This is a fight for our love, lust, hate, desire...

Tähän alkuun pakko sanoa, että ei luoja kuinka mulla on ikävä Manhattania. Muistan niin kirkkaasti sen hetken, kun mun training schoolin ekana aamuna ennen kello 6am kävelin Central Parkissa hirveessä kuumuudessa samalla, kun kuulokkeista kuuluu I am home. Se tunne oli jotain, mitä en ollu ikinä ennen tuntenu, jotain minkä pystyin tuntemaan vain kävellessäni New York Cityn katuja. En edes muista kuinka pieni olin, kun ekan kerran ajattelin ton kaupungin olevan mun unelmien kaupunki, jonne on pakko päästä. Muistan kuinka kateellinen olin, kun sain tietää, että mun isäpuoli ja velipuoli menee 10 päiväks New Yorkkiin velipuolen lätkäturnaukseen. Musta oli niin epäreilua, että mä en päässyt myös käymään siellä. Mä kuitenkin olin luvannut itelleni, että jonain päivänä mä pääsen sinne myös. Ei tosiaankaan silloin käynyt edes pienessä mielessäkään, että jonain päivänä mulla olis mahdollisuus asua ihan melkein naapurissa. Jo se ajatus, että mulla tulis olemaan training school NYCissä oli ihan tajuton, mutta eihän siinä vielä kaikki. Mä pääsin käymään siellä joka viikko sinä aikana, kun asuin New Jerseyssä. Reilu neljän kuukauden aikana mulla tais olla vain 2 viikkoa, jolloin en olisi käynyt Manhattanilla ollenkaan. Muina viikkoina kävin siellä aina vähintään kerran.

Vaikka asuin noiden kuukausien aikana New Jerseyssä, on mun pakko sanoa, että NYC oli mulle se oikea koti. Se oli se paikka, jossa mulla oli maailman paras olla ja jossa mä olin onnellisimmillani. Kyllä, myönnän, että mulla on ikävä mun hostperhettä New Jerseyssä. Joka päivä kuulen, näen tai muuten vain ajattelen asioita, jotka muistuttaa mua ajasta siellä. Välillä ne on huonoja ja välillä kivoja muistoja, jotka mieleen tulee. Selailen silloin tällöin myös mun New Jersey -kansiota iPhotosta ja muistan, miten ihanaa mulla siellä oli. Välillä mietin hetken, että mikä idiootti olin, kun lähdin sieltä pois. Mutta kyllä järki puuttuu yleensä aika nopeesti peliin ja muistan aina syyt miksi päätin lähteä. Oon usein jo ehtiny kuulla kysymyksen Kaduttaako, että lähdit? johon aina oon sanonu, että joo. Harmittaa, etten pääse enää mun unelmien kaupunkiin silloin kuin siltä tuntuu. Harmittaa, etten voi heittää sitä maailman urpointa finglishiä enää ilman, että joku kattoo mua kieroon. Musta oli oikeesti hauskaa, puhua sillä sekotuksella ja se tuli ihan automaattisesti. Myös se harmittaa, että tulin kokonaan kotiin. Mulla oli kaks vaihtoehtoa ja valitsin sen, jonka tiesin olevan parempi. En silti voi väittää, ettenkö joka päivä miettis sitä. Harmittaa, etten oppinut englantia niin paljoin kuin olisin halunnut. Harmittaa, etten päässyt käymään Floridassa tai moikkaamassa mun toista Jenkkiperhettä Californiassa.

Mä jollain lailla uskon kohtaloon. Uskon myös, että jokainen voi vaikuttaa omaansa teoillaan ja valinnoillaan. Mä en tiedä millasta mun elämä tällä hetkellä olis, jos olisin jättänyt rematchin tekemättä. En myöskään tiedä olisinko mä nyt Suomessa jos olisin valinnut uudeksi perheeksi sen, joka asui upstate New Yorkissa, tai sen perheen, joka asui toisella puolella North Carolinaa. En toisaalta edes välttämättä haluaiskaan. Tiedän vaan, että oon tehnyt mun valinnat mun sydämen mukaan. Valitsin sen vaihtoehdon, joka tuntui parhaimmalta ja jonka sillä hetkellä tiesin tekeväni mut onnellisemmaksi. Vaikka välillä mietin noita vaihtehtoja ja valintoja, en silti ole kertaakaan tosissani kyseenalaistanut mun valintaa tulla takas kotiin. Tiesin tehneeni oikein ja vain sillä on väliä. Kohtalo puuttui peliin ja päätti, että mun vuosi au pairina jäi lyhyeen. Olen silti ihan tajuttoman onnellinen, että sain elää sitä niin kutsuttua amerikkalaista unelmaa, opin ja näin paljon uutta sekä tapasin ihania ihmisiä.

Onneks kuitenkin tässäkin tapauksessa on kääntöpuolensa. Kun jotain jäi tästä kokemuksesta uupumaan, niin se tulee korvautumaan tulevaisuudessa. Mä ehkä missasin paljon upeita mahdollisuuksia ja asioita, kun tulin takas Suomeen. Mutta toisaalta, niinhän mä olisin missanut samalla lailla asioita täällä jäädessäni North Carolinaan. Jostain on kuitenkin pakko lupua saadakseen jotain vastalahjaksi.

En enää edes muista, mikä pointti tällä postauksella oli tarkotus alunperin olla, mutta tässä on tulos. Mä oon edelleen tosi huono avaamaan mun syvempiä ajatuksia sanoiks, varsinkaan nettiin, jossa kaikki voi niitä lukea. Siinä oli kuitenki vähän mun mietteitä, jotka mun au pairiuteen liittyen on suurimpina mun mielessä. Tähän onki hyvä lopettaa, koska kello on taas vaihteeks yli 12 ja mun yritykset päästä kerranki ennen keskiyötä nukkumaan on ihan säälittäviä. Sanoin äidille, että tulee vaikka repimään mut huomenna aikasin aamulla ylös sängystä, että ehdin ennen huomisen (tai siis tän päivän) menoja sen kanssa salille. Voi olla, että sen pitää heittää mut lumihankeen tosta ovesta, että saa mut hereille. Eli sitä suuremmalla syyllä olis mun syytä mennä nyt nukkumaan.

Viikonloppuja!!

