Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakemus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakemus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. maaliskuuta 2013

jesjesjes

Nyt on hakupaketti viimeinkin lähetetty eteenpäin EAP:n toimistolle! Siis ei luoja miten helpottunut ja hyvä fiilis nyt on, kun toi taakka on vihdoin hoidettu. Vaikka alunperin piti jo tammikuussa pistää paperit eteenpäin, ni oon nyt kyllä ihan ilonen, että en heti silloin sitä lähettäny. Nyt sain rauhassa täytellä niitä papereita ja hoitaa puuttumattomia juttuja ilman turhaa kiireilyä ja hätiköintiä. Eikä ne sitä pakettia Jenkkeihin nyt maaliskuuta aiemmin olis lähettänykkään, joten ei oo mitään kiirettä senkään osalta.

Nyt saan keskittyä kunnolla ylppäreihin opiskeluun (en voi uskoa, että nekin alkaa jo ens maanantaina, hui!) ja turhanpäiväseen stressaamiseen. Pitää vaan kärsivällisenä odottaa viestiä toimistolta ja toivoa, että kaikki on kunnossa. Vähän jäi nimittäin mietityttämään se mun koulutodistus, kun se ei ollutkaan se ihan uusin. Abitodistuksessa ei ollu mitään allekirjotuksia tai koulunleimoja, niin en sitte laittanukkaan sitä. Ja koululla en oo tän polven takia päässyt käymään, että olis saanu allekirjotetun version.

No joka tapauksessa, toistaseks kaikki on kunnossa ja oon superonnellinen, että ei enää tarvii miettiä jotain sopimuslomakkeita tai kirjeitä!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Progression

Viimesimmän postauksen jälkeen on tapahtunu paljon... ainaki jos ottaa huomioon, etten ton polven takia voi liikkua kotoota minnekään. Oon nimittäin oikeen todenteolla ahminu noita hissan ja yhteiskuntaopin kirjoja, kuus kirjaa luettuna ja kuus jäljellä. Kiire tulee, mut minkäs sille voi kun alotan kaiken aina liian myöhään. Jossain välissä pitäis myös kertailla vähän ihan tän suomen kielioppia ennen esseekoetta ja ehkäpä niitä enkun sanojaki vois vähän käydä läpi! 

Mut kaikista tärkein juttu on, että vihdoin ja viimein sain alotettua sen dear host family -kirjeen kirjottamisen! Tekstii on sen pari sivua, kappaleet on vähän hajanaisia, joitain juttuja pitää lisätä ja vielä muutamia lausemuotoja tms. tarvii korjailla, mutta eiköhän se tästä. Ja tietenkin jos tapahtuu jotain hyvää, niin pitää tapahtua myös huonoa. Revin melkein hiuksiani päästä eilen kun selailin iPhotoo ja tajusin miten vähän mulla oikeesti on yhtään mitään kuvia musta itestäni. Saatika kuvia musta ja mun perheestä/sukulaisista/tms. Siinä vaiheessa ku olin selannu kaikki albumit läpi ja huomasin et multa löytyy enemmän kuvia kirkoista Roomassa (leirikoulu hissanopen kanssa!) ku itestäni ni alko oikeesti itkettää. No lopulta löyty muutama kuva, jotka kelpuutin, loput pitää sit ottaa tässä ihan lähipäivinä. Pakotan mun siskon ja äidin kuvaan mun kanssa. 

Tän lisäks mun pitää vielä tulostaa uus versio transcript of gradesista, sillä nyt kun sain abitodistuksen, ni sain korotettua joitain arvosanoja, jotka haluun muuttaa. Perjantaina pääsen myös vihdoin hakemaan mun uuden passin ni sit on seki kunnossa. On se ollu siel poliisiasemalla valmiina jo viime viikosta lähtien, mutta minkäs teet kun ei voi ajaa autoa, kulkea bussilla eikä porukat ole kotona kuskaamassa silloin kun poliisiasema on auki. Noh, tuskin mä kuolen tästä pikkuviivästyksestä, onhan heinäkuuhun vielä nelisen kuukautta ja perheet yleensä alkaa hakee uusia au paireja 1-3kk ennen toivottua alottamisaikaa.

