Apua miten aika edelleen menee niin täysillä! Mun piti jo 1,5 viikkoo sitte tulla kirjottaa teille Enriquen keikasta, mut se unohtu kaiken kiireen keskellä. 10. päivä Enrique Iglesiaksella oli siis vihdoin taas täällä Suomessa keikka ja voi pojat miten paljon mä sitä odotin. Viime kerrasta kuitenki oli yli kolme vuotta. Olin niin unohtanu miten tajuttoman mahtava se onkaan livenä. Nyt vaan tekis mieli itkeä, koska haluun jo uudestaan nähä sen :D Toi päivä ei muuten sisältäny mitään ihmeellisyyksiä. Ei ollu töitä, joten oli koko päivä aikaa valmistautuu. Menin porukoille yksin juomaan kahvia ja vähän lepäilee sohvalle, koska mulla oli silloin flunssa aluillaan. Iltapäivästä menin sitte Helsinkiin metsästämään uuteen puhelimeen kuoria, ostaa vähän ruokaa ja suuntasin sitte Hartwallille :)
Keikasta itessään ei oo mitään sen kummempaa kerrottavaa muutaku et tuntu ku se ois vaan jatkunu ja jatkunu. Meillä oli ihan tajuttoman hyvät paikat siellä istumakatsomossa ja siitä näki koko shown oikein mahtavasti! Ainut mikä jäi harmittamaan ni oli Do You Know -biisin puuttuminen. Se on se biisi jonka ihan ekana Enriquelta kuulin, joten olisin nii kovasti halunnu sen taas kuulla. Kuitenki seki lukeutuu mun lemppareimpiin biiseihin! Vaikka kipeenä olinki, ni tuli laulettua se vähä ääni, joka mulla oli, ni pois ja fiilisteltyä täysillä koko keikka! Ihanaa oli ja en malta odottaa seuraavaa keikkaa ylipäätänsä, joka muuten on alle kuukauden päästä Lontoossa, kun mennään kahen kaverin kanssa kattomaan Adam Lambert + Queen! EXCITED
Tässä siis ihan pikapostaus tähän väliin ennen kuin palaan vähän pidemmillä kuulumisilla. On tosiaan ollu ihan tajutonta hulinaa viimeviikot, koska JOULU! Ihanaa, rakastan joulua ja vaikka onki ollu tekemistä ihan tosi paljon niin silti on ollut ihan mahtava fiilis koko ajan. Elämä vaan on niin huippua ja tää joulun odotus on tehny siitä entistä parempaa! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Enrique Iglesias. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. joulukuuta 2014
perjantai 22. elokuuta 2014
There's no stopping us right now, I feel so close to you right now
Nyt ollaan kyllä niin jännissä fiiliksissä ettei tosikaan! Viime kerran jälkeen on taas tapahtunu vaikka mitä uutta ja kivaa ja tulevaisuus kyllä näyttää ihan mahtavalta :) Viimeks kirjottelin mun työputkesta, joka itseasiassa piteni vähän lisää ja loppujen lopuks tein töitä melkein kolme viikkoa putkeen yhellä vapaapäivällä. Oli kyllä pieni hajotus meneillä, mutta voi sitä helpotusta sitte kun oli vihdoin taas vapaapäivä! Yhtenä lauantaina suuntasin töistä suoraan Helsinkiin kattomaan kattomaan Lucy, joka oli oikeestaan ihan hyvä leffa. En oo mikään Scarlett Johanssonin suurin fani, mutta tossa tykkäsin siitä jotenki tosi paljon. Ihan kiva ja vähän erilainen leffa ku mitä yleensä katon.
Muuten on tullu nähtyy kavereita, käyty pelaamassa bilistä (ei juma oon niiiiiin surkee siinä :D), shoppailtua ja tehtyä vähä lisää töitä. Ostin tossa yks päivä myös keikkalipun Enriquen keikalle joulukuussa ja oon super excited siitä!! Oon odottanu Enriqen Suomeen paluuta siitä sekunnista lähtien, kun sen edellinen keikka loppu :D Viime perjantai oli kyllä ehkä tapahtumarikkain päivä hetkeen. Mulla oli vapaapäivä ja nautin vaan hiljaisuudessa kotona meijän olkkarissa. Soittelin vähän bisneksiä isäpuolen kanssa aka ilmotin, että haluun muuttaa yhteen sen firman asuntoon, jota rempataan tällä hetkellä! ELI MULLA ON KÄMPPÄ TIEDOSSA KUN TUUN REISSUSTA KOTIIN! Vähän epäröin sitä, koska se on aika iso ja remontin takia vuokra aika korkee, mutta tajusin että olisin tyhmä jos en ottais tota. Ei Espoosta saa mitään hyväkuntosta kaksioo hirveesti sen halvemmallakaan.
