Karma is a bitch but so are we.

Heissan taas pitkästä aikaa! On taas pitäny kiirettä tässä enkä oo hirveesti taaskaan blogia miettiny niinä hetkinä, kun on vapaata ollut. Töitä ollu suht paljon ja oon nukkunu viime aikoina niin tajuttoman huonosti, että oon vaan ollu väsyny ja poikki koko ajan. Nyt kuitenki vapaapäivä ja päätin, että pakko saada toi meijän reissu bloginki osalta pikkuhiljaa purkkiin! Eli seuraavaks tokavika kokonainen päivä Losissa!

Maanantaina meillä oli suunnitelmissa käyttää meidän vika Go LA Cardin päivä ja mentiin ennen puolta päivää Santa Monicaan. Tarkotus oli mennä sinne Santa Monica Pierin pikkuseen huvipuistoon, mutta tultiin siellä siihen tulokseen, että no thanks ja päätettiin käyttää se johonkin "fiksumpaan". Hengailtiin kuitenki siellä laiturilla ja biitsillä tunti pari nauttien siitä merestä ja lämmöstä. Oli aika pilvistä, mutta lämpöä silti riitti ihan kunnolla. Hiekka oli paahtavan kuumaa ja vesi viileetä. Ei menty uimaan, koska oltiin just ne tatskat otettu, mutta kuvia otettiin sitten senkin edestä.

Jossain kohtaa kaveri kaivo puhelimen esiin ja kriisipäivä alko siitä. Oli tullu kaverilta viestiä, että oltiinko nähty Marssien/Jaredin tweetti ja että ehditäänkö Burbankkiin 2:30pm mennessä. Kello oli siinä vaiheessa about yks. Lähdettiin juoksemaan hirveetä vauhtia autolle ja siinä vaiheessa se ranta tuntu ihan juoksuhiekalta. Selvis, että Marssit järkkää jonku spessutilaisuuden niille jotka ajoissa ehtii pistää viestiä ja saada liput. Pyysin kaverilta auton avaimet ja juoksin autolle laittamaan navin valmiiks. Oli varmaan muilla ihmisillä naurussa pidättelemistä, kun juoksin sitä pitkää laituria pitkin toiselle puolelle ja siellä parkkikselle ettimään autoa. Oon edelleenkin yllättynyt, etten yhteenkään naulaan siellä laiturilla astunut saatika saanut tikkuja jalkoihin :D

Burbankkiin oli reilu puolen tunnin ajomatka ja kruisailtiin hirveetä kyytiä pitkin motaria kunnes... kaveri soitti, että sori liput meni. Ei sinänsä yllätä, koska oltiin puol tuntia sen tweetin jälkeen huomattu asia. Mutta koska vauhtiin päästiin niin jatkettiin silti sinne Burbankkiin. Etittiin parkkipaikka ja mentiin Starbucksiin. Siinä vasta sytytti, että ei jumalauta kyse on Ellen DeGeneresin showsta jossa bändin oli tarkotus olla tiistaina. Warnerin studiot kuitenkin kun Burbankissa on. Oltiin vaan, että voi nyt jumakauta, koska meijän suunnitelmissa oli koittaa soittaa lippuja vasta tiistain kuvauksiin.

Jumalaude mitkä silmäpussit :::D

Siinä kyllä kirottiin ittemme ja kaikki muut taas jonnekki ihan alimpaan helvettiin ja oltiin vaan että tää on niiiiin meijän tuuria. Kyse siis oli, että Jared oli Ellenin vieraana ja lopuks sitten Marssit veti siellä biisin ja nämä onnekkaat, jotka liput sai niin pääs siihen juttuun osallistumaan kanssa siinä "lavalla" jne. Noh, meijän reissun aikana oli sattunu jo niin paljon hyvää, että se oli se karma joka taas puuttu peliin :D Ajettiin takas kotiin ja pistettiin uudet suunnitelmat kehiin.

Kerran koitettiin näyttää normaaleilta.

Mentiin jonku kalliin kaupan kautta ostamaan meille vähän karkkia ja kokista ja suunnattiin Madame Tussaudsille. Ei jaksettu oikeen panostaa kuviin niiden nukkejen kanssa, joten kaikki vaan meni ottaa selfieitä puhelimiensa kanssa :D Yhellä kaverilla oli oikein "raivo" päällä ja se juoksi nukelta toiselle ja hyvä ku ne ei kaatunu siellä. Oli kuitenki tosi hauskaa ja lopuks mentiin vielä kattomaan joku random vartin pitunen Avengers(?) 4D-leffa tms. Sieltä suunnattiin vielä syömään dineriin, joka oli siinä Hollywood Boulevardin varrella.

My future husband!! :D

Mentiin asunnolle hakemaan auto ja suunnattiin Melrose Avenuelle, koska mulla oli edelleen yks mission to be completed tolla reissulla. Oon edelleen niin onnellinen, etten tyytynyt hoitamaan asiaa pois alta Vegasissa. Me siis ajeltiin ehkä joku 10 minuuttia kunnes löydettiin perille ja taas päästiin kuulemaan sitä tuttua tatskakoneiden surinaa! Mä oon nimittäin talvesta asti suunnitellu mun uutta tatskaa ja ton piti olla mun toka, mutta sitten tapahtu Las Vegas :D Siellä sattu oikein mukavasti olee vapaa tatskaaja valmiina joten aikaakaan ei mennyt ihan liikaa, alle tunti. Ja ei helkkari ku muuten sattu toi kylki. Mä puristin mun pään alla ollutta tyynyä kaikella voimalla ja koitin vaan miettiä, että kohta se on ohi.