Christmas in Davidson

Joop. Eli täällä North Carolinassa on tultu eleltyä muutama päivä ja pakko sanoo etten oo saanu kyllä minkäänlaista rytmiä tähän elämään :D Tulin tänne tiistai-iltana ja matkustettua tuli kyllä kellon ympäri, joten mähän nukahdin melkein samantien kun sänkyyn pääsin. Oli ihanaa mennä nukkumaan, kun tiesi saavansa nukkua niin pitkään ku halus, koska keskiviikko oli mun day off. En siis tehny keskiviikkona oikeestaan mitään. Kattelin telkkaria, skypettelin ja datailin ton toisen aupparin (J) koneella ja kirosin kuinka vaikee windowsin koneita onkaan käyttää. Ei ikinä windowsia mulle, piste. Seurasin näiden aupparin ja tyttöjen touhua sivummalta sekä juoksin näitä helkkarin kissoja karkuun tai ainaki vähintään häädin niitä pois mun huoneesta. Nimesin toisen niistä jo Possuks, koska sen hengitys kuullostaa possun röhkinnältä. Ja siis ihan oikeesti Possu luulee et oon sen joku ylin ystävä ja kyhnää koko ajan mussa. Ei hirveen hauskaa jos ei tykkää kissoista :D Onneks toinen katti osaa pysyä kaukana, ainaki suurimman osan ajasta. Keskiviikko meni tosi nopsaa ja mä nukahdinki jo ennen yheksää. Jet lag...

Siellä se Possu vallottamassa mun sänkyä.

Torstai oli mun eka virallinen "työpäivä" tän perheen nykyisen aupparin kanssa. Herätys oli seiskalta ja koska kolin nukkunu sen 10h ni ei ollu homma eikä mikään herätä herätyskelloon. J kerto ja näytti kaikkea mahollista asioista mitä pitää muistaa ja pakko sanoo, että olin kyllä heti alkuun jo ihan pihalla. Näillä on breakfast schedule, hirvee lista päivittäisistä vitamiineista ja siitä miten paljon mitäkin ruokaa pitää lunchbagiin laittaa. Aamulla kun oltiin dropattu vanhempi tytöistä sen kaverille niin suunnattiin J:n kanssa ruokakauppaan. Hassua, ettei täällä oo jotain perus ShopRitee vaan joku Harris and Teeter jne. Ja muutenki kaikki ruokakaupat on ihan hassuja. Torstaina sain ekan kerran tuolla ruokakaupassa mulle wifin puhelimeen ja voi sitä addiktin helpottuneisuutta, kun pääs lukee kaikki whatsapp-viestit ja selaa instagramia läpi. Ruokakaupasta tultiin kotiin ja alettiin heti tekee ruokaa, mihin menki sitte se parituntinen ennen kuin piti lähteä hakee nuorempi tyttö koulusta. Käytiin taas jossain randomkaupassa ja tultiin kotiin syömään lunch. Puol kolmen aikaan suunnattiin YMCA:lle, koska tytöllä oli uimakoulu siellä ja meikä sai taas kiittää luojaa siitä, että jenkeissä melkein joka paikassa on ilmanen wifi (ottaisko Suomi tästä mallia kans hei!). Uimakoulusta haettiin vanhempi tyttö ja sen kaks kaveria koulusta ja tultiin kotiin. Hostmom tuli ajoissa töistä, koska oli tarkotus lähteä downtowniin Christmas in Davidson -"tapahtumaan". Mun oli tarkotus mennä kanssa, mutta jet lagin ja päänsäryn takia en millään jaksanu. Taas nukahdin superaikasin joskus kaheksalta :D

Kyllä täällä ainaki junat kulkee hei!!

Eilen oli ihan kiva päivä. Herätys tuttuun tapaan seiskalta, mutta yllätykseks hostmom oli laittanu J:lle tekstarin, että tytöt nukkuu 10 min pidempään, joten työt alkaa vasta puol 8. No mennään silloin yläkertaan laittaa lunchit valmiiks ja tän jälkeen vanhempi tyttö sanoo, että haluu auttaa siskoaan aamutoimissa, joten meille ei sit jääny muuta tekemistä. Kaheksalta dropattiin tyttö taas kaverilleen ja mentiin johonki organic-kauppaan, jolla oli myös hassu nimi. Tultiin kotiin tekemään ruokaa ja hengattiin himassa. Muuten oispa kiva olla jossain perheessä, jossa on kaks aupparia, koska ei tuu ainakaan tylsää ja työki on puolet helpompaa :D Mä kärsin himassa migreenistä edelleen, joten J lähti hakemaan nuoremman tytön koulusta ja vei sen speech therapyyn, joten mä olin off reilu 2h. Iltapäivällä syötiin taas lunch ja jonkin ajan päästä lähettiin hakemaan vanhin tyttö koulusta. No tää päätti, että kävelee kavereidensa kanssa yhelle kaverilleen ja nää otti ton pienemmän tytön mukaan kanssa, joten ajeltiin rauhassa kahestaan downtowniin odottamaan tyttöjä sinne. Matkalla kateltiin vaan kuinka paidattomat miehet lenkkeili tien reunoilla, koska oli yli +20°C lämmintä :D Parkkeerattiin odottamaan tyttöjä kirjaston parkkikselle, jotta saatais kirjaston wifi käyttöön. Datailtiin hetki, kunnes hostmom soitti ja sano, että tytöt leikkii kaverilla hetken, joten päätettiin mennä kahville.

Tästä haettiin sitte tytöt ja voi jestas mitä suunnittelua ja suunnitelmien muutoksia niillä oli. Ne ois halunnu sleepovereita ja lähteä taas Christmas in Davidsoniin ja tehä sitä ja tätä ja koko ajan piti olla soittamassa äidille, että saako tehä tätä ja saako tehä sitä. Loppujen lopuks yks kaveri tuli sitte meille kylään. Jossain kohtaa huomattiin, että autotallin molemmat ovet (niin ulos kuin tänne basementtiin) oli auki ja siitähän alko kriisi, koska ei meinattu millään löutää toista kissaa ja kaikki oli varmoja, että se oli karannu. No tää piiloutujakatti oliki vaan hostmomin sängynalla tyytyväisenä loikoillu. Dinnerin jälkeen tytöt katteli leffaa ja mä taistelin ja valutin kyyneleitä, koska en meinannu millään saada ostettua muutamia lentolippuja, koska melkein mikään sivusto ei hyväksyny international credit cards. No loppujen lopus sain lennot varattua, joskin vähän kalliimmalla, ja sain huokasta helpotuksesta. Illalla ei tainnu tapahtua muuta erityistä, jet lag painaa vieläkin, joten en eilenkään jaksanu oikeesti tehä mitään maailmaa hetkauttavaa.