Muutan ihan parin minuutin automatkan päähän täältä porukoiden luota kerrostalon ykköskerrokseen. Eli sit jos rahat loppuu kesken ni voin kävellä aina kotiin syömään :D Oon kyllä tosi innoissani tosta asunnosta ja sieltä jopa löytyy vaatehuone ja se pakollinen makkari ja parveke! Mulla ei siis koskaan oo oikein käyny mielessäkään muuttaa yksiöön ja siis parveke on vaan pakko olla. Oon kuitenki 15 vuotta asunut omakotitalossa, joten en vaan pystyis kuvitella asuvani missään, mistä ei yhellä ovenavauksella pääsis ulos edes sinne parvekkeelle. Nyt siis siellä on keittiöremppa meneillä ja en oo ihan varma tehääks siellä vielä jotain muuta, mutta syyskuun alkuun mennessä pitäis olla valmis ja pääsen jo roudailemaan kamoja sinne silloin :)
Perjantaina meniin myös kaverin kanssa Weekend Festareille ja oli oiiiiiikein mahtavaa! Ihan ku olis ollu jossain isolla clubilla bilettämässä hyvän musiikin tahtiin tuhansien ihmisten kanssa :) Mä olin joskus aikoja sitte heittäny ihan vitsillä, että jos ilmaseks sais liput ni vois mennä koska Calvin Harris ja Afrojack. No seuraavana päivänä serkulta tuli tekstaria, että tarviinko lippua :D Se oli voittanu kahen päivän lipun, mut ei ite päässy niin anto sen mulle kahen muumilimun ostoa vastaan. Käy mulle :D Kaveri tuli meille siinä perjantaina puolen päivän aikaan, laitettiin ittemme valmiiks ja mentiin ostaa meille irtareita festarievääks! Oli siis ihan supermahtavaa vaikka välillä satoki ku saavista. Vaikka oli kahen päivän lippu, nii en jaksanu lauantaina enää töiden jälkeen mennä uusiks. Ei siellä kuitenkaan ketään itelle tuttua sinä päivänä esiintynykkään. Oli ihan kiva vaan hengata illalla himassa tietäen, ettei kaupan kassalle tarvii pariin viikkoon istahtaa :D
Sunnuntaina oli isäpuolen veljen lapsen ristiäiset ja kyllä osu päivälle ihan mahtava ja lämmin sää. Oli ihana päästä nauttimaan hyvästä ruuasta, säästä ja maisemista. Ja sain vielä tilaisuuden käyttää mun Italiasta ostettua maksihametta ja mun Michael Korsin rakkauskorkkareita, jotka on ehkä ollu mun paras ostos ikinä vaikka harvemmin niitä tulee käytettyä. Ristiäisistä suunnattiin sitte kattomaan sitä mun tulevaa kämppää (kyllä, päätin muuttaa sinne edes näkemättä sitä :D), mutta eipä siellä oikeen mitään näkemisen arvosta vielä ollu, koska olohuone oli täynnä rempparojua ja lamputkaan ei toiminu, koska sähköt oli pois päältä. Odotan, et tässä pääsis kohta uudestaan kattomaan ja vähän mittailemaan seiniä sun muita :)
Maanantaina iloisesta ja pirteästä kassatädistä tuliki konttorirotta! Isäpuoli soitteli perjantaina ja sano, että niiden sihteeri mikälie on lomalla, ja sillä ei oo itellä aikaa vastailla koko ajan puhelimeen, joten se pyys mua sinne pariks viikoks duuniin :D Siellä mä vastailen puhelimeen, otan vikailmotuksia vastaan ja lähetän porukan korjaamaan viat. Maanantaina ja tiistaina oli samalla excel-taulukoiden täyttöä eri yhteystiedoilla ja muilla, mutta kuulema tein neki hommat liian nopeesti ni eipä enää oo sitäkään :D "Sun pitää jokaisen osotteen jälkeen pelata kännykällä ni riittää tarpeeks työtä" :D Ihan liian iisiä hommaa siis!