Että nää postaukset on tylsyyden huippuja. Varsinkaan kun ei oo oikeen mitään kuvia mitä lisäillä. Koittakaa kestää, kunhan pääsen täältä neljän seinän sisältä ulos niin vihdoin saan otettua muitaki ku vaan instagramiin lisättäviä ruokakuvia :D Noh, ehkä tää tästä! Ainiin, onhan mulla se postaus siitä, mitä toivon tulevalta vuodelta, ni tulossa vielä!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Hiljaa hyvä tulee...

Joululoma tuli ja meni. Suunnitelmina loman aikana oli tehdä vaikka mitä tärkeää ja vähemmän tärkeää. Noh, enpä saanut aikaan oikeastaan mitään. Päivät kulu mukavasti netflixissä leffojen ja sarjojen parissa tai leikkien uudella iPadilläni, hups. Pari kertaa ahkerana otin jopa koulukirjat tähän viereen, jotta alkaisin siinä sitten omantunnontuskissani lukemaan ylppäreihin. Ei toiminut, illalla aina huomasin kuinka kirjat oli edelleen samalla paikalla, avaamattomina. Yritin tehdä samaa myös mun Dear Host Family letterin muistareiden kanssa eikä sekään onnistunut! Oli kuitenkin super rento ja mukava loma, joten mitä sitä turhia stressaamaan.

Tänään on palattu ei-niin-mukavaan arkeen. Paluu koulunpenkille oli yhtä paha kuin osasin odottaa, ehkä pahempikin. Sain kuitenkin jotain sieläkin aikaseks ja pyysin hakupakettia varten opolta todistuksen (jossa tosin on täysin väärät päivämäärät, joten pakko pyytää huomenna uusi, ettei tulis mitään ongelmia sitten jälkeenpäin). Täytin silti sen Transcript of Grades -taulukon ja huhhei se on ehkä sekavin ikinä. Siinä pyydettiin esim päivämäärää, mut luuleks porukka oikeesti, et muistaisin milloin oon käyny jonku tietyn kurssin? Jos luulee ni luulee väärin.

Tän lisäks sain vihdoin jopa tilattua mulle sen rikosrekisteriotteen. Senkin kanssa oli sähläystä kun EAP:n antama linkki ei toiminut ja en meinannut aluks saada mitään selvää niistä uusista ohjeista, jotka sain. Vielä kun sais oikeesti varattua sen ajan lääkärintarkastukseen ni olis oikein mahtavaa. Kauhistuttaa vaan jo ajatus siitä, että joudun maksamaan +/-100e siitä, et istuskelen jossain lääkärin kopissa puolisen tuntia.

Porukka varmaan ajattelee, etten ikinä tuu selviimään au pair -vuodesta tai edes elämästä kun kerta oon näin aikaansaamaton, mutta oon ite eri mieltä! :D Mun aikaansaamattomuus yleensä johtuu vaan siitä, etten koe tarpeelliseksi alkaa esim kirjottaa esseetä, jonka palautuspäivä on kahden viikon päässä. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. En sit tiedä miks se on niin vaikeeta tehä kaikki hommat ajoissa, ettei tartteis panikoida aina kaikesta. Oon kuitenkin selvinnyt tähän asti, joten enköhän selvii jatkossakin!

Palaillaan taas asiaan sitten kun on jotain uutta kerrottavaa, adios!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

The beginning

Noniin, jos sitä nyt aloittais tän blogin kirjottamisen kun olisi vihdoinkin jotain "virallista" kerrottavaa mun tulevan au pair -vuoden osalta. Tosiaan, tässä on tullu muutama vuosi haaveiltua tosta au pair -vuodesta Jenkeissä ja päätinkin viimein ottaa ensimmäisen askeleen eteenpäin tässä projektissa. Ens kesänä olisi siis tarkotus lähteä hipsimään kohti Jenkkilää (peukut siis pystyyn etten reputa esim. äikän ylppäreitä). Toissapäivänä laitoin sekä Eur Au Pairille että Cultural Carelle esitetilaukset menemään ja eilen sitten tulikin jo CC:lta soitto, jonka aikana multa kyseltiin kuinka tosissani olen ja milloin olisin lähdössä jne. Siinä sitten hetki juteltiin ja kappas, sovin samalla itelleni ajan ensiviikon infotilaisuuteen ja haastatteluun. Jotenkin kaikki alkaa tuntua todellisemmalta kun on ottanut ensimmäisen konkreettisen askeleen asian suhteen ja oikeasti tehnyt jotain sen eteen (ei sillä etteikö mulla olisi noita esitteitä jo valmiiksi soma pino kaapissa). CC:lta tuli myös samalla rytäkällä 4 sähköpostia, joissa olikin kaikkea mahollista infotilaisuudesta online-hakemukseen.

