7 weeks left!

Aika menee ihan tajuttoman nopeesti. Just kavereille puhuin miten outoa on pian jättää taakse kaikki tuttu ja turvallinen ja oikeesti lähteä vuodeks pois. Varmaan siinä vaiheessa alkaa tajuumaan, kun pitäis omaa huonetta tyhjentää ja pakata kaikki ylimääränen laatikoihin ja kellariin. Muistan viel niin hyvin, kun joskus talvella valittelin kuinka mun lähtöön on ikuisuus ja tässä sitä nyt ollaan, alle kaks kuukautta. Ihan hullua ja ihan sairaan siistiä!

Viikonloppuna hoidin viisumihakemuksen ja varasin haastatteluajan, joka on neljän viikon päästä. Olin varautunu johonkin ihan tajuttoman vaikeeseen ja sekavaan hakemukseen, mutta toi oli tosi helppo. Naurettavaahan se on kun pitää vastailla niinhin ihan typeriin kysymyksiin. Jotain et "Lähden Yhdysvaltoihin  osallistuakseni prostituutioon." tms. Noh, mutta on seki hoidettu ja maksettu. Tänään sain vihdoin jätettyä poliisiasemalle mun autokoulun II-vaiheen todistuksen ja pitkäaikanen kortti kotiutuukin sit joskus ens kuussa, jonka jälkeen pääsen hakemaan sitä kansainvälistä ajokorttia. Vaikka mä oonki suorittamassa sit New Jerseyn ajokortin, niin onhan se hyvä olla alkuun toi kansainvälinen kortti :)

Pientä paniikkia tässä vaiheessa aiheuttaa mun polvi. Sain mulle ens maanantaiks leikkausajan ja pakko sanoo, et jännittää pikkasen. Ja eniten just se, että koskaan ei voi tietää meneekö kaikki ihan putkeen vai ei. Mulla on siinä 1,5 viikkoa aikaa kunnes lähden äidin kanssa laivalle, joten olis kiva pystyä kävellä ilman kipuja jo siinä vaiheessa. Sen jälkeen on muutenkin koko loppu kuukaus yhtä sun toista menoa, joten peukut ja varpaat pystyyn, että mun polvi paranee nopeesti eikä mitään ongelmia tuu jälkeenpäin! Mut se ite leikkaus ei kyl niin paljon jännitä. Se on siis vaan tähystys ja sen pitäis kestää joku puol tuntii ja sitte ku puudutus on ohi ni himaan vaan. Et luulis sitä hengissä ainaki selviävän :D

Eilen puhuin myös mun hostperheen kanssa ja oon ihan supertyytyväinen et valitsin ton perheen ja et ne valitsi mut. Viime viikolla muutaman kerran mietin, että tuliko toi päätös liian hätäsesti tehtyä, kun en edes lasten kanssa ollu puhunu, mut nyt voin sanoo, et enpä olis paremmin voinu valita. Yhteys pätki vähän, joten en meinannu saada selvää poikien kysymyksistä, mutta siitäkin selvittiin. Kaikki pojat vaikutti ihan mahtavilta ja sulosilta, enkä malta odottaa et pian pääsen ne näkemään. Alle 50 päivää enää (49). Oli myös hassua kun pari pojista ensin alotti kysymyksen suomeksi, mut kesken kaiken vaihtoki enkkuun. Mut tuli kyl aika luonnostaan se vastaus, välil sitä sano jotain suomeks ja välil enkuks. Voin vaan kuvitella minkälaista Finglishii tuun ton vuoden jälkeen puhumaan. Oli myös ihanaa kuulla kuinka ne vanhemmatki monta kertaa sano, kuinka innoissaan ne on mun tulosta ja odottaa kovasti sitä! Voi sit hyvillä mielin mennä sinne, kun tietää, että sielä jo odotellaan mua :)

Huh, seuraava etappi onki sitte lauantain yo-juhlat. Sitä päivää onki odoteltu jo ihan ensimmäisestä lukiopäivästä lähtien, haha! Oon tässä ehtiny jo uuden mekonki löytää, kun äitin kaa kävästiin tänään parissa kaupassa pyörähtämässä. Ei siinä mitään, tykkään tosta uudesta paljon enemmän ja siihen sopii noi mun uudet kengätki paremmin. Vaikka tosin tyhmää, et tuli turhaan ostettua se eka, eikä sitä voi edes palauttaa :D No minkäs teet, ei kai siitä ylimääräsestä mekosta haittaakaan ole!