Tiistaina töiden jälkeen mentiin äidin kanssa Ikeaan ja raahasinki sieltä kaks kassillista kaikkea perusroinaa mun kämppään. Keskiviikkona mentiin sit Prismaan ja Kodin1:seen tekemään sitä samaa. Nyt löytyy kattilaa, paistinpannua, laseja, leikkuualautaa, lakanaa, mattoa, ämpäriä ja kaikkee muuta kivaa taivaan ja maan väliltä. Löydettiin myös mulle ruokapöytä, joka pitäis mennä hakemaan viikonloppuna jossain vaiheessa, koska äidin -40% alekuponki menee sunnuntaina umpeen. Mulla on aika hyvin päässä ideat siitä, minkälaisen sisustuksen mihinki huoneeseen haluun. Tuun varmaan sit itkemään, jos lopputulos ei oo just semmonen ku haluun :D Kylppäri vaan tulee olee aika haaste, koska se on tosi pieni ja siellä oleva ruma kylpyamme vie paljon turhaa tilaa. Onneks kuulema taloyhtiön puolesta jossain vaiheessa pitäis tulla kylppärirempat asuntoihin!
Eline mulla puhelin eli ihan omaa elämäänsä, eikä mun herätyskellosta kuulunu mitään ääntä?? Siinä se oli ollu päällä yli tunnin, mutta mitään ei kuulunut eli en ollu heränny. Oli hauska herätä klo 6:49, kun töissä pitäis olla 7:30. Äkkii soitto isäpuolelle, että saatan vähän myöhästyä, mutta ylitin itteni ja olinki pimpottamassa pääoven ovikelloa 7:29 eli olin jopa ajoissa! :D Töissä oli kuoleman tylsää, oli helpotus joutua lähteä viemään pikkusiskoa koulusta hammaslääkäriin, koska oli sentään jotain tekemistä. Tosin just sillä hetkellä, kun olin tekemässä lähtöä, niin tulee kolme puhelua ja yks niistä vielä enkuks. Ei siinä mitään, mutta oli vähän erinäiset firman alaan liittyvät sanat hukassa enkuks.
Noh, sisko selvis hammaslääkäriin just ajoissa joten nou hätä. Loppupäivän töissä käytin Stokkan, H&M Homen ja Gigantin sivujen selaamiseen sekä haaveilin miljonääriks tulemisesta. Välillä kuittailin hälytyspuheluita ja koin onnistumisen tunteita, kun sain kuitattua yhen puhelun ekalla yrityksellä. Mun siis pitää ensin avata puhelu painamalla numeroa x, sen jälkeen kuitata puhelu numeroilla xy ja lopettaa puhelu taas jollain tietyllä numerolla. Ne numerot riippuu ihan siitä, mistä puhelu tulee. Koneelta siis tsekkaan yheltä ohjelmalta ne numerot. Kuulostaa helpolta, mutta joku Einstein on päättänyt, että tehään siitä astetta vaikeampi = numeroita pitää painaa just oikeessa tahdissa niin, ettei paina liian pitkään tai liian vähän aikaa. Eli se on just eikä melkein meininkiä :D Jos sitä ei kuittaa oikein, niin puhelu tulee uudestaan niin kauan, että se on kuitattu. Eilen hakattiin sitä helkkarin puhelinta varmaan 5 min ennen ku saatiin yks testisoitto kuitattua :D Semmosta mielenkiintosta hommaa siis kuuluu mun työnkuvaan!
Iltapäivästä heitin isäpuolen Ruoholahteen ja oli kyllä taas jännät paikat, koska minä en aja Helsingissä ikinä koskaan ellei ole pakko :D Selvisin hengissä siitäki reissusta ja kurvailin sitten suoraan Prismaan ja Anttilaan. Mukaan tarttu vaan iso kattila ja 2-pack Pepsi maxia :D Loppupäivän vaan istuskelin himassa tehden en mitään. Ja wou mä tajusin just, että oon kolmen viikon päästä Hollywoodissa. Ihan kiva hei! Tässä pätevänä taas töissä istun tehden edes jotain hyödyllistä = päivitän tätä blogia, koska eipä tässä mitään kummempia oo. Iltapäivällä pääsen vihdoin kampaajalle ja varmaan lähtee puolet hiuksista siellä. Mä leikkautin mun hiukset viimeks marraskuussa, kun olin käymässä Suomessa :D Mun piti jo aikoi sitte mennä leikkauttaa nää hiukset, mutta mun kampaajan saikku pidenty ja nyt sit vihdoin tänään pääsen! Sieltä sit suoraan kaverin kanssa ostamaan leffaeväät ja mennään kattomaan vähän Harry Pottereita. Tarkotus oli tehä maraton, mutta ei oo kummallakaan samaan aikaan tarpeeks pitkää vapaata niin katellaan vähän pätkissä :)
Semmosta täällä, hyvin kyllä tää elämä kulkee taas :)
Muuten on tullu nähtyy kavereita, käyty pelaamassa bilistä (ei juma oon niiiiiin surkee siinä :D), shoppailtua ja tehtyä vähä lisää töitä. Ostin tossa yks päivä myös keikkalipun Enriquen keikalle joulukuussa ja oon super excited siitä!! Oon odottanu Enriqen Suomeen paluuta siitä sekunnista lähtien, kun sen edellinen keikka loppu :D Viime perjantai oli kyllä ehkä tapahtumarikkain päivä hetkeen. Mulla oli vapaapäivä ja nautin vaan hiljaisuudessa kotona meijän olkkarissa. Soittelin vähän bisneksiä isäpuolen kanssa aka ilmotin, että haluun muuttaa yhteen sen firman asuntoon, jota rempataan tällä hetkellä! ELI MULLA ON KÄMPPÄ TIEDOSSA KUN TUUN REISSUSTA KOTIIN! Vähän epäröin sitä, koska se on aika iso ja remontin takia vuokra aika korkee, mutta tajusin että olisin tyhmä jos en ottais tota. Ei Espoosta saa mitään hyväkuntosta kaksioo hirveesti sen halvemmallakaan.