Tota Cultural Caren hakemusta tulikin täyteltyä hyvät tovit eilen illalla ja ei muuten naurattanu enää siinä vaiheessa kun oli käynyt kaikki kysymykset nopeesti läpi, niitä kysymyksiä nimittäin on jumalaton määrä. Onneks oon tässä ajoissa liikkeellä, eikä yhtään tulis yllärinä jos vielä joulunakin täyttäisin sitä hakemusta (saamaton ja hidas kun olen). Samalla kun siinä täyttelin sitä hakemusta, niin laitoin EAP:lle myös hakulomakkeen menemään, jonka jälkeen sovitaan haastatteluaika. Kyseessä ei siis ole samanlainen hakemus kuin tuo CC:n superpitkä ja harmaita hiuksia aiheuttava hakemus, jota täällä on tullu väkerreltyä, vaan enemmänkin ilmoittautuminen ohjelmaan.

Noin tunti sitte tulikin EAP:lta sähköpostia, jossa sitte sanottiin ettei järjestöön olevinaan kannata hakea ku vasta noin puoli vuotta aiemmin. Siinä vaiheessa tuli ääneen pienet perkeleet sanottua. Laitoin kuitenki sinne takasin viestiä ja selittelin, että olis parempi mulle jos voisin aloittaa tän kaiken aikasemmin (olenhan saamaton kaiken suhteen ja hakemuksessa voi kepeesti mennä se muutama kuukaus) niin olisi enemmän aikaa, varsinkin ku samalla pitäis taistella ylppäreiden kanssa. Hetki sitten tuliki sähköpostia, missä sitte oli tiedot mun haastettelijasta ja kerrottiin, että se ottaa muhun jossain kohtaa yhteyttä haastettelun tiimoilta.

Kuten ehkä huomata saattaa, niin en ookkaan vielä varmaksi päättänyt, että kumman järjestön kautta haluan mennä. Siksi siis koitan sähläillä tässä molempien kautta samaan aikaan. Kummastakin järjestöstä olen kuullut niin hyvää kuin huonoakin palautetta, joten oonkin tällä hetkellä aivan auki kumpi tässä pitäisi valita. Jotenkin on sekalainen olo tän kaiken suhteen kun edessä olis molempien järjestön haastattelut sun muut. Pitäis kyllä piakkoin päättää kumpi on sitten se oikea, että pääsis kunnolla hoitamaan tätä asiaa eteenpäin.

Jos jollain on kokemuksia jommasta kummasta järjestöstä (niin hyviä kuin huonojakin) niin otan mielelläni vastaan. Oon tässä nää muutamat vuodet lueskellu ties minkä näköisiä au pair -blogeja, joiden avulla oon kuumeisesti koittanu päättää kumpi järjestö olisi mulle parempi, valitettavasti ilman tulosta. Muuten tää oli tältä osaa tässä ja päivittelen sitten, että miten tässä koko hommassa on oikein edistytty, kunhan sen aika tässä koittaa. Viimeistään ens viikolla tulee jotain päivitystä kunhan selviän sen CC:n haastattelusta läpi.

edit// oishan se myös hyvä jos sais esim kommentit toimimaan... tai ainakaan itellä kun kirjaudun ulos, ni ei tuu mitään linkkiä mistä tähän edes voisi kommentoida. Ai mikä tekniikan ihmenero? Eli voisin ehkä koittaa tapella sit sen kanssa seuraavat tunnit...

edit2// tunnen oloni internetin supersankariksi! 6 tuntia tuli renklattua Googlen hakua ja etittyä vastauksia tohon kommentointiongelmaan ja nyt vihdoin löysin siihen ratkasun, wohooo!