Selvisin hengissä ja olo oli taas että wou mitä tuli tehtyä! Mutta nyt voin sanoa, että juma mulla on kolme tatskaa, jotka on otettu kaikki niin siisteissä paikoissa: NYC, Las Vegas ja Los Angeles. Jokaisella on niin iso merkitys mulle, että ei tosikaan. Ja se, että sain ottaa viimesimmän nimeomaan Losissa niin oli tärkeetä. Noi viis sanaa on nimittäin biisistä, joka kertoo kyseisestä kaupungista. Tän takia en muiden kavereideni tapaan suostunu ottaa molempia kahta tatuointia Vegasissa.

Kunhan tatskastudiolta päästiin ulos, pistettiin naviin Whole Foodsin osote ja mentiin ihastelemaan ruokaa. Oltiin sielläkin ihan taivaissa koska kaikki ne marjat, hedelmät, teet, pähkinät ja esim kaikki näytti niin hyvältä. Ostettiin meille iltapalaa ja vähän tuliaisia kotiin. Ostettiin myös norjalaista vettä :D Mutta toi pullo on niin makee lasipullo, että oli pakko. Ja hei jopa mun yks esimiehiestä pari päivää sitte töissä oli ihan innoissaan "ONKS TOI VOSSIA??", kun näki ton pullon :D Anyways Whole Foodsin jälkeen ajeltiin takas kotiin ja jossain kohtaa alettiin nukkua. The end.

Lost

Jopas on mulla kova postausvauhti, katotaan vaan milloin tää lopahtaa! :D Eilisilta oli ihan mahtava ja samaan aikaan hirvein koko mun täällä oloajan aikana. Siinä puol neljä lähin kävelemään bussipysäkille, kun Eero oli tullu kotiin. Odottelin bussia, jonka piti tulla 4:44, mutta jota ei vielä kuulunu edes 5:20. Mun vieressä oleva tyttö soitti NJ Transistille ja sieltä sanottiin, että Lincoln Tunnelissa on jotain hämminkiä ja busseilla voi olla up to 60 minutes delay. Ei naurattanu. No onneks tää tyttö oli supermukava ja lupas näyttää mulle miten junalla pääsee. Mä siis tosiaan aina käytän bussia, koska saan mun hostiskän bussikortin viikonlopuiks käyttöön. En siis oo ikinä aiemmin menny junalla Manhattanille. Ongelma siinä siis on se, että junaa pitää vaihtaa Newarkissa. No selvisin siitä ja Port Authorityn sijaan saavuin siis Penn Stationille. Siinä vaiheessa, kun olin tunnin odotettua myöhemmin Manhattanilla, niin päätin mennä sinne leffateatteriin ihan vaan metrolla. Penn Station on siis 34th streetillä ja leffateatteri Upper West Sidellä 68th streetillä.

No koska tää pieni reissu Manhattanille oli jo muutenki saanu niin loistavan alun, niin tietenki piti sitä jatkaa. Ostin taas sen hyperkalliin 2,75 dollaria maksavan metrolipun joka ei ikinä sit toiminu. Porttien viereisten tiskien luukutkin oli kiinni, niin etten voinu kenellekkään valittaa. Hetken jo ajattelin et ok ehkä mä vaan kävelen, kunnes tulin toisen metrolinjan porteille ja siellä oli joku mamma tiskin takana. Selitin tilanteen ja sehän oli ihan naama sanonko millä, mutta kuitenki päästi mut "only this time". Se alko valittaa kuinka mun ois pitäny siellä toisilla porteilla sanoo tosta, eikä ymmärtäny ku sanoin että siellä ei ollu ketään. Sit ku menin niille porteille ni en tietenkään saanu sieltä parin metrin ja lasin takaa mitää selvää mitä se mamma siellä huuteli ja olin ihan pihalla minkä portin se meinaa avaa mulle. Siinä se sit teki semmosia eleitä ja ilmeitä että "ootko nyt ihan idiootti, mene siitä portista urpo". Onneks seuraava tiskillä olija huus kerto kiltisti mulle mille portille mun pitää mennä. Tässä vaiheessa laitoin hirveitä rageviestejä tosta mammasta Celinalle ja avauduin kuinka on vaihteeks niin mun tuuria kaikki.

Hyppäsin pois 72th streetillä ja pian huomasin ja tajusin, että hei nää on tuttuja hoodeja. Löysin meijän aupparikouluaikasen ravintolan ja ihan vanhoja hyviä aikoja muistellen käppäilin sen ohi ja siellä mun ja Helmin ihana vanha raasu papparainen oli ikkunan takana :D Käppäilin leffateatteriin hakemaan mun lipun ja koska mulla oli vielä tunti aikaa nii kävin kiertämässä Century 21:n (ei takkia taikka mitään muutakaan tarpeellista) ja jonku sulosen joulukaupan! Mietin, että vois ehkä syödä jotain, kun kello oli kuitenki melkein 8 enkä ollu syöny siinä vaiheessa mitään (kahta minikitkattia lukuunottamatta) seittemään tuntiin. No unohdin sen ruuan yhtä nopeesti kuin muistinki. Leffateatterissa sit vaan huomasin, et oho mun vatsa kurnii. No selvisin siitä ja sain nautittua leffasta ihan hyvin!

