The unexpected

Jospa vihdoin ois aika kertoo täällä vähän siitä, että mitä kaiken tän mun perus aupaireilun lisäks on meneillä. Elikkä, muutamien keskustelujen ja vaikka minkä jälkeen tultiin mun hostperheen kanssa siihen tulokseen, että meitsi menee rematchiin. Jep, luitte oikein. Siis mun pahin painajainen ikinä oli se, että joutuisin mun vuoden aikana rematchiin, koska osasin vaan kuvitella miten stressaavaa koko tilanne on. Ja väärässä olin, tää on ollu vielä stressaavampaa kuin osasin ikinä kuvitellakaan. Lähinnä se päätös lähteä rematchiin oli tosi vaikea. Mun fiilikset siinä vaiheessa, kun tajusin, että joku on huonosti, oli tosi inhottaiva ja itketti tosi paljon. Mun mielipide rematchista vaihteli päivittäin ja siks oli tosi stressaavaa, kun ei tienny mitä oikeesti halus. Loppujen lopuks tilanne oli se, että halusin rematchin, mutta en uskaltanu ottaa riskiä jos uutta perhettä ei löytyis, koska Eur AuPair on niin pieni järjestö. No mietin sitä jonkun aikaan, juttelin mun counselorien ja aluekoordinaattorin kanssa puhelimessa muutamaan kertaan ja viime viikon keskiviikkona ilmotin mun hostvanhemmille, että haluan vaihtaa perhettä.

Meillä ei perheen kanssa sinänsä ollu mitään ongelmaa, kaikki suju ja sujuu edelleenki hyvin. Mun perhe tykkää musta ja ei tietenkään olis halunnu, että vaihdan perhettä, mutta sattuneista syistä joudun sen tekemään. En vaan oo tälle perheelle se oikea auppari. En jaksa tänne sen enempää asiaa selostaa, koska tää koko homma on niin sekava mulle itelleniki. Jos nyt jotain kuitenkin kiinnostaa superpaljon, niin voin laittaa spostilla tarkempaa tietoa koko tilanteesta. Mun viimeset kolme, neljä viikkoa on ollu ihan hullunmyllyä mun pään sisällä ja oon ihan ihmeissäni, että oon vielä järjissäni :D Tai no siitä voi olla montaa mieltä, että oonko ikinä edes ollu järjissäni....

Anyways, tilanne on nyt se, että joudun olee tässä perheessä vielä 22. marraskuuta asti, joka on kyllä ihan tuhottoman pitkä aika. Mutta no can do. Mun hostperhe ei ehi saada uutta au pairia niin nopeesti, että se ehtis nyt lokakuussa tulemaan, koska lähtö on jo 2 viikon päästä. Seuraava lähtö on sitte marraskuussa niin, että auppari tulee perheeseen tolloin 22.11. No mulla on sentään enemmän aikaa löytää uus perhe, mutta se myös rajottaa siinä mielessä, että jos joku perhe tartteis au pairia just heti nyt, niin mä en vois mennä sinne, koska oon jumissa täällä vielä vajaa 8 viikkoa. Fun. No mutta parempi ku ei mitään. Mietin tässä pitkään, että milloin mä aiheesta tuun tänne kirjottamaan ja päätin, että sitten kun jotain konkreettista tän asian suhteen tapahtuu ja tässä se tulee:

Tänään mulle tuli puhelu Virginiasta, ja sen alueen aluekoordinaattori soitti ja kerto mulle perheestä, joka asuu Houstonissa Teksasissa. Tiedän, että tässä vaiheessa ei sais ajatella näin, mut mun eka ajatus oli "oh god, minä Teksasissa?!" :D Mutta ei anneta sen häiritä, tein lisätutkimuksia ja se on tosiaan melkein siellä meren rannassa ja koska se on niin etelässä niin on ainaki lämmin hei! Tiedän perheestä vaan sen verran, että siinä on yksinhuoltaja äiti, joka on lääkäri ja 5-vuotias poika. Ne tarvii uuden au pairin, koska nykyinen joutuu lähtee perhesyistä takas kotiin. Juttelen tän äidin kanssa tänään illalla, minkä jälkeen voin tulla teille infoomaan lisää. Ois kyllä tosi hauska jos päätyisin tonne, koska toi on niin vastakohta tälle mun nykyiselle perheelle :D