Kotikatu

Tänään tuli nukuttua melkein kymppiin asti. Oon pakkaillut, koska maanantaina mä suuntaan paikkaan, jonne moni lähtis mielellään :P Kävin myös joku aika sitte käppäilemässä tuolla downtownissa ja poikkesin taas kahvilla. Davidson on vähän samanlainen kuin Westfield ja tykkään kyllä molemmista towneista tosi paljon. Jotenki niin sulosia ja täynnä pieniä kahviloita ja kauppoja. Semmosta täällä toistaseks. Nyt vois mennä syömään ruisleipädinneriä<3 Heido!

The worst and hardest goodbye ever

Nyt istuskelen täällä JFK:n kentällä ja odottelen, että pääsee koneeseen ja vihdoin sille kolmannelle ja viimeselle lennolle ennen kuin oon perillä Charlotessa. Joo on ollu tosi rankkoja nää viimeset 20h. En oo ihan oikeesti itkeny ikinä näin paljon ja sen itkun takia varmaan oonki ollu ihan superväsyny ja nukahdellu koko ajan noiden kahen lennon ajan. En siis saanu aikaseks kirjotettua sitä postausta mun viime viikosta Suomessa. Katotaan saanko sitä ikinä edes tänne asti :D Mutta joo tälleen varotuksen sanana kaikille: älkää hitto soikoon käykö kotona teijän aupparivuoden aikana! Joo oli maailman parhaimmat päivät ikinä, kun sai viettää aikaa perheen ja kavereiden kanssa, mutta eipä enää naurata, kun piti taas lähtee pois. Mulla on itkupillin maine niin Helsinki-Vantaalla, Frankfurtissa ja täällä JFK:lla. Kaikki on kattonu mua ku hullua, kun yhtäkkiä luen jonku tekstarin kotoota tai muuten vaan ajattelen kavereita ja perhettä ja alan vaan itkeä. Kyllä tää tästä. Huomaa vaan miten paljon ihania ihmisiä mulla on ympärillä ja on ihanaa tietää, että nekin ikävöi mua yhtälailla. Ja eiköhän tästä selvitä nyt, kun oikeesti huomas ettei siellä kotona mikään oo muuttunu. Kaverit on edelleen yhtä ihania, koti tuoksuu vieläki samalta, mun lakanat on edelleen yhtä pehmeet ku muistin ja perhe on yhtä ihanan tyhmä kuin ennenki! Ja bless the person joka keksi whatsappit ja kumppanit. Tulisin hulluks jos en vois päivittäin jutella kaikkien ihmisten kanssa suomessa. Siinä ku sitä whatsappailee ja skypettelee Suomeen, ni välillä ei edes tajuukaan, että en oo samassa maassa tai edes maanosassa.

Huhhei kun tästä on selvitty ni voi sanoa, että en oo koskaan ollu yhtä vahva. Ja siitä kiitos kuuluu kyllä niille ihanille kavereille ja perheelle, jotka on mulle maailman rakkaimpia ja on jaksanu tsempata mua tänki asian osalta niin paljon, et on ihme jos ei tsemppilauseet ala jo pikkuhiljaa loppua! Paras kaveri pistiki tossa joku aika sitte ehkä maailman parhaimman quoten tekstarilla: "Fail and try but never fail to try." Tällä mennään! Ja kohta sitä mennäänki sinne Charlotteen. 40 minuutin päästä alkaa boarding ja jos nyt kolmas kerta toden sanois ja olisin kerranki ajoissa perillä niin kolmen tunnin päästä mun pitäis olla viimein lopullisesti perillä. En kyllä muista milloin viimeks oisin näin pitkään matkustanu, odotan sitä, että pääsen sänkyyn nukkumaan nää miljoonat univelat jotka on tässä melkein kahen viikon aikana kertyny!

Hyvät yöt Suomeen ja iltoja Amerikkaan!

I will never forget the moment

Pikapäivitys! Ja näin alkuun taas pahoittelu kuvattomasta postauksesta. Mulla on tää viikko oikeesti niin täyteen bookattu, että älkää toverit ihmetelkö jos musta ei hirveesti täällä kuulu. On varmaan ymmärrettävää, että vietän mielummin mun ajan täällä kavereiden ja perheen kanssa kuin tässä läppärin edessä bloggerissa. On vieläki ihan uskomaton fiilis, että muka oon Suomessa! Jotenki ku kaikki täällä on ollu vaan niin kaukasia asioita vielä viikko sitte ja nyt muka oikeesti vaan meen sillä perus 121-bussilla Kamppiin ja sieltä kotiin, kävelen jossain prismassa, kuulen suomea joka suunnasta ja käytän euroja. Kiva pieni shokki, maltan tuskin odottaa sit ens kesää, kun tuun tänne takas lopullisesti. Varsinki nyt, kun tuun asumaan ihan täysin amerikkalaisessa perheessä, eikä sitä suomalaisuutta tuu mistään suunnasta. Paitsi whatsappista ja skypestä.

Maanantai meni ihan kivasti. Kävästiin äidin kanssa tosiaan Sellossa olevinaan shoppailemassa, mutta jotenki mistään ei löytyny mitään ja loppujen lopuks ostin vaan uudet legginssit. Sellosta suuntasin junalla Helsinkiin ja mentiin kaverin kanssa siis kattomaan Catchin Fire, joka oli muuten ihan huippu. Sovittiin jo toisen kaverin kanssa, että mennään kattomaan se torstaina, koska molemmat haluu nähä sen uusiks :D Leffan jälkeen kierreltiin vielä Kampissa hetki, ennen kuin lähettiin kotiin. Mukamas koitin mennä ajoissa nukkumaan, mutta olin sitte vielä kahelta pirteenä hereillä.

Tänään tein taas aamulla kuolemaa, kun piti herätä kymmeneltä. Raahustin portaat yläkertaan ja lagasin meijän sohvalla puol tuntia. 11:30 mulla oli vihdoin ja viimein kauan odotettu kampaaja. En vaan ikinä uskaltautunu minnekkään kampaajalle siellä Jenkeissä, koska en voinu olla varma niiden luotettavuudesta tai miten hyvin ne tekee työt :D Mulla tosiaan täällä Suomessa ollu sama kampaaja niin kauan kuin muistan, joten on ollu niin helppoa istua sen tuoliin, kun se tietää just eikä melkein mitä mä haluan. Siellä meni KAKS TUNTIA ja värjättiin siis mun jäätävä tyvikasvu ja leikattiin pois kaikki huonot latvat eli toisin sanoen ihan liikaa. Ainaki 10 senttiä... saa nähä milloin nää on siinä tavotepituudessa. Laittaisin kuvaa jos vaivautuisin lataamaan noita kuvia puhelimesta :D Ehkä ens postaukseen sitte.