Menin siis kattomaan the Dallas Buyers Club ja huhheijaa oli superi leffa! Toi perustuu siis tositapahtumiin, kun yhellä miehellä todetaan olevan HIV ja se sai 30 päivää elinaikaa. No pienten lääkkeiden ottamisien, diilaamisen ja kaiken muun ansiosta ja seurauksesta se eli kuitenki vielä monta vuotta ennen kuin kuoli AIDSiin. Kuulostaapa ankeelta leffalta, mutta oli ihan huippu. Se oli superhauska ja samalla koskettava. Tokihan mun lempparibändin laulaja oli siinä sivuroolissa näyttelemässä transua ja joo en oikeen osaa sanoa siitä mitään. Tiedän, että Jared on mahtava näyttelijä, mutta toi oli jotain ihan yli mun odotusten. Oli niin hyvin kyllä eläytyny rooliinsa, ettei kyllä ollu siinä mitään moitittavaa. Sama myös Matthew McGonaugheyn kohalla. Molemmat noista oli laihduttanu ihan jumalattomasti tota leffaa varten ja veti roolinsa hienosti! Tolle leffalle on myös povattu Oscar-ehdokkuuksia, että ei se ihan turha leffa kyllä oo!

google

Nojoo, leffa tosiaan ylitti odotukset ja oon kyllä niin ilonen, että pääsin ton kattomaan eilen :) Leffan jälkeen mulla oli puol tuntia päästä 42nd streetille ja ajattelin, että ehkä mä suosiolla vaan meen kahentoista bussilla. No ehin kuin ehin bussiin klo 11, mutta siitä se alamäki taas alko. Mun bussi lähtee aina 10:01pm jälkeen eri portilta, joten jo sen portin ettiminen tuotti ongelmia. Tän lisäks piti vielä ostaa bussilippu, mikä ei ollukaan ihan helpointa, koska piti tietää bussin linja ja joku aluenumero ja vaikka mitkä. Sain kuitenki lipun ostettua ja hyppäsin bussiin. Kysyin kuskilta varmistukseksi, että meneehän se Westfieldiin ja tää sanoo, että joo. Jossain kohtaa tajusin, että ei jumalauta eihän tää oo minnekään Westfieldiin menossa ja hyppäsin pois. Olin keskellä pimeetä katua jossain en tiedä missä. Siinä kyllä paniikissa itkin, että mitäs nyt. Mun puhelimen cellural data limit on menny täyteen, joten nettiäkään ei ole. Onneks kuitenki se kartta toimi jotenki ja sain katottua, että oon North Plainfieldissä. EI HYVÄ. Jo mun tokana päivänä täällä ollessa mun hostmom sano, että ei oo hyvää aluetta yhtään, etenkään pimeellä. No eh, kello oli siinä vaiheessa melkein puol 1 ja olin ihan autiolla kadulla. Ainut missä oli valoa ni oli liikennevalot. Soitin itku kurkussa kotipuhelimeen ja melkein sain paniikin kun puhelu meni vastaajaan, onneks hostäiti kuitenki kesken vastaajan vastas puhelimeen. Selitin tilanteen ja pian mun hostiskä soitti mulle ja yritti selvittää missä oon. Kaiken sähellyksen jälkeen onneks hostiskä löys mut ja yheltä oltiin jo kotona takas.

Kyllä oli semmonen paniikki vielä jälkeenkipäin, että en saanu edes nukuttua kuin vasta siinä kolmen jälkeen. Ei kyllä hirveesti naurattanu toi, eikä kyllä vieläkään naurata. Oli kamalaa joutua keskellä yötä soittaa näille tänne ja pyytää tulee hakee. Varsinki ku mun hostiskä oli selkeesti vähän pissed... tosin olisin mäki jos keskellä yötä joutuisin jonku lähtee hakemaan jostain hevonkuusesta. Nojoo, yöllä whatsappailin kavereille tosta leffasta siihen asti, että vaan nukahdin. Nukuin koko yön hullun huonosti ja heräilin koko ajan. Aamulla olo oli ku pahimmassa hangoverissa ja tosissani mietin, että mitä mun zero calorie lemonadeen oli oikeen lisätty :D Huhhu mikä ilta kyllä. Toista kertaa en edes uskalla yrittää mennä 10 jälkeen lähtevillä busseilla.

Nyt odottelen, että hostiskä tulis kotiin ja lähettäis kattoo uutta autoo Pennsylvaniaan. Jestas miten ihanat lauantaisuunnitelmat. Alunperin suostuin lähtee mukaan, koska tarkotus oli lähteä aamulla jolloin oltais jo iltapäivällä takas kotona. No suunnitelmat muutu ja meni koko lauantai kyllä ihan uusiks. Kyllä ottaa päähän, kun olis ollu tosiaanki muutaki tekemistä, mutta sattuneista syistä en sit ikinä kehdannu sanoo enää, etten tuukaan mukaan. Ja siis se tarvii mua ajamaan toisen auton kotiin, koska hostäiti on töissä niin se ei pääse. Nojoo... ehkä mä huomenna sit meen sinne Manhattanille, mutta saa nähä ehinkö sitä musikaalia käydä kattomassa. Johan on vaihteeks niin hankalaa. Ehkä tää tästä hyväks vielä muuttuu!