Sellasta täällä. Kerron viikonlopusta ja eilisestä keikasta sitte erikseen toisessa postauksessa, kunhan jaksan sen kirjottaa! Eilinen oli kyllä ihan huippu, kaikki tuli ja meni jotenki niin nopeesti, etten edes oo varma tapahtuko toi kaikki oikeesti :D Hitsi mun piti ehtiä ottaa pienet päikkärit ennen kuin mun taksikuskin velvoitteet taas alkaa (nukuin viime yönä 4h), mutta nyt on liian myöhästä. No nukkua ehtii haudassaki. Jossain kohtaa pitäis ehtiä muka tehä mun pre-assignment mun Bostonin kurssia varten ja se tosiaan alkaa sunnuntaina. Saa nähä miten onnistuu, koska mun lemppari suomityttö täällä Jenkeissä aka Helmi poistuu viimein lepakkoineen sieltä vintiltä (eli Virginiasta) tänne mun luokse ke-la ajaksi ja suunnitelmissa on kaikkea mahtavaa tekemistä, mm outletteja, IKEAa, Manhattania ja vajaatakin vajaampia juttuja ja muka-hauskoja suomijunttiläppiä!

Superia maanantaita kaikille!

Final Match

Täällä kirjottelee ehkä maailman onnellisin tyttö! New Jersey -perheen päätöksenteko vähän viivästy, mutta äsken puhuttiin vielä puhelimessa ja isä toivotti mut tervetulleeks niiden perheeseen! AIVAN TAJUTTOMAN MAHTAVAA! Olin varautun jos jonkimoiseen kysymykseen, mutta kun tää isä kysy multa, et miks haluun pois Suomesta (viitaten mun kirjeeseen, jossa sanoin, että en nää Suomea mun kotimaana tulevaisuudessa) niin mun vastaus oli ilmeisen hyvä, kun heti sen perään tuli "Ton vastauksen perusteella mä voin sanoa, että tervetuloa meidän perheeseen." HUIPPUA!

On ihan superinnoissani tästä ja en malta odottaa että 15.7. alkaa mun matka New Yorkin kautta kohti Westfieldiä! Ja ihan superia, että tuun viettämään vuoden ihan lähellä mun unelmienkaupunkia New Yorkkia! Ihanaa, että nyt ollaan jo voiton puolella. Enää vaan pitää odotella, että saan lisäinfoa miten pitää toimia tästä eteenpäin. En kyllä innolla odota viisumihakemuksen tekemistä, kun se kerta on aika tuskaista hommaa, mutta pakko mikä pakko! 57 päivää enää jäljellä lähtöön!

Siinäpä se tän päivän ilosanoma! En tiedä miten päin mun pitäis nyt olla, oon niin innoissani, etten melkein pysy paikoillani!

Ai miten niin malttamaton?!

Pystyin ehkä tunnin olla kirjottamatta tänne mitään, koska tarkotus oli kirjottaa tosta New Jersey -perheestä vasta perjantaina, jolloin he tekee valinnan au pairin suhteen. No oli pakko sit kuitenkin päästä tänne kertomaan miten toi puhelu perheen äidin kanssa meni!