Hämäävä sää oli kyllä Weekendissä :D |
Muutan ihan parin minuutin automatkan päähän täältä porukoiden luota kerrostalon ykköskerrokseen. Eli sit jos rahat loppuu kesken ni voin kävellä aina kotiin syömään :D Oon kyllä tosi innoissani tosta asunnosta ja sieltä jopa löytyy vaatehuone ja se pakollinen makkari ja parveke! Mulla ei siis koskaan oo oikein käyny mielessäkään muuttaa yksiöön ja siis parveke on vaan pakko olla. Oon kuitenki 15 vuotta asunut omakotitalossa, joten en vaan pystyis kuvitella asuvani missään, mistä ei yhellä ovenavauksella pääsis ulos edes sinne parvekkeelle. Nyt siis siellä on keittiöremppa meneillä ja en oo ihan varma tehääks siellä vielä jotain muuta, mutta syyskuun alkuun mennessä pitäis olla valmis ja pääsen jo roudailemaan kamoja sinne silloin :)
Nauroinkohan liian kovaa ku takanaoleval noin tuima ilme :D |
Sunnuntaina oli isäpuolen veljen lapsen ristiäiset ja kyllä osu päivälle ihan mahtava ja lämmin sää. Oli ihana päästä nauttimaan hyvästä ruuasta, säästä ja maisemista. Ja sain vielä tilaisuuden käyttää mun Italiasta ostettua maksihametta ja mun Michael Korsin rakkauskorkkareita, jotka on ehkä ollu mun paras ostos ikinä vaikka harvemmin niitä tulee käytettyä. Ristiäisistä suunnattiin sitte kattomaan sitä mun tulevaa kämppää (kyllä, päätin muuttaa sinne edes näkemättä sitä :D), mutta eipä siellä oikeen mitään näkemisen arvosta vielä ollu, koska olohuone oli täynnä rempparojua ja lamputkaan ei toiminu, koska sähköt oli pois päältä. Odotan, et tässä pääsis kohta uudestaan kattomaan ja vähän mittailemaan seiniä sun muita :)
Maanantaina iloisesta ja pirteästä kassatädistä tuliki konttorirotta! Isäpuoli soitteli perjantaina ja sano, että niiden sihteeri mikälie on lomalla, ja sillä ei oo itellä aikaa vastailla koko ajan puhelimeen, joten se pyys mua sinne pariks viikoks duuniin :D Siellä mä vastailen puhelimeen, otan vikailmotuksia vastaan ja lähetän porukan korjaamaan viat. Maanantaina ja tiistaina oli samalla excel-taulukoiden täyttöä eri yhteystiedoilla ja muilla, mutta kuulema tein neki hommat liian nopeesti ni eipä enää oo sitäkään :D "Sun pitää jokaisen osotteen jälkeen pelata kännykällä ni riittää tarpeeks työtä" :D Ihan liian iisiä hommaa siis!
Tiistaina töiden jälkeen mentiin äidin kanssa Ikeaan ja raahasinki sieltä kaks kassillista kaikkea perusroinaa mun kämppään. Keskiviikkona mentiin sit Prismaan ja Kodin1:seen tekemään sitä samaa. Nyt löytyy kattilaa, paistinpannua, laseja, leikkuualautaa, lakanaa, mattoa, ämpäriä ja kaikkee muuta kivaa taivaan ja maan väliltä. Löydettiin myös mulle ruokapöytä, joka pitäis mennä hakemaan viikonloppuna jossain vaiheessa, koska äidin -40% alekuponki menee sunnuntaina umpeen. Mulla on aika hyvin päässä ideat siitä, minkälaisen sisustuksen mihinki huoneeseen haluun. Tuun varmaan sit itkemään, jos lopputulos ei oo just semmonen ku haluun :D Kylppäri vaan tulee olee aika haaste, koska se on tosi pieni ja siellä oleva ruma kylpyamme vie paljon turhaa tilaa. Onneks kuulema taloyhtiön puolesta jossain vaiheessa pitäis tulla kylppärirempat asuntoihin!