Toivottavasti teillä oli parempi alku viikonloppuun kuin mulla!

Homesickness

Tää on kyllä taas yks niistä päivistä, kun kaikki on niin huonosti, että haluis vaan kotiin. Mua ärsyttää, itkettää, surettaa ja ahdistaa kaikki eikä tällä hetkellä mikään muu paikka tuntuisi yhtä hyvältä kuin oma koti sekä perheen ja kavereiden seura. Pidättelin koko aamun itkua siihen asti, että vihdoin olin yksin autossa ajamassa takas tänne himaan. Mietin vaan miten ihanaa olis päästä kotiin äidin luokse tai päästä halamaan kaikkia ihania kavereita monen kuukauden (no eiks yli kolme oo jo aika monta hei?) jälkeen. Kaipaan kotia ja Suomea ja kaikkia ihmisiä siellä, myös niitä naama-norsun-sanonko-millä-kassatätejä ja ärsyttäviä bussikuskeja. Tuttuun tapaan Edvinin koululle menessä kaikki vastaan tulevat into piukeena kyseli kuulumisia ja kaikki oli niin pirteitä ja ilosia, että melkein sateenkaaria ja ykssarvisia lens niiden suusta ulos. Mä varmaan sain the rudest person in the world -tittelin, koska vastasin kaikkiin "hi, how are you?" -kysymyksiin vaan "good" ja jatkoin matkaa. Tähän koti-ikävään liittyy kyllä yks iso tekijä, joka selvis aamulla, mutta silti. Vihaan näitä päiviä, kun surffailen jossain finskin sivuilla vaan haaveillen miten paljon maksais vaan lähteä takas kotiin, koska tiedän, etten oikeesti halua kotiin, mutta sen hetken fiilis taas ei halua mitään yhtä paljon kuin kotiin menoa.

weheartit

Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että oon kotiin tulossa kolmen viikon päästä, mikä taas tuntuu ihan maailman mahtavimmalta ja samaan aikaan hirveimmältä asialta ikinä. Fiilikset on niin ristiriitaset. Miks muka haluisin mennä takas Suomeen jossa on talvi ja kaikki paikat on täynnä niitä nirppanokkia ja elämä on paskaa -ihmisiä, jotka kattoo sua ku hullua jos satut vaikka kehumaan niiden kivaa laukkua tai kenkiä. Suomeen, jossa kaikki on niin kallista, että jo limupullon ostosta menee vararikkoon ja josta ei pääse bussilla tunnissa Manhattanille? Oon jo tottunu siihen, että oikeesti asun Amerikassa, käytän englantia päivittäin ja mietin aina itkeäkö vaiko nauraa, kun mietin miten tyhmiä ja laiskoja nää ihmiset täällä on. Olis ihan superoutoa muka palata takas kotiin, vielä ihan kesken kaiken. Kuten sanoin niin on ristiriitaista tää. Samaan aikaan valitan kuinka haluan kotiin, mutta kun oikeesti tiedän, että on hyvinki mahollista, että palaan kotiin jo pian, niin itkettää jo pelkkä ajatus. Eli tänään oon itkeny siitä, että sekä haluan että joudun kotiin. Makes absolutely no sense. No, oon aina ollu vähän hankala tapaus...

weheartit

Mä en oikeesti tällä hetkellä tiedä miten päin mun pitäis olla ja mitä ajatella. Tuntuu ihan järjettömältä tietää, että tää voi oikeesti olla mun yks viimesimmistä viikoista Jenkeissä pitkään aikaan. Mun pää on ihan sekasin ja asiaa ei auta se, että täällä ollessa jotenki oon koko ajan paljon herkempi. Asiat itkettää helpommin ja ärsytys nousee ihan iisisti nollasta tuhanteen kahessa sekunnissa. Myös ne ihanat ja onnelliset fiilikset tulee täällä sataviiskyt kertaa nopeemmin ja vahvempina kuin kotona. Tosin kaikki noi myös katoo ku pieru saharaan (no olipas nyt hyvä esimerkki), kun jotain huonoa/hyvää/hauskaa/ärsyttävää tapahtuu. Vaikka sitä ei uskois, niin on se rankkaa kun mielialat vaihtuu koko ajan ihan lennossa. Siihen päälle tää rematch-stressi ni on kyllä mun hermot ja mielenterveys kovalla koetuksella. Ja miettikää nyt sitä, ootte just päässy vauhtiin oman unelman toteutuksessa, kun yhtäkkiä sulle selvii, että: "Ehei, eipäs päästä nyt helpolla vaan aiheutetaan vähän stressiä ja pieni pelko siitä, että oikeesti kaikki voi jäädä ïhan kesken". Fun. Siihen vielä kaiken kukkuraksi oma tyhmä pää sekoittamaan näitä fiiliksiä sillä, että muka haluisin mennä oikeesti kotiin ja muka viis veisaisin jos kotiin joutuisin lähteä. Alkaa kuule yo-kirjotusten paineet näyttää säälittävän pieniltä tähän verrattuna. Mutta onneks mulla on joku kannustin tässä mukana. Kun nää viimeset viikot on ohi, niin voin ylpeenä ainaki sanoa, että selvisin selvänä (haha, ihan niinku molemmissa merkityksissä) enkä tullu hulluks. Kävi miten kävi.