Eilen vielä kyseenalaistin ihan täysin ton perheen sen suomalaisuuden ja viiden lapsen takia. Nyt voin sanoa, että petyn tosi kovasti jos he ei mua valitse! Heti alusta lähtien oli tosi helppo puhuu tän äidin kanssa ja perhe kuulosti ihan mahtavalta, meillä oli tosi paljon yhteisii kiinnostustenkohteita ja jotenki vaan vaikutti siltä, että olis ihanaa viettää vuosi heidän perheessä! Tietenki sanoin samaa Seattle-perheestäkin, mut nyt tässä ei oo mitään semmosia mietityttäviä asioita, niinku tossa toisessa perheessä lasten nuoret iät. Daily schedule ei vaikuttanut rankalta ja hostäiti sano heti, että tuskin se maksimi 45h viikossa edes ikinä täyttyy, kun lapset on päivisin koulussa ja viikonloput on lähes poikkeuksetta vapaita. Mun tehtävä tosiaan olis vaan lasten kuskaus kouluun ja harrastuksiin, läksyissä auttaminen ja ruuan tekeminen.

Nää pojat on siis 5, 9, 11, 12 ja 14 -vuotiaita, ja kahta vanhempaa nyt ei edes tarvitse babysitata, he enemmänki auttaa mua nuorempien kanssa, mikäli ehtivät. Kaikki pelaa lätkää ja soittaa viulua. Lisäks yks pojista laulaa klassista musiikkia, pari pelaa jotain kevätlätkää (mitä lie ikinä onkaan) ja pari pelaa lacrossea eli haavipalloa. Näiden monien harrastusten ja muiden juttujen takia ykskään päivä ei niillä kyllä tule olemaan samanlainen, mistä oon oikeestaan ihan ilonen. Vaikka mä nyt oonki tämmönen ihminen, joka tykkää selkeistä rutiineista, niin on oikeestaan kiva tietää, ettei se arki jämähtäis ns. paikoilleen ja olis päivästä toiseen samanlaista. Äiti tosiaan on lääkäri ja isä on tällä hetkellä Manhattanilla töissä jossain vakuutusyhtiöllä, vaihto kuulema just työpaikkaa ja oli aikasemmin pankkiiri Wall Streetillä.

Siinä siis vähän perustietoo heistä! Mutta tosiaan, ton puhelun jälkeen mul jäi ihan mahtava fiilis ja toivon niiiiin kovasti, että he valitsis mut niiden au pairiks! Tossa oli vaan pieni "ongelma" koska perhe tartteis au pairia jo mieluiten kesäkuussa (kesäkuun lähtö olis 17. päivä), mutta mulla on reissuja sen verran bookattu kesäkuun lopulle, etten mitenkään pääsis tolloin lähtee. Tää äiti kuitenki sano, et jos he päätyy muhun, niin asia on kuitenkin järjestettävissä niin, että voisin tulla sinne vasta heinäkuussa. Pitää vaan toivoa, että heinäkuussa olis edes yks lähtö heti kuun alussa. Tällä äidillä siis alkaa työt heinäkuussa.

Nyt pitää kuitenki toivoa, että nää pari muuta au pair -ehdokasta ei olis niin hyviä ja he päätyis muhun! Tää äiti sano, että isä saattaa myös tällä viikolla soittaa mulle ja varotteli vielä sen haastavista kysymyksistä! :D Eli mulla on vielä mahollisuus tehä siihen isään hyvä vaikutus. Perjantaina ne tosiaan tekee jo päätöksen, mikä on sinänsä ihan hyvä, että saa mahdollisimman pian tietää pitääkö alkaa hommailemaan viisumeita ja kaikkea muuta, vai pitääkö jatkaa vielä perheen etsintää. Toivon ensimmäistä!

En nyt jaksanu tähän postaukseen ettiä mitään kuvia tuolta Westfieldistä missä he asuu, mut jokainen voi ahkerana googlettaa, jos kiinnostaa! Toi kaupunki on siis semmonen 1700-luvulla perustettu 30 000 asukkaan pikkukaupunki, joka on noin 45min ajomatkan päästä Manhattanilta. Eli pretty much perfect!
 Mutta joo... mulla ei nyt tältä erää oo muuta sanottavaa! Palailen asiaan viimeistään perjantaina, kun saan tietää (toivottavasti hyvät) uutiset tän perheen suhteen, adios!

Match number two!