Kampaajalta hyppäsin taas bussiin ja näin kaveria Helsingissä reilu tunnin ajan. Tän jälkeen nähtiin taas mun eilisen leffakaverin kanssa ja mentiin minnekäs muuallekaan kuin leffaan. Katottiin se Bad Grandpa ja voi jösses mikä leffa. Siis putoilin ihan liikaa koko ajan ja jossain kohtaa vaan naurettiin niin paljon, ettei enää pystytty lopettamaan. Jos joskus on tylsää niin menkää kattoo se! :D Kierreltiin pari kauppaa ennen kuin lähettiin taas koteja kohti. Nyt oon täällä katellu Salkkareita ja voi jestas miten kujalla oon. Ja voi miten hyvää äidin tekemä kotiruoka onkaan. Tai sit se ruisleipä. Ja irtarit. Mietittiin jo äidin kanssa, mitä kävis jos laittais ruislepiä spacebagiin niin, että sais enemmän mahtumaan mukaan :D Miten mä muka ikinä voin täältä lähteä pois?! Noh, ihana tietää kuitenki, että mulla odottaa siellä Jenkeissä uus ihana perhe! Ne tytöt koko ajan kyselee, että milloin tuun ja on ihan superinnoissaan musta. Skypettelen niiden kanssa huomenna pitkästä aikaa :) Jotenki nyt on semmonen fiilis, että nyt siellä oikeesti odottaa se perfect host family for me!

Nyt jos sitä taas menis lämmittelemään sitä saunaa. Voi mulla tulee sitäki ikävä niin paljon. Varsinkin, kun talvi on tulossa ja tulee kylmä! Onneks tuun asumaan 1000km Westfieldistä etelämmässä, joten luulis sinne tulevan kesä vielä nopeemmin. Ehkä mä selviin. Sitte elokuussa äkkiä superhyökkäys mökille, jossa on ihan maailman paras puusauna! Sellasta täällä. Mahtavaa viikkoa kaikille! :)

Home sweet home

Heissan! Eli jos joltain nyt vielä jäi ymmärtämättä niin meikäläinen on tällä hetkellä täällä koto-Suomessa lomalla! Suomessa kavereista vaan kaks ja perheestä äiti ja isäpuoli ties mun tulosta. Viime viikolla mietin hirveesti, että mitäs mä nyt teen ton 1,5 viikkosen aikana, kun olisin ns. kodittomana. Sit äiti kriiseili whatsappissa, että mitä jos joudun tulee kotiin kesken kaiken, kun ei oo yöpaikkaa ja siitähän se idea lähti :D Pistin äkkiä aluekoordinaattorille viestiä, että onnistuisko tämmönen ja voi jessus kun "Yes, you certainly can visit Finland..." -vastaus tuli niin meikäläinen alko vaan itkeä onnesta. Eli missään vaiheessa en ollu edes menossakaan mun aluekoordinaattorille yöks. Oli kiva keksiä kaikkea soopaa kuinka se muka asuu jossain Philadelphiassa ja selittelin ihan totisena kavereille miten hassua on viettää thanksgiving sen luona kun en oo edes koko ihmistä tavannu :D

Seuraavana päivän kerroin yhelle parhaalle kaverille tosta ja suunniteltiin hienosti kuinka yllätetään kaks muuta kaveria. Lennot ostin torstaina, eli viikko ennen lähtöä ja vaikka hyvin meni mun säästöt sinne niin oli kyllä joka dollarin arvosta! Ei siinä kyllä oikeen osannu ees uskoa, että on ihan oikeesti menossa Suomeen. Siis kun sitä on henkisesti valmistaunu olemaan vuoden poissa jolloin tässä vaiheessa koti ja ihmisten tapaaminen siellä tuntuu jotenki tosi kaukaisilta ja uskomattomilta. Pahinta oli, kun ei tosiaan voinu kuin vaan muutamalle ihmiselle hehkuttaa asiasta niin ei senkään avulla oikeen voinu uskoa. Koko ajan pelkäsin lipsauttavan väärään whatsapp-keskusteluun mun suunnitelmia tai lentoaikatauluja.

Lentojen bookkaamisen jälkeen aika meni tosi nopeesti. Kriiseilin kaikesta, muunmuassa just siitä helkkarin matkalaukusta. Ei naurattanu kun laukun painoraja oli sen 50lbs ja mun laukku ei vaan millään päässy sen alle. Pahimmillaan oli 58. Torstaina vielä päivällä Lena joutu seuraa vierestä, kun tappelin noiden kamojen kanssa. Loppujen lopuks mun laukku oli sen 52 ja käsimatkatavara 35 :D Tän lisäks vielä iso käsilaukku joka se oli kanssa miljoonapainava. Nyt on kädet muuten ihan jumissa noiden laukkujen kannon jälkeen. Torstaina vielä siis päivällä hain Edvinin ja Empun koulusta, jännitin ihan sikana kotiin menoa ja sanoin heipat perheelle. Edvin ei edes tullu mua halaamaan, se oli vihanen mulle, koska oli ite hävittäny just lahjaks saamansa marmorikuulat :D Sen sijaan esim Eino halas mua aamulla ja vielä ilta päivällä pariinki kertaan ja tuli mukaan heittää mua juna-asemalle ja huuteli monta kertaa mulle moikat. Kyllä varmasti vähän ikävä tulee vaikka overall on jotenki helpottunu fiilis :)

Mun hostit jo ikuisuuksia sitten sano, kuinka ne ei suostu ketään hakea tai viedä JFK:lle, koska sinne on kuulema ihan hirveetä ajaa. Joten tyydyin siihen, että mut heitettiin meijän omalle juna-asemalle. Juna lähti 5:40pm Westfieldissä. Newarkissa vaihdoin junaa (ei naurattanu ku raahasin matkalaukut ensin alas ja sitte portaita ylös VÄÄRÄLLE laiturille) ja Penn Stationilla olin siinä puol 7. Sieltä selviydyin Long Island Rail Road -alueelle ja sieltä otin junan Jamaica Stationille. Sieltä Liukuportaat ylös, porteista läpi ja JFK:n AirTrainilla terminaali 1:seen. Siinä kohtaa kyllä huokasin helpotuksesta. Vielä enemmän sen jälkeen, kun tiskillä mulle ei tullu sitä 50 dollarin ylipainomaksua laukusta. Valitsin siis mun virkailijan hyvin! Kentällä hengailin ja pistin pari viestiä kotiin siihen asti, että siinä puol 10 aikaan pääs koneeseen sisään.