weheartit

Onneks täällä ollessa on oppinu arvostamaan Suomea (ja varsinki Fazerin suklaata), niin on sentään jotain mitä odottaa, jos kotiin päin käy mun tie. Mulla on jo kaikki back up planit ja kaikki sitä varten aika hyvin kasassa jos mä kotiin palaan. Osa niistä on niin supermahtavia, että ei mua melkein edes haittais mennä kotiin. Tosin tiedän kyllä, että hyvin pian seki ihanuus ja innostus katoo ja alkaa harmittaa olla takas kotona. Mutta that's life. Ehkä tästä selvitään, jos ei muuten niin näiden voimalla:

Hypin melkein kattoon asti, kun avasin ton paketin<3

Weekend number 11

Noniin josko sit sitä viime viikonloppua! Tosin eipä sunnuntaita lukuunottamatta tapahtunu mitään maailmaa mullistavaa. Perjantaina oli taas semmosta ajamista koko iltapäivä, että eipä siinä oikeen muuta ehitty tekemään. Alkuillasta kaveri tekstas ja sano, että voi tulla hakee mut niille yöks jo silloin. Ihana helpotuksen aalto meni mun läpi, kun tajusin, että saan taukoa tästä talosta ja näistä ihmisistä pariks päiväks. Siinä sitte, kun hostit tuli kotiin jo suhkot aikasin kuuden jälkeen, niin mä lähin pakkaamaan mun kamoja ja puol 8 kaveri odotteliki jo mua ulkona. Eipä me illalla tehty mitään erityistä, katottiin Big Bang Theoryy ja Wreck-It Ralph :D Telkkarista tuli vielä TED, mutta nukahdettiin molemmat kesken kaiken jo joskus yheltätoista.

Voitte heittää arvauksia kumpi noista on se lisäaineita
täynnä olevan jenkkien nallekarkki. Molemmat siis on
Harbon, toinen tehty Saksassa ja toinen Jenkeissä.

Lauantaina herätys oli puol 9 ja puol 10 lähettiin jonnekki pienelle mall-alueelle, koska kaverilla oli kampaaja. Mä siinä kiertelin kauppoja läpi, mutta päädyin sitte vaan ostaa mulle Haribon nallekarkkeja Targetista ja Bath & Body Workista käsirasvan ja viis käsidesii (ne oli tarjouksessa 5/$5 :D). Kahentoista jälkeen oltiin takas kaverin kotona ja skypettelin siinä eka siskon kanssa ja sitte äidin kanssa. Amen sille, joka keksi skypen! Siis musta on maailman parasta, kun voi skypetellä perheelle ja kavereille lähes aina, kun siltä tuntuu! Varsinki näiden viime viikkojen aikana on ollu tosi ihana, kun on voinut äidin kanssa monta kertaa viikossa puhua. No mutta... lauantaina kirjaimellisesti makoiltiin sängyllä koko päivä. Katottiin taas liikaa Big Bang Theoryy ja lisää lasten leffoja kuten Monsters Inc., Brave ja Despicaple Me :D Lounaakski syötiin vaan karkkia ja muffinsseja, hups. Jossain kohtaa selviteltiin meille parasta reittiä Camdeniin sinne keikkapaikalle. Suunniteltiin myös kuinka mä pidän puhelimessa hätänumeron valmiina, että jos joku Camdenin gangsreri hyökkää meijän auton kimppuun tai jotain, kun illalla keikan jälkeen ajetaan takas kotiin. Päivä meni tosi hitaasti, mut oli tosi kiva pitää vaan ihan rentoilupäivä taas vaihteeks. Varsinki ku ties, että seuraavana päivänä ei hirveesti tuu oltuu rauhassa tai paikoillaan.

Sunnuntaina taisin herää joskus ysiltä ja siinä alko pieni kriisi olee. Mä panikoin kaikesta, esim siitä, miten laitan mun hiukset ja sit hukkailin mun tavaroita koko ajan johonkin. Vaihtelin mun tavaroiden paikkoja mun laukuissa koko ajan ni siks :D Joutu kyl pari kertaa pysähtyy ja laskee kymmeneen. Jotenki toi päivä tuli ihan äkkiä. Muistan ku 12. heinäkuuta varmistu, että pääsen tonne keikalle ja silloin oli niiiin pitkä aika. Nyt kaiken kiireen ja härdellin keskellä en ees osannu odottaa ja intoilla siitä niin paljoo. Viime maanantaina vaan tajusin, et ei luoja tällä viikolla jo! Kaveri vaan rauhassa dataili ja skypetteli kotiin samalla ku ite juoksen pää kolmantena jalkana ympäri huonetta yrittäen laittaa itteeni valmiiks. Samalla siinä kateltiin myös Sherlock Holmesii ja yritin muka keskittyy tosi kovasti siihen, jotten kriiseilis illasta niin paljon :D Nyt kaikki, jotka ei oo keikoilla käyny tai joilla ei oo mitään erityistä lempibändiä tai -artistia, niin varmaan jo hajos nauruun. Rakastan keikkoja yli kaiken, mutta mä saan niistä aina hirveen kriisin aikaseks. Pitää olla hyvä laukku mihin mahtuu kaikki tarpeellinen, hyvät kengät ja pitää suunnitella mitä laittaa päälle ja miten on hiukset. Jos tää ois ollu pelkkä keikka ni kaikki olis ollu 100 kertaa helpompaa, mutta koska mulla oli sitä ennen tapaaminen, jossa otettiin kuvat kanssa ni oli vähän kriisiä, ettei näytä ihan räjähtäneeltä.