Oho, just kun valitin kuinka en jaksa tätä odottamista ni sieltähän se uus yhteydenotto kolahtikin mun sähköpostikansioon. Mutta näin alkuun voin heti sanoa, etten oo kauheen innoissani. Perhe on suomalainen, joka jo itsesään on iso no no ja sen lisäksi lapsia on viisi. He on kaikki poikia, iältään 5-14 -vuotiaita. Sinänsä, toi viis lasta ei kuulosta niin pahalta kuin aluks ajattelin, koska eihän 14-vuotiaan pojan perässä tarvitse samalla lailla juosta kuin 5-vuotiaan. Lisäksi kaikki heistä oletettavasti käy koulua (ja 5v aloittaa eskarin syksyllä), joten ihan yltiömäisen pitkiä ja rankkoja päiviä tuskin olisi.

Sijainnin suhteen taas tää perhe on just niin hyvä kuin uskalsin edes toivoa. Ne asuu aivan New Yorkin lähellä New Jerseyn puolella. Eli mun unelmienkaupunkiin ei olisi edes pitkä matka. Ainakaan verrattuna jostain Seattlesta, hah! Melkein itkettää, koska perhe olisi muuten oikein mahtava, jollei he olis suomalaisia. Tai no, en tiedä isästä mitään, ehkä se on amerikkalainen. Tossa sähköpostissa oli oikeestaan tosi vähän tietoa heidän perheestä. Sen verran vaan, että ne haluu siks au pairin, koska äiti on alottamassa monen vuoden jälkeen työt lääkärinä. Tää äiti kysy josko se vois soittaa mulle huomenna Suomen aikaan iltapäivällä ja vastasin myöntävästi. Enhän mä mitään siitä menetäkkään ja voi olla, että ehkä siitä perheestä ilmenee jotain semmosta, joka sais mut innostumaan siitä enemmän :) Varsinkin, kun sähköpostin perusteella tosta perheestä ei oikein saanut mitään irti, haluun kyllä kuulla enemmänki, että millanen toi perhe oikein on!

Ehkä parasta tän äidin sähköpostissa oli sen hauska lopetus: "Nyt lahden paistelemaan banaanikakkua tai amerikkalaisittain banaanileipaa"! Ootan kyllä ihan mielenkiinnolla puhelua tän perheen kanssa. Nyt varsinkin, kun ei tarvii edes jännittääkään sitä, kun pahin jännitys meni sen Seattle-perheen kanssa skypettelyn mukana. Sen lisäks ei tarvii pelkää, että kieli menisi ihan solmuun, kun asiat voi selittää suomeks. Nyt pitääkin kaivella kaikki kysymyspaperit taas esiin, jotta pystyn vähän valmistautua tota puhelua varten :)

Thanks but no thanks

Ehkä otsikkokin kertoo jo jotain. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että mun oli parempi sanoa tolle aivan mahtavalle Seattle-perheelle, etten oo oikea au pair heille :( Mua oikeesti harmittaa tää tosi paljon, sillä vanhemmat oli ihan mahtavia ja oon varma, että vuodesta heidän kanssa olis tullu upea. Mutta ne lapset. Vaikka varmasti olisin heidän kanssa pärjännytkin, niin paljon mua kuitenkin mietitytti heidän nuoret iät (3, 5 ja 5 -vuotiaat). Mulla ei siis ole paljoa sen ikäisistä kokemusta, ainakaan kolmesta sen ikäisestä kerrallaan. Haluan, että mulla on 100% confident olo asiasta, koska kuitenkin oon nimenomaan niitä lapsia menossa vahtimaan ja mulla on suuren osan aikaa yksin vastuu lapsista. Ja perheellekin on oikein, että he saavat au pairin, joka on täysin confident heidän lastensa kanssa.

