Homesickness

Tää on kyllä taas yks niistä päivistä, kun kaikki on niin huonosti, että haluis vaan kotiin. Mua ärsyttää, itkettää, surettaa ja ahdistaa kaikki eikä tällä hetkellä mikään muu paikka tuntuisi yhtä hyvältä kuin oma koti sekä perheen ja kavereiden seura. Pidättelin koko aamun itkua siihen asti, että vihdoin olin yksin autossa ajamassa takas tänne himaan. Mietin vaan miten ihanaa olis päästä kotiin äidin luokse tai päästä halamaan kaikkia ihania kavereita monen kuukauden (no eiks yli kolme oo jo aika monta hei?) jälkeen. Kaipaan kotia ja Suomea ja kaikkia ihmisiä siellä, myös niitä naama-norsun-sanonko-millä-kassatätejä ja ärsyttäviä bussikuskeja. Tuttuun tapaan Edvinin koululle menessä kaikki vastaan tulevat into piukeena kyseli kuulumisia ja kaikki oli niin pirteitä ja ilosia, että melkein sateenkaaria ja ykssarvisia lens niiden suusta ulos. Mä varmaan sain the rudest person in the world -tittelin, koska vastasin kaikkiin "hi, how are you?" -kysymyksiin vaan "good" ja jatkoin matkaa. Tähän koti-ikävään liittyy kyllä yks iso tekijä, joka selvis aamulla, mutta silti. Vihaan näitä päiviä, kun surffailen jossain finskin sivuilla vaan haaveillen miten paljon maksais vaan lähteä takas kotiin, koska tiedän, etten oikeesti halua kotiin, mutta sen hetken fiilis taas ei halua mitään yhtä paljon kuin kotiin menoa.

weheartit

Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että oon kotiin tulossa kolmen viikon päästä, mikä taas tuntuu ihan maailman mahtavimmalta ja samaan aikaan hirveimmältä asialta ikinä. Fiilikset on niin ristiriitaset. Miks muka haluisin mennä takas Suomeen jossa on talvi ja kaikki paikat on täynnä niitä nirppanokkia ja elämä on paskaa -ihmisiä, jotka kattoo sua ku hullua jos satut vaikka kehumaan niiden kivaa laukkua tai kenkiä. Suomeen, jossa kaikki on niin kallista, että jo limupullon ostosta menee vararikkoon ja josta ei pääse bussilla tunnissa Manhattanille? Oon jo tottunu siihen, että oikeesti asun Amerikassa, käytän englantia päivittäin ja mietin aina itkeäkö vaiko nauraa, kun mietin miten tyhmiä ja laiskoja nää ihmiset täällä on. Olis ihan superoutoa muka palata takas kotiin, vielä ihan kesken kaiken. Kuten sanoin niin on ristiriitaista tää. Samaan aikaan valitan kuinka haluan kotiin, mutta kun oikeesti tiedän, että on hyvinki mahollista, että palaan kotiin jo pian, niin itkettää jo pelkkä ajatus. Eli tänään oon itkeny siitä, että sekä haluan että joudun kotiin. Makes absolutely no sense. No, oon aina ollu vähän hankala tapaus...

weheartit

Mä en oikeesti tällä hetkellä tiedä miten päin mun pitäis olla ja mitä ajatella. Tuntuu ihan järjettömältä tietää, että tää voi oikeesti olla mun yks viimesimmistä viikoista Jenkeissä pitkään aikaan. Mun pää on ihan sekasin ja asiaa ei auta se, että täällä ollessa jotenki oon koko ajan paljon herkempi. Asiat itkettää helpommin ja ärsytys nousee ihan iisisti nollasta tuhanteen kahessa sekunnissa. Myös ne ihanat ja onnelliset fiilikset tulee täällä sataviiskyt kertaa nopeemmin ja vahvempina kuin kotona. Tosin kaikki noi myös katoo ku pieru saharaan (no olipas nyt hyvä esimerkki), kun jotain huonoa/hyvää/hauskaa/ärsyttävää tapahtuu. Vaikka sitä ei uskois, niin on se rankkaa kun mielialat vaihtuu koko ajan ihan lennossa. Siihen päälle tää rematch-stressi ni on kyllä mun hermot ja mielenterveys kovalla koetuksella. Ja miettikää nyt sitä, ootte just päässy vauhtiin oman unelman toteutuksessa, kun yhtäkkiä sulle selvii, että: "Ehei, eipäs päästä nyt helpolla vaan aiheutetaan vähän stressiä ja pieni pelko siitä, että oikeesti kaikki voi jäädä ïhan kesken". Fun. Siihen vielä kaiken kukkuraksi oma tyhmä pää sekoittamaan näitä fiiliksiä sillä, että muka haluisin mennä oikeesti kotiin ja muka viis veisaisin jos kotiin joutuisin lähteä. Alkaa kuule yo-kirjotusten paineet näyttää säälittävän pieniltä tähän verrattuna. Mutta onneks mulla on joku kannustin tässä mukana. Kun nää viimeset viikot on ohi, niin voin ylpeenä ainaki sanoa, että selvisin selvänä (haha, ihan niinku molemmissa merkityksissä) enkä tullu hulluks. Kävi miten kävi.

weheartit

Onneks täällä ollessa on oppinu arvostamaan Suomea (ja varsinki Fazerin suklaata), niin on sentään jotain mitä odottaa, jos kotiin päin käy mun tie. Mulla on jo kaikki back up planit ja kaikki sitä varten aika hyvin kasassa jos mä kotiin palaan. Osa niistä on niin supermahtavia, että ei mua melkein edes haittais mennä kotiin. Tosin tiedän kyllä, että hyvin pian seki ihanuus ja innostus katoo ja alkaa harmittaa olla takas kotona. Mutta that's life. Ehkä tästä selvitään, jos ei muuten niin näiden voimalla:

Hypin melkein kattoon asti, kun avasin ton paketin<3