Mitäs mitäs, eipä mulla muuta nyt tällä kertaa oo. Lähen varmaan metsästämään mulle uutta ja isompaa lentolaukkua ja sitte illemmalla vois laitella ton perheen entiselle aupparille vähän spostia ja kysellä muutamia kysymyksiä :) Muuten kyllä tää koko aupparihomma on ihan mallillaan, eiköhän näistä vikoista viikoista selvitä ja pian sitä ollaanki jo Jenkkien puolella! 

This and that

Sunnuntain jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Maanantaina mun family placement varmistettiin Jenkkien päässä ja eilen vielä täällä Suomen päässä. Sen jälkeen toimistolta lähetettiin mulle 6 mailia, joissa jokaisessa oli jos jonkimoisia liitteitä kaikesta mahollisesta liittyen tulevaan vuoteen, training schooliin, vakuutukseen, maksuihin ja ties mihin. Mikäs siinä aurinkoa otellessa ja niitä lueskellessa. Tosi monissa liitteissä mainittiin useempaan kertaan au pairin työt ja velvollisuudet, eli ei jäänyt epäselväksi mun maksimityötunnit, opiskeltavien credittien määrä tai viikottainen palkka :D

Infoa tuli kyllä niin paljon, että menin ihan sekasin ja pitää kyllä vielä ainaki kerran käydä ainaki muutamat jutut läpi. Kuten esim ohjeet lentokentältä training schoolille sinne YMCA:lle Manhattanille. Sinne mun ymmärysten mukaan menee suoraan airport shuttle, joten se pitää vaan löytää. Tärkeistä papereista, siitä miten mä saan ne, mitä pitää niille tehä ja kenelle näyttää niin oli kans jonku verran juttua ja oon ihan pihalla noista. Varmaan soittelen niiden takia tuhat kertaa toimistolle, että varmasti tajuun kaiken!

Leivoin yks päivä chocolate chip -keksejä ja tuli kyllä yllättävän hyviä!

Viisumin hakuun sun muihin saan lisäohjeita viimeistään ens viikolla, vielä odotellaan, että joitain tietoja saadaan Jenkkien päästä. Selailin huvikseen tota suurlähetystön sivua ja selvittelin ite vähän, että miten se viisumihaku sielä oikeen toimii ja voi luoja miten tarkkaa ja tiukkaa kaikki on. Ei sillä, että olis ollu mitenkään suuri yllätys sekään. Ja tässä samalla pitäänkin lisätä mun To do -listaan viisumikuvien ottaminen. Rahaa palaa ja sitä rataa. 

Auringonotto, Hunger Games -kirjat ja Läkerol Salmiak
aka mun tän hetkiset addiktiot.

Olin ihan unohtanut myös EAP:in takuumaksun. Tai kyllähän mä sen muistin, mutta koska siitä ei oo hirveen monen "uuden" aupparin blogissa puhuttu, niin jotenki kuvittelin ettei sitä systeemiä oo enään käytössä. Mikä logiikka, Minna? Eli pitää maksaa 500e viimeistään kuukausi ennen lähtöä ja toi maksu toimii ns. vakuutena siitä, että varmasti olen perheessä sen koko vuoden enkä lähde kesken kaiken pois ilman hyvää syytä. Summan saa takas vuoden loputtua jos kaikki creditit on kasassa, on käyty kaikissa au pair -tapaamisissa ja poistunut Jenkeistä ennen kuin viisumi menee umpeen. Perjaatteessa koko takuumaksu on ihan turha, mutta toisaalta ihan kiva tietää, että vuoden jälkeen saa sitten "ylimääräistä" rahaa :D

Meijän äitienpäiväbrunssin paras osa!