Kahentoista jälkeen lähettiin ajelee meille, koska piti jättää mun jättilaukku ja muut roinat himaan ja samalla ottaa mukaan pari juttua. Siitä sitte lähettiin ajelee Camdeniin. Onneks lähettiin ajoissa, koska sillä moottoritiellä oli jotain tietöitä, jonka takia parit kaistat yhdisty. No ihmiset täällä on ihan onnettomia silloin, kuin tiet yhdistyy ja siitä voi hyvin syntyä vaikka kuinka pitkät ruuhkajonot. Kaiken lisäks vastaantulevalla kaistalla oli tapahtunu hirvee kolari, joten puolet ihmisistä hidasti vauhtia, jotta näkis mitä on tapahtunu. Siel oli tosiaan auto katollaan ja ihan rutussa, poliisit ja ambulanssitki paikalla. Kävi sääliks niitä, jotka oli sillä tiellä pohjoseen päin. Liikenne seiso ainaki 10 mailin verran. Nojoo, oli kuitenki kivaa. Kuunneltiin täysillä kyseisen bändin musaa koko matka ja mulla tuli vaan kylmii väreitä koko ajan. Suurin osa biiseistä muistuttaa mua aina jostain aiemmasta tapahtumasta/keikasta ja vaikka mistä niin tuli paljon ihania muistoja ja sit tietenki alko jännittää tuleva ilta. No, selvittiin paikalle about 1,5h ennen kuin pääsin sisään. Sitä ennen latailin puhelinta autossa, laitoin mun pinnin hiuksissa uusiks varmaan 4329 kertaa ja metsästin will call pick up -paikkaa, jotta saan mun keikkalipun haettua. Sen jälkeen se oli sitte semmosta menoa että :D Teen ite keikasta ihan oman postauksen, koska täst tulis ihan hirveen pitkä muuten! Odottelen muutenki vielä yhtä kuvaa sieltä tapaamisesta, enkä edes oo ehtiny käydä läpi mitkä kuvat haluun tänne laittaa :D

Sellasta. Tällä hetkellä vaihteeks istuskelen mun sängyllä enkä oo tehny mitään erityistä. Odottelen vaan, että kaveri tulee skypeen. Edellisinäkään päivinä ei oo oikeen mitään erityistä tapahtunu. Mulla on su-ma yöltä vieläki univelat päällä, mutta aina ku oon päivisin koittanu nukkuuu ni ei siit oo tullu mitään. Maanantaina tosiaan soittelin sille Texas-perheelle, mutta ei puhuttu kuin ihan hetki, koska niinku arvelinki, ni se tartteis aupparia mahollisimman pian ja mä pääsen vasta ikuisuuden päästä täältä. No ei se mitään... Eilen mun aluekoordinaattori laitto emailia ja kerto lähettäneensä mun profiilin yhelle perheelle, joka asuu Virginiassa. Siihen kuuluu yksinhuoltajaäiti, 6v kaksospojat ja 8v poika. Saattaa olla, että toi äiti sitte pirauttelee mulle tässä joku päivä. Tai sit ei. Katellaan ja palaillaan!

I need a new direction 'cause I have lost my way

Heipparallaa!

Kuten lupailinki, niin nyt pientä postausta mun aupparimenoista tällä hetkellä. Kaikki näyttäis olevan ihan mallillaan lähdön suhteen. Paitsi etten oo vieläkään edes varannut hammaslääkäriä :D Tappelin parina viime päivänä poliisin ja Trafin kanssa mun ajokortin takia. Voi luoja en muista milloin olisin päästäny niin monta kirosanaa ilmoille ku mitä näiden kahen päivän aikana. Mun pitkäaikasesta ajokortista ei tosiaan ollu kuulunut mitään viiteen viikkoon vaikka sen piti muutaman viikon kuluessa tulla. No kun soitin poliisille, niin sieltä he ei osannu edes sanoa missä mun kortti on ja kehotti soittamaan Trafiin. Soitin sinne ja he sano, ettei koko korttia ole laitettu edes valmistukseen, koska mun valokuva ja allekirjotus on tallentunut väärin sinne tietokantaan. Johan pisti suorastaan vituttamaan, koska mun kortti (tai no eihän se edes ole vielä olemassakaan) varmaan odottelis vieläkin käsittelyä, ellen olis asiasta soittanut koska Trafia ei ilmeisesti pätkääkään kiinnosta mikään. En voi ymmärtää miten vaikeeta niiden olis ollu ilmottaa ihan kysymättäkin, että tiedot on tallennettu väärin ja pyytää tallentaa ne uusiks? No nyt jouduin hakemaan sitä kansainvälistä ajokorttia tosta mun väliaikasesta kortista, koska uuden kortin tekemiseen menee noin kuukaus, hiphei. Eipä nyt voi tolle mitään, tärkeintä on, että edes jonkulainen kortti mulla on sinne Jenkkeihin ennen kun ajan New Jerseyn ajokortin.