Koko illan huippukohta oli siinä, kun lentokone lähti liikkeelle ja tajusin ettei mun vieressä niillä kolmella muulla penkillä istu KETÄÄN. Nousun aikana katoin jakson Big Bang Theoryy, kunnes vyön sai ottaa pois, nostin käsinojat veke ja menin vaan niille penkeille makaamaan neljän tyynyn ja viltin kera. En ollu ainut, jolla oli lennolla yhtä luksusta! Vähän ennen 12 heräsin äkkiä syömään dinnerin, ei kyllä ollu nälkä, mutta oli hyvää ja siinä oli niin ihanan näkönen ja makunen brownie jälkkärinä :D Tän jälkeen nukahdin melkein samantien uusiks ja seuraavan kerran heräsin vaille 5 (jenkkiaikaa siis) syömään aamupalaa: hedelmiä, muffinssi, myslipatukka ja appelsiinimehua<3 Ja perillä Frankfurtissa oltiin about 6 tai no paikallista aikaa 12 aamupäivällä.

Kentällä oli ilmanen wifi, joten äkkiä menin selittelemään parille kaverille kuinka nukuin niin huonosti täällä vieraassa paikassa aluekoordinaattorin luona ja samaan aikaan toiselle kaverille kerroin, että nukuimpa hyvin lentokoneessa :D Pian meijän portille pääs jo ja suuntasin taas koneeseen. Ihan kiva joo... lento piti lähteä 13:50 ja kymmentä yli tulee ilmotus, että on about 40 min delay. He he... äkkiä kaverille viestiä, että oon myöhässä ja ei oo kiirettä kentälle. Siinä vaiheessa kun kello on 15:30 ja päästiin lähtee ni ei naurattanu. Lento kesti noin kaks tuntia ja tuntu ehkä maailman pisimmältä ikinä. Viihdytin itteäni syömällä mun läksiäislahjasuklaita ja nukkuen tai ainaki yrittäen. Oli kyllä ilo suuri, kun näki laskeuduttaessa Helsingin valot. Oikeesti melkein itkin siinä :D

Rakas Iso Omena

Kentällä mun kaks parasta kaveria oli mua vastassa. Toinen oli hienosti keksiny selittää, että haetaan sen iskä ennen ku ne menee Starbucksiin. Siinä sit oli kaverin ilme näkemisen arvonen ku minä (ensin menin jo itekki ohi :D) tulinki sieltä. Ei hele harmi ettei oo videoo siitä. Muutamien tai miljoonien ihmettelyjen jälkeen ajettiin Pasilaan hakee toinen kaveri. Nauran täällä sille sen reaktiolle, kun toinen avaa auton oven ja näkee mut siellä. Siit on niiiiin paras video, et ei juma! Oli ihan hassua kyllä olla samassa maassa, kaupungissa, autossa kolmen parhaan kaverin kanssa. Ei tsiisus ei sitä fiilistä osaa edes selittää. Yks maailman parhaimmista fiiliksistä IKINÄ. Ajeltiin sitte keskustaan ja suunnattiin minne muuallekaan kuin vasta-avattuun Starbucksiin. Kauhistelin miten pieni frappuccino makso 4,9 euroa, MITÄ IHMETTÄ? Mutta pakko sanoa, että oli muuten miljoonasti parempaa kuin Jenkeissä, oikeesti. Jälkeenpäin, kun kattelin tilitietoja niin silmät putos melkein lattiaan, kun näin, että toi oli dollareissa 6,9! Siis Jenkeissä olisin samasta juomasta maksanu 3,95 dollaria :D Minkäs sille voi, että on tottunu niihin halpoihin jenkkien hintoihin.

Starbuckseilun jälkeen yks kaveri suuntas jonnekki bileisiin ja kaks muuta heitti mut kotiin. Olipas hassua vaan kävellä sitä kotipihaa. Menin koputtaa oveen ja ensimmäinen mitä kuuluu oli "MINNA MITÄ SÄ TÄÄLLÄ TEET?!" Siinä oli pikkuveli ja -sisko ihan ihmeissään. Veli oli ihan shokissa eikä aluks edes uskaltanu tulla eteiseen sanomaan mitään. Se alko kiipeilee meijän ovenkarmeissa ja vasta hetken päästä kuulu riemunkiljahdus ja se hyppäs mun kimppuun! Sanoin heipat kavereille ja jäin kotiin viettämään pizza- ja saunailtaa! Kummastelin kuinka meijän keittiön tiskipöydät on liian matalat ja portaat oudot (kaaduinki niissä jo komeesti, etten vaan ehtis unohtaa miltä perslasku meijän portaita pitkin tuntuu :D). Sauna ja Somersbyn päärynäsiideri oli kyllä jotain niin parasta. Ja tietenki oman perheen seura! Jet lagailin mukavasti ja vihdoin siinä kahelta nukahdin. Oli työn ja tuskan takana herää 11 seuraavana aamuna.

Eilen kävin pimpottelemassa kahen muun hyvän kaverin oven takana ja videomatskut löytyy näistä myös. Ei hitto niitä ilmeitä, kun ne näki mut! En vaan voi olla nauramatta! Käväsin sitte yhen kaverin kanssa jo Ikeassa hodareilla ja jätskeillä. Lisäks kävin Prismassa ja mun rakkaassa lähiostoskeskuksessa. Siellä muuten tuli liukuportaissa vastaan isäpuolen sukulaisia ja eikä kun niiden ilmeet oli kanssa niin priceless, kun ne näki mut :D Siis tää on ollu ihan parasta yllättää kaikkia ihmisiä täällä! Mutta joo, oli hassua kävellä siellä Ison Omenan käytävillä ja tajuta, ettei mikään oo muuttunut, mutta silti kaikki tuntu niin uudelta ja oudolta. Illalla olin sleepoverilla mun pikkuveljen huoneessa ja mähän nukahdin taas vasta kahelta.