Oli kyllä tosi ikävä tehä tuo päätös, mutta tiedän sen olleen oikea. Hostisältä tuli melkein heti spostia mulle takasin ja melkein tuli itku, kun se oli niin ihana. He sano, että olin tehnyt suuren vaikutuksen heihin, onnitteli valmistumisen johdosta ja toivotti onnea hostperheen etsintään ja unelmien toteuttamiseen :') Ja lopuks vielä kiitti, että olin hyvin asiallisesti tästä valinnasta heille ilmoittanut. Oli mukava lukea, että olin tehnyt heihin vaikutuksen, koska jäi niin epävarma olo sen skypekeskustelun jälkeen. Olin siis ilmeisesti jotain sen puoltuntisen aikana sanonut oikein!

Outoa kyllä nyt, kun on kavereilta ja kaikilta kuullut kuinka he pitää mulle peukkuja pystyssä ton perheen suhteen, kun ite oon vaan samaan aikaan miettinyt tätä valintaa, että haluanko mä niiden perheeseen vaiko en. Sähköpostia heille kirjottaessa (oli tarkotus pyytää niiden nannyn spostiosotetta ja kysellä pari kysymystä) huomasin, että kyllä se vaan on niin, ettei toi perhe ole mua varten. Jotenki siinä vaan tuli se tunne ja tiesin heti, että mitä mun täytyy tehdä. Anyways, nyt odotellaan uusia yhteydenottoja innolla. Toivottavasti niitä vielä tulee. Mua vähän jännittää, että löytyykö mistään perhettä, jossa olis noin ihanat vanhemmat ku mitä noi vanhemmat on! Mutta uskon, että mulle löytyy vielä perfet match ja toivon kovasti, että pääsen kesällä lähtemään! :)

Supermahtavaa vappua kaikille!

The Sound of Seattle

Huh! Skypeilystä Seattle-perheen kanssa on nyt selvitty hengissä, ja kuten arvelinkin, nii ihan turhaan tuli panikoitua totaki! Siis siinä vaiheessa kun odottelin, että perhe soittaa, niin sydän hakkas ihan tuhatta ja sataa. En tiiä, stressaan ja jännitän kaikkea aina ihan liikaa. Onneks ne vanhemmat vaikutti ihan älyttömän mukavilta ja sai mun olon hyväks eikä loppuu kohden enää jännittäny melkein yhtään. Jäi kyl perheen osalta tosi hyvä fiilis. Vanhemmat vaikutti just semmosilta, joiden kanssa tulisin helposti toimeen. Sopeutuisin varmasti tohon perheeseen tosi hyvin ja oli ihana kuulla kun se isä kerto kuinka se on valmis joustamaan töiden puolestakin paljon, jotta au pair oppii perheen tavoille, pääsee mukaan tohon uuteen rytmiin ja saa tukea ja apua riittävästi.

Omalta osalta jäi vähän "harmittamaan", koska en osannut kaikkiin kysymyksiin vastattua niin kuin olisin halunnut. Olin vaan niin jäässä, kun heti alkuun pamautettiin kysymys "Miltä susta tuntuis huolehtia kolmesta lapsesta?". Ei siin muuten mitään, mutta en oo enkkua taas hetkeen puhunu niin olin ihan ruosteessa ja meni sanat ihan sekasin, joten vastaus oli vähintäänkin epämääränen! Muuten sain kyllä ihan hyvin vastattua niiden kysymyksiin ja kysyttyä niiltä kysymyksiä, joita olin pitkän listan laatinu. Tosin, ne ehti jo ite vastata suurimpaan osaan kysymyksistä ite :D

Aluks mua vähän mietitytti toi, että olis kolme noin nuorta lasta, koska mulla ei hirveesti ton ikäsistä oo kokemusta. Mutta nyt ku puhuin niiden kanssa ja ne kerto enemmän millasii ne lapset on, niin tajusin, että kyllä mä selviäisin niiden kanssa ihan helposti :) Kysyin myös, että miten lapset tulee keskenään toimeen, niin kuulema tulee hyvin toimeen ja opettajat koulussa (miks noin nuoret oikeesti laitetaan jo kouluun?!) kehuu aina kuinka hyvin ne käyttäytyy ja tottelee opettajaa.