Mutta joo... Juttelin sunnuntaina mun hostäidin kanssa pikasesti ja näin mun tulevan huoneen, joka näytti kyllä oikein kivalta :) Kauhistelin myös sitä, miten isolla autolla tuun noita lapsia sitten kuskaamaan. Eilen äiti pakottiki mut menemään ajamaan meidän isolla audilla ja oli kyllä ihan hullua. Tai no, kyllähän siihen ajamiseen tottu, mut se parkkeeraaminen mua eniten kauhistuttaa. Hostäiti kerto kuinka kolmea vanhinta poikaa on kuulema harmittanut, koska he ei oo kotona, kun mä saavun niille. Voi toisia! Puhuttiin myös vähän, että silloin perjantaina kun hostisä tulee mut Newarkin kentältä hakemaan, niin suunnataan suoraan pankkiin ja kaikkialle muualle hoitamaan kaikki tärkeet asiat pois. Ihan kiva kyllä niin ei tarvii niitäkään sit myöhemmin miettiä sen enempää.

Maanantaina kävästiin äidin kanssa ikeassa ostamassa laatikoita mun kamoja varten. Oli superoutoa vaan tyhjentää huonetta tavaroista. Mulla on tällä hetkellä neljä laatikkoa ja yks jätesäkillinen tavaraa menossa kellariin odottamaan kunnes palaan. Roskiin lähti myös kaks jätesäkillistä rojua ja UFF:in boksiin iso pussillinen vaatteita. Oikeestaan ihan kivaa päästä heittämään kaikkea turhaa rojua pois, enää mitkään "no ehkä mä tätä joskus vielä tarviin" -tekosyyt ei kelpaa :D Onneks suurin osa mun tavaroista on kuitenki kaapeissa ja laatikoissa, joten päällisin puolin mun huoneessa ei toistaseks oo hirveesti eroa, ainakaan vielä. On hassua, että tällä hetkellä mun vaatekaapissa on niin vähän vaatteita, et ne varmaan kaikki mahtuis mun matkalaukkuun!

Oon saanu viimepäivänä pieniä "paniikkikohtauksia", kun oon aina tajunnut miten vähän aikaa mulla on enää nähä kavereita ja sukulaisia. Vasta mä laskin että on 8 viikkoa, eli ihan liikaa aikaa ja nyt muka alle 2 viikkoa? Huomenna mennään perheen ja kaverin kanssa meidän mökille, jonne on lauantaina tulossa käymään myös sukulaisia, koska vietetään äidin synttäreitä siellä. Eli ihan kivasti pääsee silti vielä näkemään ihmisiä ennen lähtöä. Ens viikolle on jo suunnitelmia kavereiden kanssa, mut vielä pitäis mahduttaa esim sukulaisilla käynnit jonnekkin väliin ja muutaman muun kaverin näkeminen kanssa. Ja sit ens viikon perjantaina on kans läksiäiset, jolloin tulee nähtyä suurinta osaa kavereista vikaa kertaa ennen mun lähtöä, hullua! Tuun niin paljon ikävöimään kaikkia läheisiä ihmisiä täällä Suomessa. Ollaan muutamien kavereiden kanssa vietetty tosi tiiviisti aikaa yhessä näiden parin viikon aikana, niin tuntuu jotenki oudolta, ettei pian yhtäkkii voidakkaan nähä milloin halutaan. Mutta eiköhän siihenki sitten totu kun lähtee arki siellä Jenkeissä rullaamaan. Onneks on kuitenki facebookit ja kumppanit, joiden avulla olla yhteydessä vuoden aikana :)

Pelkäsin turhaan, koska tää kuvahan onnistu ihan kivasti! Oon viime päivät
vaan tuijotellu tätä, koska en voi uskoa, että oikeesti pääsin noi tapaamaan!

Tää päivä on toistaseks mennyt näissä tunnelmissa!

Hurjaa, että 2 viikon päästä mä tsillailen jo jossain Manhattanilla Starbucksin kahvi kädessä ihmetellen maailman menoa ja sitä, miten oon sinne päätynyt! Oon kyllä edellen innoissani tästä vuodesta, eikä mikään ikäväkohtaus tai muukaan ole vähentäny mun halua lähteä. Edellisen postauksen perusteella osa ehkä huomas miten suuri osa elämää Thirty Seconds To Mars ja niiden musiikki mulle on ja pakko sanoa, että mua harmittaa kyllä ihan sairaasti se, että missaan niiden Euroopan kiertueen ihan kokonaan, kun oon Jenkeissä. Kaikki mahtavat keikat esim Briteissä, Italiassa ja uus keikka Suomessa. Toivon niiiiin paljon, että ne tulis Jenkkeihinkin vetämään enemmän kuin vaan noi pari keikkaa mitkä on tänä syksynä, vaikka he vähän "uhkailivatkin" jäävänsä kokonaan Eurooppaan. Mutta vaikka oon miettinyt miten siistiä olis olla kiertämässä tänä syksynä ja talvena enemmän ympäri Eurooppaa lempparibändin perässä, niin oon silti ihan tajuttoman fiiliksissä mun tulevasta vuodesta Jenkeissä ja oon ihan varma, että siitä tulee yks maailman parhaista!