Tänään tein kuolemaa, kun piti herätä kymmeneltä. Oikeesti ei jestas miten vaikeeta oli. Herkullisen ruisleipäaamupalan jälkeen säpuoli heitti mut kahekstoista Kamppiin (kriiseilin, koska oisin muuten joutunu maksaa 4,5 euroa bussimatkasta sinne, koska en ollu ehtiny lataa mun bussikorttia). Näin taas yhtä parasta kaveria ja oli kyllä ihana vaan kävellä ympäriinsä ja jutella. Ihanaa huomata kuinka oikeesti MIKÄÄN ei oo muuttunu viimesen neljän kuukauden aikana meijän (tai muidenkaan kavereiden) välillä. Vaikka ei tehty mitään sen erityisempää niin silti oli niin parasta<3

Nyt oon ollu kotona, kirjotellu tätä postausta varmaan yli tunnin, joten 10 pistettä ja papukaijamerkki sille, joka jakso lukea! Varsinkin, kun kuvia on huimat kolme :D Huomenna lähetään äidin kanssa Selloon shoppailemaan ja Chico'siin syömään. Iltapäivällä taas Helsinkiin kattomaan kaverin kanssa vihdoin ja viimein Catching Fire. Olin niin innoissani tosta leffasta, nyt vielä enemmän, kun pääsee parhaan kaverin kanssa kattomaan! Ens viikolle on kyllä paljon kivaa tekemistä ja en malta odottaa, että pääsee näkemään lisää sukulaisia ja kavereita! Harmi vaan, että kun on paljon tekemistä niin aikaki menee liian nopeesti ja pian huomaanki, että on jo taas viikonloppu ja loma lähenee loppuaan. Hassua olla Suomessa lomalla :D Tiistaina mulla on lähtö siis 6:55 kohti JFK:ta! Mutta on tässä vielä vähän reilu viikko aikaa.

Joskos sitä menis taas lämmittelemään saunaa ja nautiskelemaan mun toisen Somersbyn. En vieläkään usko, että oon Suomessa! Heippa.

Ps. limupullot on täällä oudon muotosia!

SURPRISE!

Tältä näytti mun torstai ja perjantai. Ei lisättävää: PARASTA

¨

You only hate the road when you're missing home

Miten mulla on ihan torstaifiilis? Eilenkään ei tuntunu kyllä yhtään tiistailta. Tosin ehkä johtuu siitä, että mulla on huomenna jo vika työpäivä, joka seki on aika vajaa kun lähen jo siinä iltapäivästä/alkuillasta täältä pois. No joo, viimeset kaks päivää ei oo sisältäny mitään ihmeempiä. Oon juossu kaupoilla mm. joululahjojen perässä ja kotona ollessa oon pakkaillu kamoja. Lähes kaikki on nyt matkalaukussa ja herranjestas kun on täyttä :D Oli kyllä space bageille käyttöä. Sain myös mun lentotiedot Charlotteen, jonne saavun 3.12. puol yheksältä illalla :) Tän lisäks oon pessy taas kasan pyykkejä, silittäny poikien kouluvaatteita ja käytin siihen ainaki 2h aikaa enkä siltikään saanu kaikkia silitettyä. Jossain kohtaa löysin kuitenki itelleni vähän omaa aikaa ja istuskelin Barnes&Nobelissa teellä ja ihastellen siellä halvalla myytäviä Cheesecake Factoryn juustokakkuja ja cupcakeseja! Sanoin myös joku päivä ohimennen heipat mun tutulle täällä johon sattumalta törmäsin kaupassa.

Tänään tuli huonoja uutisia, koska Emppu jäi kotiin vatsakivun takia. No se sai luvan katella telkkaria, mikä on kyllä hyvä mulle kun pitää siivoilla mun huonetta ja vessaa sekä pestä pyykkiä ja kriiseillä muuten vaan noista matkalaukuista ja siitä, että saanko oikeesti kaiken mahtumaan mukaan :D ei naurata sit ku pitäis lentokentällä päästä painorajojen ali, ei nimittäin houkuta ne ylipainomaksut yhtään. Tänään on myös pikku-ukolla lätkää, mikä tarkottaa, että mulla on oikein ihanan pitkä päivä, koska kotiin päästään vasta seiskan jälkeen. Hostmom tais vielä sanoa, että sillä voi mennä tänään vähän pidempään. Huhhei. No kyllä se tästä, huomenna alkaa mun kauan kaivattu 1,5 viikon loma jolloin mulla ei oo mitään velvotteita liittyen lapsiin, ihanaa!

Ihana minipurkki, eikä maksanu ku dollarin! 

Hyi tällä viikolla on myös huomannu miten 7-8h on mulle aivan liian vähän yöunta. Mä vihaan sitä, koska mulla on aina viimeistään 6:15 herätys, joten pakko aina mennä aikasin nukkumaan. Viimesenä kolmena yönä oon nukkunu normaalia vähemmän ja oon oikeesti zombeillu sit täällä aamulla. Tulee säälittävä olo, kun meikä menee nukkumaan ennen kymmentä ja kuulen vaan kuinka viereisessä huoneessa Eero tekee vielä hirveellä vauhdilla läksyjä. Ja aamulla välillä erehdyn valittelemaan väsymystä samaa aikaa kun hostiskä kertoo kuinka oli vasta keskiyöllä kotona... En ehkä haluukaan ikinä tänne asumaan ku ihmiset tekee ihan hulluja työpäiviä!!

Kyllä tää tästä... ehkä!

Huomenna nään Lenaa viimestä kertaa, leivon vähän chocolate chip cookiesseja ja siivoon mun huoneen lähtökuntoon! Mutta ei tässä muuta ihmeellistä. Kohta vois vaikka pestä omia pyykkejä ja syödä vähän jätskiä siinä samalla... miks mä jaan tämmösiä tietoja? :D En tiedä päivittelenkö tänne huomenna mitään, mutta jos en niin viimeistään sitte viikonloppuna kun oon päässy perille ja asettumaan mun aluekoordinaattorille. On taas shokki sit ku huomisen iltapäivän jälkeen mulla ei ees oo puhelimessa nettiä :D Ai miten niin addiktoitunut?

Joo okei, heippa ja toivottavasti teillä on ollu kiva viikko! :)

The last weekend!

Viimeisiä viedään! Oli ihan mahtava viikonloppu ja mulla niin tulee ikävä meijän sleepovereita Celinan kanssa! Tuntuu hullulta etten tuu näkemään sitä kuin todennäkösesti vasta ens vuonna. Mutta onneks voidaan kuitenki whatsappailla entiseen tapaan vaikka siirrynkin tonne 1000 kilometriä etelään. Harmi ettei samaa voi tehdä Manhattanin kanssa. Mun dream city, joka on viimesen 4 kuukauden aikana ollut mua lähin suurkaupunki niin nyt jää tänne kaukaisuuteen. Hassua etten voi enää vaan ottaa bussia sinne sen enempää suunnitelematta. Oon kuitenki tosi onnellinen, että oon kuitenki nää kuukaudet saanu täällä viettää ja oon päässy näkee Manhattania niin paljon. Paljon on vielä näkemättä, mutta eiköhän tässä elämän aikana se tuu koluttua kunnolla läpi vanhainkotiin mennessä!