Tänään (itse asiassa just hetki sitten huomasin spostin) mulle lähetettiin lentotiedot. Olin jotenki ihan varma et mä saisin jonku ihan älyttömän lennon 8h välilaskulla. Tuuri kävi ja mulla on kahen tunnin välilasku on Frankfurtissa. Lähen Helsinki-Vantaalta klo 6:20 ja perillä JFK:lla mun pitäis olla 12:45. Ihan kiva kyllä niin on sitten samana päivänä vähän aikaa tutustua mun tulevaan naapurikaupunkiin ja kävästä vaikka siinä YMCA:n vieressä Central Parkissa! :P Mut voi luoja. Mä tajusin just, et eipä tuu ennen kentälle lähtöä paljon nukuttua kun pitäis herää joskus 2-3 aikaan yöllä. No onneks koneessa voi sit nukkua. Mut ihan tajutonta, nyt kun lennotki on varattu niin tuntuu enemmän todelliselta tää mun lähtö. En voi uskoa, että pian oon jo koneessa kohti Nykiä. Alle 54 päivää, hullua ja samaan aikaan niin siistiä!

Sukulaisten maailman sulosin pikkukoiruli!
Ois ehkä voinu rajaa noi rumat Crocsit pois...

Mitähän vielä. Eilen kävin ortopedin tarkastuksessa ton mun polven kanssa, ja tultiin siihen tulokseen, että koitetaan mulle saada tähystysleikkaukseen aika ennen mun lähtöä. Polvessa on siis isohko rustopala irronneena ja se on ilmeisesti ollu syynä yhtäkkisiin, pistäviin kipuihin, jotka kuitenki lähtee yhtä nopeesti ku tuleeki. Mua vaan nyt epäilyttää tää tiukka aikataulu, koska kyse on julkisesta terveydenhuollosta, niin voin vaan kuvitella kuinka kaikki menee ihan päin seiniä. Tällä viikolla pitäis tulla kuitenki soittoa, jollon mulle ehdotellaan sopivia aikoja, joten peukut pystyyn et löytyis joku peruutusaika tms. Muuten pitää sit odottaa ens vuoteen ja toivoo lujaa ettei vuoden aikana tulis mitään pahempaa siihen polveen. Vakuutusyhtiö aika nihkeesti tänää mulle vastas ku kyselin, että miten ne korvaa noita hoitomaksuja, jos siellä sitte jotain sattuu tolle polvelle ja pitäis sille jotain tehdä.

Viime torstaina oli hyvä juhlistaa Suomen puolivälierän
voittoa avaamalla terassikausi!

Vielä pitäis varata aika hammaslääkäriin, julkinen on niin ruuhkautunu (olis pitäny tajuu jo siin vaiheessa ku mua ennen päivystysjonossa oli lähemmäs sata muuta) ja ensimmäinen vapaa aika on vasta elokuussa. Eli yksityiselle taas vaihteeks. Ens viikolla on aika poliisiasemalle, jolloin pääsen vihdoin jättämään mun autokoulun II-vaiheen todistuksen ja ehin sitte saada sen pidempiaikasen kortin reissuun mukaan. Tässä ennen lähtöä on kyllä niin paljon kaikkea tekemistä, et saa nähä miten selviin kaiken kanssa ajoissa! Okei enköhän mä selvii, kiva vaan kun oikeesti on jotain tekemistä, eikä enää tarvii vaan odottaa toimettomana.

Vuosi meni ennen kuin raaskin nämä pikkuset kotiuttaa Stockmannilta.
Eipä tarvii enää kenkäkriiseillä yo-juhlien takia.

Hostperheen kanssa oon ollu päivittäin spostin kautta yhteydessä ja meillä onki sovittu skypetreffit ens sunnuntaille, jolloin vihdoin pääsen puhumaan myös kaikkien poikien kanssa ja näkemään kunnolla mun tulevaa kotia, joka kuvien perusteella näyttää tajuttoman upeelta. Oon viettäny pari viimepäivää tiiviisti googlaillen kaikkea mahdollista Westfieldistä ja kulkien google streetviewillä pitkin mun tulevia kotikatuja. Oli myös ihan kiva huomata, että ihan parin minuutin kävelymatkan päässä kotoota on mm. Starbucks ja frozen yoghurt -paikka, musta niin tulee niiden kanta-asiakas, haha! Myös leffateatteri on ihan parin sadan metrin päässä ja bussi- ja juna-asemalle, joilta pääsee Nykiin, kävelee korkeintaan 10min! Voisko olla jo heinäkuu? 