Must oli myös tosi hauskaa, kun se isä kerto kuinka ne tykkää matkustella paljon ja sit siihen perään tokas et "Joo viime vuon käytiin Hawaiilla ja Mexicossa"! Tai siis... se sano sen samalla tavalla ku ne olis jotain joka miehen vierailupaikkoja, vähän kuin mä olisin sanonu, että kävimpäs tossa yks päivä Tallinnassa ja Tukholmassa! :D No joo, mut oli kyl kiva huomata miten paljon noiki tykkää matkustelusta, outdoors-aktiviteeteista ja kaikesta mistä mäki tykkään! Ne sano, että Kanadassaki vois hyvin käydä telttailemassa. Olin jo heti et hei onks tää nyt joku vitsi, koska mun suunnitelmis olis käydä vuoden aikana Kanadassa plus mä tykkään telttailusta! Oonhan mä eräjormaillu partiossakin about 8 vuotta.

Tuli kyl superhyvä fiilis tosta, mut ei pidä innostuu liikaa. Niillä on pari muutaki auppariehdokasta, mut yrittää tehä päätöksen parin viikon sisällä! Sovittiin, että laitellaan viel sposteja ja ehkä jutellaan skypessäki. Noh, saa nähä miten tässä käy. Pointti nyt oli, että fiilis tosta perheestä on edelleen tosi hyvä ja voisin tosissani kuvitella meneväni tohon perheeseen jos niin hyvin käy, että ne valitsis mut! Toivon silti, että täs samal tulis viel edes yks uus match ihan vaan vertailun vuoks :D haha

Kuvat Googlesta

My first match!

Halleluujaah! Oikein luitte! Tänään kuvailin taas ahkerasti mun au pair -videoo ja mietin kuinka haluun saada sen mahdollisimman pian valmiiks, jotta edes joku perhe haluais muhun ottaa yhteyttä! Noh, siinä kun lopettelin videon kuvaamista niin tsädäm! Puhelin ilmotti uudesta sähköpostista ja olin täysin varma, että meijän opo taas pommitti wilmaa. Melkein hyppäsin kattoon, kun otsikko oli "Au Pair Interview?"!! Hirveellä vauhdilla juoksin äidin luokse kertomaan siitä ja päästinpä pari onnenkyyneltä samalla.

Perhe asuu Seattlessa ihan muutaman mailin päästä keskustasta. Perheeseen kuuluu äiti, isä, pian 5-vuotta täyttävät kaksoset (tyttö ja poika) sekä 3-vuotias poika. Heillä on myös 2 koiraa (viimeistään tässä kohtaa rakastuin perheeseen, hah). Perhe tykkää matkustelusta, pelaamisesta (en sitte tiedä että mitä toi nyt tarkottaa) ja uusien kokemuksien saamisesta, kuulostaapas ihan mun hakemukselta :D Mun tehtävänä olis auttaa lapsia valmistautumaan päivää varten, kuskata niitä kouluun, koulusta kotiin ja harrastuksiin. He pyys mua ilmottamaan mahdollisimman pian, jos haluan skypettää tai puhua puhelimessa niiden kanssa tässä ihan lähipäivinä. Mähän tottakai sanoin, että tietenkin haluan! Perhe ainakin toistaseks kuulostaa tosi hyvältä ja odotan innolla ja jännityksellä, että pääsen heidän kanssa skypettämään!

Wikipedia
Vaikka Seattle ei ehkä sijainnin puolesta ollut ihan mun dream cities -listan kärjessä,
niin oon superinnoissani tästä nyt! Paikka on kuulema tosi upee ja hieno!

Huhhuh! En voi uskoa tätä, just kun mietin, että kuinkakohan kauan joudun odottaa ensimmäistä matchiä ja sit se tuli! No anyways, nyt meen intoilemaan tästä lisää kavereille ja lupaan palata asiaan kun uutta kerrottavaa on!