Eilen seikkailin kahella junalla Celinalle ja oli kyllä semmonen paniikki mulla päällä. Mun hostit oli siis töissä, joten kukaan ei voinu heittää mua toiselle juna-asemalle, josta olis päässy halvemmalla ja nopeemmin Celinalle. Menin Newarkin kautta ja koska mä en junaa hirveesti oo täällä käyttäny niin oli kyllä tuskallista myöhästyneen junan jälkeen kiireellä ettiä toisen junan lähtölaituria. Selvisin kuitenki oikeeseen paikkaan ja hyväks onneks myös se toinen juna oli myöhässä. Tein myös mun päivän hyvän työn, kun annoin jollekkin 2 dollaria jotta se pääsis Philadelphiaan. En sitte tiedä tarttiko se sitä rahaa oikeesti junalippua varten vai ei. Saavuin Celinan juna-asemalle 20 minuuttia myöhässä puol kuudelta ja sieltä huristeltiin sitten suoraan mallille shoppailemaan. Löysin pienen lisäyksen yhteen joululahjaan sekä söin elämäni ekan kerran Taco Bellissä ja järkytyin niiden halvoista hinnoista! Tän jälkeen haettiin mulle perus mansikkajuustokakku Cheesecake Factorysta (Celina oli just vetässy Starbucksin frappuchinon niin ei se enää jaksanu kakkua :D) ja ajettiin Celinalle. Kateltiin pari tuntia Big Bang Theoryy, pelasin sen hostkidin kanssa pöytäfudista ja söin mun juustokakkua. Oli ihan kiva ja letkee ilta. 

Tänään sai nukkua pitkään ja mäki sain onneks uudestaan unta sen jälkeen kun olin heränny puol 7. Seuraavan kerran heräilin siinä yheksän aikaan ja whatsappailin kavereiden kanssa siihen asti, että Celina heräs ja jaksoin raahautua ylös sängystä. Oltiin suunniteltua nopeemmin valmiita, joten otettiin puol kahentoista juna Manhattanille. Junassa suunniteltiin meijän tekemisiä, koska sää oli niin huono, että jouduttiin skippaamaan Rockefellerin Top of the Rock. Oli niin sumusta, ettei olis kyllä näkyny mitään. Käveltiin Penn Stationilta parikyt blocksia downtownin IHOPiin ja voi että mikä onni oli saada ruokaa sen jälkeen kun oli hetken kävelly ja ollu jotenki tosi huimaava ja heikko olo. Tilailin siinä berries&cream vohvelin ja sen lisäks hash brownin ja paistetun kananmunan pieneks suolaseks. Oli kyllä vaihteeks niin täyttävää, että sieltä sai taas melkein vieriä ulos :D Tarjoilija anto mulle 3 dollaria liikaa vaihtorahaa, joten olin hyvillä mielin kun napattiin se 2,75 dollaria maksava metro 59th streetille.

Oli kyllä ehkä maailman parasta!!

Käveltiin sieltä muutama blocksi taas ja saavuttiin tolle tutulle LOVE-patsaalle mikä lie. En tajuu miten en oo ennen siellä käyny vaikka kuitenki oon tienny sen olemassaolosta pitkään. No tulipa seki vihdoin nähtyä. Se oli muuten paljon isompi ku olin ajatellu! :D Joo. Sen jälkeen jatkettiin matkaa 5th avenuee pitkin Rockefellerille tsekkaamaan se luistelurata ja joulukuusi. Molemmat oli pettymyksiä. Jää oli säälittävän pieni ja joulukuusen tiellä oli iso joku lakanajuttu niin, ettei siitä näkyny kuin vaan latvassa oleva tähti. Tiesin, että valot laitetaan siihen päälle vasta 4.12., mutta ajattelin et siitä ois vähän enemmän näkyny jotain. No eipä voi mitään. Kyllä mä sen kuusenki vielä joskus näen omin silmin!

Seuraavana suuntana oli Barnes & Noble, koska yritin metsästää muutamaa lehteä, mutta vaihteeks huonolla tuloksella. Yllättävää. Pitää toivoa, että ne hyppäis jossain muualla mua vastaan! Tän jälkeen saatoin Celinan takas Penn Stationille, halattiin hyvästiks ja lähin Macy'sille. Ihan hullua, vihaan hyvästejä. Celina on täällä ollu yks mun parhaimmista kavereista ja tosiaan oltiin sen kanssa samaa aikaa training schoolilla. Muistan vieläki sen hetken, kun oltiin siellä luokassa ja piti kierrellä ympäriinsä tutustumassa muihin ja juttelin Celinan kanssa siinä, jonka jälkeen lisättiin heti toisemme facebookissa kaveriks. Emmä kuitenkaan itkuja tirautellu niinku heinäkuussa lentokentällä, mutta silti! Niin se Macy's... siis luoja kun se oli iso. En edes uskaltanu mennä hirveen pitkälle, koska pelkäsin, että eksyisin enkä ehtis mun bussiin kuudelta :D Siellä oli kuitenki täydet joulutohinat päällä (niinku koko Manhattanilla) ja melkein hetken tuntu kuin olis ollu Stokkalla jouluaikaan. Voi koti ja rakas Stockmann!

Macy'sin jälkeen kiertelin pikkasen 7th ja 8th avenueiden (miten toi taipuu?!) välillä kunnes päädyin Dunkin Donutsin kautta Port Authoritylle. Söin mun donitsin matkaeväänä ja kuuntelin musaa. Yllättäen onnistuin TAAS menemään just sillä bussilla, jossa kuski vaihtuu Newarkissa, joten täällä Westfieldissä olin about vartin myöhässä. Kotiin tullessa jutskailin puolisen tuntia mun hostmomin kanssa ja sain ilouutisia, kun se sano, ettei mun tarvii maksaa bensoja takas. Oon tosiaan näiden neljän kuukauden aikana ajellu omia juttuja yhteensä noin 300 mailia, joten hostmom vaan sano, että "ei se oo ku yks tankillinen, annetaan olla!" Käy mulle, säästin mukavat about 60-80 dollaria siinä. On se tosiaan ollu ihan kiva, että matkalla Edvinin koululta kotiin on kaikki TJ Maxxit, Marshallit, Targetit, Walmartit ja muut kumppanit, joten jos oon matkalla stopannu niihin, niin ei oo kertyny niitä maileja mun omiin ajoihin ihan liikaa. Lisäks tosiaan tää sijainti on niin huippu, kun tohon downtowniin missä on kanssa kauppoja, kahviloita, ravintoloita, leffateatteri, bussi- ja juna-asema niin pääsee kävelemään parissa minuutissa.