Jotta mun (ennätys)pitkä postaus olisi vähemmän tylsä niin piti vähän käyttää kuvituksena kuvia parilta viime viikolta :) Anyways, siinä oli nyt vähän updatea tän hetkiseen tilanteeseen. Oon niin innoissani kun on niin paljon uutta asiaa mun vuoteen liittyen ja ku pääsee taas tekemään kaikkea!

Final Match

Täällä kirjottelee ehkä maailman onnellisin tyttö! New Jersey -perheen päätöksenteko vähän viivästy, mutta äsken puhuttiin vielä puhelimessa ja isä toivotti mut tervetulleeks niiden perheeseen! AIVAN TAJUTTOMAN MAHTAVAA! Olin varautun jos jonkimoiseen kysymykseen, mutta kun tää isä kysy multa, et miks haluun pois Suomesta (viitaten mun kirjeeseen, jossa sanoin, että en nää Suomea mun kotimaana tulevaisuudessa) niin mun vastaus oli ilmeisen hyvä, kun heti sen perään tuli "Ton vastauksen perusteella mä voin sanoa, että tervetuloa meidän perheeseen." HUIPPUA!

On ihan superinnoissani tästä ja en malta odottaa että 15.7. alkaa mun matka New Yorkin kautta kohti Westfieldiä! Ja ihan superia, että tuun viettämään vuoden ihan lähellä mun unelmienkaupunkia New Yorkkia! Ihanaa, että nyt ollaan jo voiton puolella. Enää vaan pitää odotella, että saan lisäinfoa miten pitää toimia tästä eteenpäin. En kyllä innolla odota viisumihakemuksen tekemistä, kun se kerta on aika tuskaista hommaa, mutta pakko mikä pakko! 57 päivää enää jäljellä lähtöön!

Siinäpä se tän päivän ilosanoma! En tiedä miten päin mun pitäis nyt olla, oon niin innoissani, etten melkein pysy paikoillani!

Ai miten niin malttamaton?!

Pystyin ehkä tunnin olla kirjottamatta tänne mitään, koska tarkotus oli kirjottaa tosta New Jersey -perheestä vasta perjantaina, jolloin he tekee valinnan au pairin suhteen. No oli pakko sit kuitenkin päästä tänne kertomaan miten toi puhelu perheen äidin kanssa meni!

Eilen vielä kyseenalaistin ihan täysin ton perheen sen suomalaisuuden ja viiden lapsen takia. Nyt voin sanoa, että petyn tosi kovasti jos he ei mua valitse! Heti alusta lähtien oli tosi helppo puhuu tän äidin kanssa ja perhe kuulosti ihan mahtavalta, meillä oli tosi paljon yhteisii kiinnostustenkohteita ja jotenki vaan vaikutti siltä, että olis ihanaa viettää vuosi heidän perheessä! Tietenki sanoin samaa Seattle-perheestäkin, mut nyt tässä ei oo mitään semmosia mietityttäviä asioita, niinku tossa toisessa perheessä lasten nuoret iät. Daily schedule ei vaikuttanut rankalta ja hostäiti sano heti, että tuskin se maksimi 45h viikossa edes ikinä täyttyy, kun lapset on päivisin koulussa ja viikonloput on lähes poikkeuksetta vapaita. Mun tehtävä tosiaan olis vaan lasten kuskaus kouluun ja harrastuksiin, läksyissä auttaminen ja ruuan tekeminen.