Ainiin, otsikko ei liity tän hetken tuntemuksiin oikeestaan mitenkään. Se on vaan pätkä yhestä mun tän hetken lempparibiisistä. Vaikka biisi onkin tosi synkkä, niin se on myös ihan tajuttoman upea ja intensiivinen, voisin kuunnella sitä päivästä toiseen (niin kuin oon tässä viime viikot tehnytkin :D). Oon oikeestaan ilonen, että en oo hukannut mun suuntaa vaan tällä hetkellä tiedän paremmin kuin hyvin mitä mä elämältä haluan. Ja kaiken sen tavotteleminen alkaa 11 päivän kuluttua kun istun lentokoneessa kohti Amerikkaa!

Conquistador

Ai täälläkin vois tosiaan käydä päivittelemässä. Meijän Tukholman ja Kööpenhaminan reissu oli ihan huippu, keikat joilla käytiin oli mahtavimpia ikinä ja Thirty Seconds To Mars on edelleen maailman paras bändi, ha! En tiiä, kirjottelen varmaan joskus tarkemmin kunhan oon saanut kavereiltakin vähän kuvia tosta reissusta. Tällä hetkellä nimittäin pitäis kiireellä pakata kamat, kirjoittaa pari kirjettä, tehdä mun mahtava paita loppuun ja kriiseillä sitä, kuinka mahtava tästäkin viikosta tulee. Ollaan tosiaan kavereiden kanssa menossa Rock The Beachiin viettämään huippua aikaa :)

Eilen oli viisumihaastis, joka oli kutakuinkin just semmonen mitä osasin odottaakin. Tarkkaakin tarkempi turvatarkastus, papereiden anto, sormenjälkien otto ja "haastattelu". Tää viimesin nainen kauhisteli, kun sanoin että lapsia on 5 ja toivotti onnea. Helmillä oli haastattelu vähän mun jälkeen, joten tavattiinkin hänen kanssa jo ennen haastista ja vielä sen jälkeenkin, koska oli viimonen au pair -info ennen lähtöä. Saatiin vähän lisää lappuja, handbookkeja ja vaikka mitä härpäkkeitä, jotka pitää sitte ottaa Jenkkeihin mukaan. Meille myös luvattiin lähettää (luultavasti rumaakin rumemmat) Eur AuPair kassit myöhemmin postissa ja niitä sitten olis hyvä käyttää lentojen aikana, jotta esim lentokentällä muut aupparit vois meijät tunnistaa. Saa nähdä näkeekö mun kassi ikinä päivänvaloa :D

Ainiin! Mun lennotkin vaihtu tässä jossain välissä. Tyhmät lennot tuli siltä osalta, että nyt oon perillä JFK:lla vasta kaheksalta illalla enkä yhdeltä päivällä niin kuin aiemmin oli tarkotus. Noh, sentään ollaan Helmin kanssa samalla lennolla ja päästään yhessä seikkailemaan pitkin Heathrow'ta välilaskun ajan ja eipähän tarvii yksin koittaa löytää sit JFK:lta meijän yöpymispaikkaan Manhattanilla :) Saatiin myös tietää, että ollaan ainoot suomalaiset jotka lähtee heinäkuussa, jännää!

Tällä hetkellä on siis kaikki muut hommat hoidettu paitsi, että kansainvälinen ajokortti ja tuliaiset puuttuu. Edelleen odottelen mun pitkäaikasta korttia poliisilta ja toivon sen tulevan pian, ettei tartteis jättää mitään pakollisia juttuja ihan viimetippaan! Muuten asiat on oikein mallillaan. Mulla ja hostperheellä on ollut tosi paljon kiireitä, eikä olla hirveesti ehitty juttelee, mutta just sovittiin, että skypetellään vihdoin sunnuntaina. Kivaa! Ainii, perheen kolme vanhinta poikaa on tällä hetkellä täällä Suomessa ja tulevat vasta mun jälkeen takaisin Jenkkeihin. Ihan mukavaa, että on tommonen iisi ensitapaaminen perheen kanssa, kun onkin vaan kaks lasta joiden kanssa täytyy aluksi selvitä. Toisaalta myös vähän outoa :D

Okei, tää postaus on ehkä kamalin ikinä, mutta mulla on tajuttomasti kaikkea hommaa tekemättä eikä ole aikaa tehdä kunnon postausta. Tääkin on varmaan täynnä kirjotusvirheitä, mutta mitäs pienistä. Halusin kuitenkin tulla kertoa vähän kuulumisia ennen kuin katoan taas melkein viikoksi!
Toivottavasti kaikilla oli huippu juhannus! Mulla ainaki oli ihan paras :)

20 päivää enää!

Thank godness!

Turhaan stressasin ja laitoin sata ja yks paniikkiviestiä joka paikkaan, koska luulin ettei mun suositukset ikinä menny perille vaan yhellä postimerkillä. Äsken sain mun hosteilta (hostmama oli mun yks suosittelijoista) sähköpostia, johon se oli kopioinu sen ja EAP:n työntekijän sähkärikeskustelun. Eli panikoin aivan turhaan, sillä suositukset oli siis mennyt perille! Voisin mennä tanssimaan jotain voitontanssia, mutta ehkä säästän sen sitten siihen kun koko hakuprojekti on hoidettu!

Eipä mulla ollu muuta! En voi uskoa, että sain pidettyä tän postauksen näinkin lyhyenä :D

ps. sain jonkun super inspishetken tänään bilsan tunnilla, ja tein pitkän listan kaikista asioista, jotka tuun sitten mun Dear host family -kirjeeseen kirjottamaan! On taas jotain intoa ja puhtia tän hakemisen kanssa, kun vihdoin tietää mitä tehdä!