täällä Suomessa. Ollaan muutamien kavereiden kanssa vietetty tosi tiiviisti aikaa yhessä näiden parin viikon aikana, niin tuntuu jotenki oudolta, ettei pian yhtäkkii voidakkaan nähä milloin halutaan. Mutta eiköhän siihenki sitten totu kun lähtee arki siellä Jenkeissä rullaamaan. Onneks on kuitenki facebookit ja kumppanit, joiden avulla olla yhteydessä vuoden aikana :)

Pelkäsin turhaan, koska tää kuvahan onnistu ihan kivasti! Oon viime päivät
vaan tuijotellu tätä, koska en voi uskoa, että oikeesti pääsin noi tapaamaan!

Tää päivä on toistaseks mennyt näissä tunnelmissa!

Hurjaa, että 2 viikon päästä mä tsillailen jo jossain Manhattanilla Starbucksin kahvi kädessä ihmetellen maailman menoa ja sitä, miten oon sinne päätynyt! Oon kyllä edellen innoissani tästä vuodesta, eikä mikään ikäväkohtaus tai muukaan ole vähentäny mun halua lähteä. Edellisen postauksen perusteella osa ehkä huomas miten suuri osa elämää Thirty Seconds To Mars ja niiden musiikki mulle on ja pakko sanoa, että mua harmittaa kyllä ihan sairaasti se, että missaan niiden Euroopan kiertueen ihan kokonaan, kun oon Jenkeissä. Kaikki mahtavat keikat esim Briteissä, Italiassa ja uus keikka Suomessa. Toivon niiiiin paljon, että ne tulis Jenkkeihinkin vetämään enemmän kuin vaan noi pari keikkaa mitkä on tänä syksynä, vaikka he vähän "uhkailivatkin" jäävänsä kokonaan Eurooppaan. Mutta vaikka oon miettinyt miten siistiä olis olla kiertämässä tänä syksynä ja talvena enemmän ympäri Eurooppaa lempparibändin perässä, niin oon silti ihan tajuttoman fiiliksissä mun tulevasta vuodesta Jenkeissä ja oon ihan varma, että siitä tulee yks maailman parhaista!

Ainiin, otsikko ei liity tän hetken tuntemuksiin oikeestaan mitenkään. Se on vaan pätkä yhestä mun tän hetken lempparibiisistä. Vaikka biisi onkin tosi synkkä, niin se on myös ihan tajuttoman upea ja intensiivinen, voisin kuunnella sitä päivästä toiseen (niin kuin oon tässä viime viikot tehnytkin :D). Oon oikeestaan ilonen, että en oo hukannut mun suuntaa vaan tällä hetkellä tiedän paremmin kuin hyvin mitä mä elämältä haluan. Ja kaiken sen tavotteleminen alkaa 11 päivän kuluttua kun istun lentokoneessa kohti Amerikkaa!