Nää pojat on siis 5, 9, 11, 12 ja 14 -vuotiaita, ja kahta vanhempaa nyt ei edes tarvitse babysitata, he enemmänki auttaa mua nuorempien kanssa, mikäli ehtivät. Kaikki pelaa lätkää ja soittaa viulua. Lisäks yks pojista laulaa klassista musiikkia, pari pelaa jotain kevätlätkää (mitä lie ikinä onkaan) ja pari pelaa lacrossea eli haavipalloa. Näiden monien harrastusten ja muiden juttujen takia ykskään päivä ei niillä kyllä tule olemaan samanlainen, mistä oon oikeestaan ihan ilonen. Vaikka mä nyt oonki tämmönen ihminen, joka tykkää selkeistä rutiineista, niin on oikeestaan kiva tietää, ettei se arki jämähtäis ns. paikoilleen ja olis päivästä toiseen samanlaista. Äiti tosiaan on lääkäri ja isä on tällä hetkellä Manhattanilla töissä jossain vakuutusyhtiöllä, vaihto kuulema just työpaikkaa ja oli aikasemmin pankkiiri Wall Streetillä.

Siinä siis vähän perustietoo heistä! Mutta tosiaan, ton puhelun jälkeen mul jäi ihan mahtava fiilis ja toivon niiiiin kovasti, että he valitsis mut niiden au pairiks! Tossa oli vaan pieni "ongelma" koska perhe tartteis au pairia jo mieluiten kesäkuussa (kesäkuun lähtö olis 17. päivä), mutta mulla on reissuja sen verran bookattu kesäkuun lopulle, etten mitenkään pääsis tolloin lähtee. Tää äiti kuitenki sano, et jos he päätyy muhun, niin asia on kuitenkin järjestettävissä niin, että voisin tulla sinne vasta heinäkuussa. Pitää vaan toivoa, että heinäkuussa olis edes yks lähtö heti kuun alussa. Tällä äidillä siis alkaa työt heinäkuussa.

Nyt pitää kuitenki toivoa, että nää pari muuta au pair -ehdokasta ei olis niin hyviä ja he päätyis muhun! Tää äiti sano, että isä saattaa myös tällä viikolla soittaa mulle ja varotteli vielä sen haastavista kysymyksistä! :D Eli mulla on vielä mahollisuus tehä siihen isään hyvä vaikutus. Perjantaina ne tosiaan tekee jo päätöksen, mikä on sinänsä ihan hyvä, että saa mahdollisimman pian tietää pitääkö alkaa hommailemaan viisumeita ja kaikkea muuta, vai pitääkö jatkaa vielä perheen etsintää. Toivon ensimmäistä!

En nyt jaksanu tähän postaukseen ettiä mitään kuvia tuolta Westfieldistä missä he asuu, mut jokainen voi ahkerana googlettaa, jos kiinnostaa! Toi kaupunki on siis semmonen 1700-luvulla perustettu 30 000 asukkaan pikkukaupunki, joka on noin 45min ajomatkan päästä Manhattanilta. Eli pretty much perfect!
 Mutta joo... mulla ei nyt tältä erää oo muuta sanottavaa! Palailen asiaan viimeistään perjantaina, kun saan tietää (toivottavasti hyvät) uutiset tän perheen suhteen, adios!

Match number two!

Oho, just kun valitin kuinka en jaksa tätä odottamista ni sieltähän se uus yhteydenotto kolahtikin mun sähköpostikansioon. Mutta näin alkuun voin heti sanoa, etten oo kauheen innoissani. Perhe on suomalainen, joka jo itsesään on iso no no ja sen lisäksi lapsia on viisi. He on kaikki poikia, iältään 5-14 -vuotiaita. Sinänsä, toi viis lasta ei kuulosta niin pahalta kuin aluks ajattelin, koska eihän 14-vuotiaan pojan perässä tarvitse samalla lailla juosta kuin 5-vuotiaan. Lisäksi kaikki heistä oletettavasti käy koulua (ja 5v aloittaa eskarin syksyllä), joten ihan yltiömäisen pitkiä ja rankkoja päiviä tuskin olisi.