Kerranki oli jotain, josta oikeesti tykkäsin :D yleensä oon liian nirso kaikelle! |
Eline mulla puhelin eli ihan omaa elämäänsä, eikä mun herätyskellosta kuulunu mitään ääntä?? Siinä se oli ollu päällä yli tunnin, mutta mitään ei kuulunut eli en ollu heränny. Oli hauska herätä klo 6:49, kun töissä pitäis olla 7:30. Äkkii soitto isäpuolelle, että saatan vähän myöhästyä, mutta ylitin itteni ja olinki pimpottamassa pääoven ovikelloa 7:29 eli olin jopa ajoissa! :D Töissä oli kuoleman tylsää, oli helpotus joutua lähteä viemään pikkusiskoa koulusta hammaslääkäriin, koska oli sentään jotain tekemistä. Tosin just sillä hetkellä, kun olin tekemässä lähtöä, niin tulee kolme puhelua ja yks niistä vielä enkuks. Ei siinä mitään, mutta oli vähän erinäiset firman alaan liittyvät sanat hukassa enkuks.
Noh, sisko selvis hammaslääkäriin just ajoissa joten nou hätä. Loppupäivän töissä käytin Stokkan, H&M Homen ja Gigantin sivujen selaamiseen sekä haaveilin miljonääriks tulemisesta. Välillä kuittailin hälytyspuheluita ja koin onnistumisen tunteita, kun sain kuitattua yhen puhelun ekalla yrityksellä. Mun siis pitää ensin avata puhelu painamalla numeroa x, sen jälkeen kuitata puhelu numeroilla xy ja lopettaa puhelu taas jollain tietyllä numerolla. Ne numerot riippuu ihan siitä, mistä puhelu tulee. Koneelta siis tsekkaan yheltä ohjelmalta ne numerot. Kuulostaa helpolta, mutta joku Einstein on päättänyt, että tehään siitä astetta vaikeampi = numeroita pitää painaa just oikeessa tahdissa niin, ettei paina liian pitkään tai liian vähän aikaa. Eli se on just eikä melkein meininkiä :D Jos sitä ei kuittaa oikein, niin puhelu tulee uudestaan niin kauan, että se on kuitattu. Eilen hakattiin sitä helkkarin puhelinta varmaan 5 min ennen ku saatiin yks testisoitto kuitattua :D Semmosta mielenkiintosta hommaa siis kuuluu mun työnkuvaan!
![]() |
Maanantain piristyksenä pusuja ihanalta kavapallolta! |
Iltapäivästä heitin isäpuolen Ruoholahteen ja oli kyllä taas jännät paikat, koska minä en aja Helsingissä ikinä koskaan ellei ole pakko :D Selvisin hengissä siitäki reissusta ja kurvailin sitten suoraan Prismaan ja Anttilaan. Mukaan tarttu vaan iso kattila ja 2-pack Pepsi maxia :D Loppupäivän vaan istuskelin himassa tehden en mitään. Ja wou mä tajusin just, että oon kolmen viikon päästä Hollywoodissa. Ihan kiva hei! Tässä pätevänä taas töissä istun tehden edes jotain hyödyllistä = päivitän tätä blogia, koska eipä tässä mitään kummempia oo. Iltapäivällä pääsen vihdoin kampaajalle ja varmaan lähtee puolet hiuksista siellä. Mä leikkautin mun hiukset viimeks marraskuussa, kun olin käymässä Suomessa :D Mun piti jo aikoi sitte mennä leikkauttaa nää hiukset, mutta mun kampaajan saikku pidenty ja nyt sit vihdoin tänään pääsen! Sieltä sit suoraan kaverin kanssa ostamaan leffaeväät ja mennään kattomaan vähän Harry Pottereita. Tarkotus oli tehä maraton, mutta ei oo kummallakaan samaan aikaan tarpeeks pitkää vapaata niin katellaan vähän pätkissä :)
Semmosta täällä, hyvin kyllä tää elämä kulkee taas :)
Tunnisteet:
ajatuksia,
blaablaa,
Enrique Iglesias,
keikat,
me,
valmisteluita
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)