Sijainnin suhteen taas tää perhe on just niin hyvä kuin uskalsin edes toivoa. Ne asuu aivan New Yorkin lähellä New Jerseyn puolella. Eli mun unelmienkaupunkiin ei olisi edes pitkä matka. Ainakaan verrattuna jostain Seattlesta, hah! Melkein itkettää, koska perhe olisi muuten oikein mahtava, jollei he olis suomalaisia. Tai no, en tiedä isästä mitään, ehkä se on amerikkalainen. Tossa sähköpostissa oli oikeestaan tosi vähän tietoa heidän perheestä. Sen verran vaan, että ne haluu siks au pairin, koska äiti on alottamassa monen vuoden jälkeen työt lääkärinä. Tää äiti kysy josko se vois soittaa mulle huomenna Suomen aikaan iltapäivällä ja vastasin myöntävästi. Enhän mä mitään siitä menetäkkään ja voi olla, että ehkä siitä perheestä ilmenee jotain semmosta, joka sais mut innostumaan siitä enemmän :) Varsinkin, kun sähköpostin perusteella tosta perheestä ei oikein saanut mitään irti, haluun kyllä kuulla enemmänki, että millanen toi perhe oikein on!

Ehkä parasta tän äidin sähköpostissa oli sen hauska lopetus: "Nyt lahden paistelemaan banaanikakkua tai amerikkalaisittain banaanileipaa"! Ootan kyllä ihan mielenkiinnolla puhelua tän perheen kanssa. Nyt varsinkin, kun ei tarvii edes jännittääkään sitä, kun pahin jännitys meni sen Seattle-perheen kanssa skypettelyn mukana. Sen lisäks ei tarvii pelkää, että kieli menisi ihan solmuun, kun asiat voi selittää suomeks. Nyt pitääkin kaivella kaikki kysymyspaperit taas esiin, jotta pystyn vähän valmistautua tota puhelua varten :)

Frustration overload...

Kaikki jumittaa. Seattle-perheen jälkeen ei oo tapahtunu yhtään mitään uutta tai jännää, josta vois raportoida. Tää on tää tilanne, jota pelkäsin kaikista eniten, kun päätin sanoa ei tolle perheelle. Mä en vaan voi kestää tämmöstä odottamista, jolloin ei tapahdu yhtikäs mitään. Tulis edes vaik edes yhteydenotto joltain ihan huonolta perheeltä. Ainaki siinä vaiheessa tietäis, että edelleen täs matchingis ollaan ja kaikki on ok. Mut jotenki turhauttaa vaan, kun mitään ei tapahdu enkä voi ite tehä asialle mitään. Nään jo melkein kauhukuvia kuinka kesäkuussa vieläkin odotan toista matchiä ja joudun harkitsemaan järjestön vaihtoa koska mitään ei kuulu. Ei hirveesti innostais. Vaikka mulla onki kaikki CC:n kautta kunnossa, et jos järjestöä tarvii vaihtaa niin pitää vaan äkkiä hommata uudet suositukset ja täyttää se hakemus (jota mä ehin syksyllä vähän täytellä ennen kuin tein lopullisen päätöksen mennä EAP:in kautta) loppuun niin oon valmis matchingiin siellä. Noh, toivon kuitenkin, ettei siihen tarvii mennä. Tuntuu vaan typerältä odottaa ja miettiä, että tuleeko niitä yhteydenottoja enää ollenkaan.

Mutta näin muuten on menny ihan kivasti. Oon intoillu melkeimpä liikaa koska lätkän mm-kisat, jotka onki aina kevään kohokohta! Kävästiin kaverin kanssa kattomassa Saksa - Slovakia, ja vaikka ei ollukkaan Suomen peli, nii oli se ihan kiva päästä paikanpäälle vähän kattomaan sitä menoa. Tosin toivon, että mulla kävis viel hyvä tuuri ja pääsisin tänäki vuonna kattomaan jotain Suomen peliä kunhan palkka vaan kilahtais tilille! On myös ollu ihan kivaa käydä ulkona kävelyllä ja pyöräilemässä, kun on ollu oikeen mahtavat säät! Eilenki oli +20°C, kesä tulee pian!!

Joskos sitä sitten suuntais kohti saunaa (miten ikinä tuun selviimään vuoden ilman kunnon saunaa?!) ja sitten jännittämään illan peliä Venäjää vastaan! Jännä ilta tulossa, vaikka oonki varautunut pahimaan, mutta aina pitää toivoa parasta! Palaillaan taas asiaan, ens kerralla toivottavasti ihan kunnon uutisten kera!