Koitin kuvailla noita jouluvaloja noissa puissa, ei oikeen onnistunu :D

Eipä sen kummempia! Vähän äsken taas muka yritin järkkäillä mun tavaroita täällä huoneessa ja noissa matkalaukuissa, mutta huonolla tuloksella. Että mä vihaan kuinka mun pitää olla niin tarkka siitä missä järjestyksessä joku juttu on. En esim IKINÄ vois vaan heittää tavaroita mun käsilaukkuunkaan miten sattuu vaan ne on siellä kauniissa järjestyksessä. Nyt näiden mun tavaroiden kanssa täällä oon hirveesti miettiny, että mihin pussiin jotku johdot menee ja mihin vaikka saippuat ja rasvat :D On se elämä rankkaa. Onneks helpottuu sitte parin päivän päästä, kun voi vihdoin pakata lähes kaiken laukkuihin, kun enää ei tarvii jotain juttuja! Sellasta tällä kertaa, mä lähen nyt nukkumaan ja huomenna kun herään, niin voin ilosena todeta, että tällä viikolla se ois tervemenoa kohti uusia seikkailuja!

Thanks for the memories

Mun lähtö Celinalle myöhenee tunnilla, joten ajattelin nyt nopeesti päivitellä kuulumiset. Ekaa kertaa vielä mun puhelimella (pahoittelut mahdollisista autocorrecteista). Tosin vaan siks, etten jaksa siirtää kuvia eka mun koneelle ja sit tänne blogiin :D no juu, eilen oli tosi tyhmä työpäivä. Lähinnä siks, että perus perjantaifiilis oli poissa, koska mun piti tänää olla töissä pari tuntia. Päivällä en tehny mitään kummempaa, kävin tapaamassa vikaa kertaa mun counselorit ja kun viimein pääsin sieltä pakoon niin tulin kotiin pesemään mun pyykkejä ja datailemaan. Iltapäivällä ei tarvinnu kuin heittää Emppu playdatelle koulun viereen ja hakea Eero koululta. Kotona olin kyllä vasta viiden jälkeen. Siitä mä aika pian suuntasin Lenalle. Tehtiin tunnin kävelylenkki ja kävästiin froyolla! Voi ku oli hyvää pitkän tauon jälkeen! Tän jälkeen piti vielä katella leffa, mutta päädyttiin vaan selaamaan telkkaria samalla kun juteltii henkeviä... tai ainaki melkein. 

Kotona olin joskus puol 10 ja samaa aikaa hostmom ja kolme nuorinta poikaa ajo pihaan myös. Oli selkeesti ollu kovat bileet siellä playdatella ku kaks nuorinta väsähti saman tien. Mun suunnitelma suhkot terveellisestä perjantaista päätty siihen, kun hostmon kaivo esiin pussillisen Dunkin Donutsin donitseja ja bageleita, jotka oli töissä jääny yli. No mitäs pienistä.

Tänään (ja myös huomenna) mun hostit on molemmat töissä, joten lupasin sitte aamulla viedä Einon lätkäpeliin. Herätys oli 7:15 tosin tietenki olin jo ihan pirteenä hereillä tunti aiemmin. Siellä mä 1,5h istuskelin sitte lämmitetyssä kahviossa lueskellen kirjaa ja whatsappaillen kavereille. Kotiin päästiin puol 11 ja lähin melkeinpä heti tonne downtowniin käymässä kaupoilla ja pankissa. Sain myös vihdoin ostettua pikkuveljelle joululahjan! On se hyvä olla kerrankin ajoissa, yleensä juoksen apinanraivolla päivä ennen jouluaattoa paniikin valtaamana lahjojen perässä :D 

Tän jälkeen oon vaan ollu kotona, koittanu saada jotain järkeä noihin mun tavaroihin ja panikoinut kuinka en ikinä saa mun kamoja mahtumaan noihin laukkuihin mitä mulla on mukana. Ja jos saan ni varmaan on tuhat kiloo ylimäärästä ja joudun sitte viimeistään joulukuun alussa itkeä lentokentän tiskillä kuinka mun muka pitäis maksaa ylipainomaksua. No eiköhän tää tästä... Odotan sitä hetkeä kun voin vihdoin tunkea viimesetki tavarat noihin matkalaukkuihin ja sanoa hyvästit mun jääkaappihuoneelle!

Nyt jos sitä vielä vähän koittais pakkailla lisää ja sit Starbucksin kautta juna-asemalle. Tästä viikonlopusta tulee ihan huippu. Tulee kyllä ikävä meijän yökyläilyjä Celinan kanssa :( no mutta vuoden aikana ehtii tulee täällä vielä käymään. Ainii ja huippuja uutisia koska äiti sano, että ne on mun isäpuolen kanssa suunnitellu tulevansa koko perheen voimin mun luona kyläilemään alkuvuonna<3 Parasta! Kyllä elämä alkaa täällä rapakonki takana hymyilemään!

Superit viikonloput teille kaikille!

Ai mulla on blogi?

Tää viikko on menny hirveellä vauhdilla eteenpäin. Tosin en kyllä valita, nopeemmin ainaki pääsee pois täältä :D Tosi ärsyttävää ku oon viimeset melkein 2 kuukautta vaan jumittanu täällä ja on tuntunu etten voi edetä mihinkään suuntaan. Mulla on ihan hirveen sekavat fiilikset nyt kaiken suhteen. Oon niin helpottunu, jännittyny, innoissani, stressaantunu ja vaikka mitä. Uuteen perheeseen pääsen menemään vasta 3. joulukuuta, koska niillä on koko thanksgiving viikko täynnä menoa. Mä ite olin sanonu niille, että jos tarve vaatii niin voin olla esim kaverilla tai mun counselorien luona tms., koska tää perhe suoraan sano, että perjaatteessa tartteis uuden aupparin vasta joulukuun alussa. Joten viikon päästä torstai-iltana suuntaan mun area coordinatorin luokse asustelee siks aikaa, että vihdoin pääsen alottaa tän koko aupparoinnin ihan puhtaalta pöydältä North Carolinassa :) Jotain kivaa tossa 1,5 odottelussa on, koska sit saa pientä hengähdystaukoa tästä aupparoinnista. Tosin palkatonta semmosta... Mut ei sitä ees tajuukkaan, miten paljon oikeesti sitä lomaa tartteis. Kaks viikkoa vuodessa on ihan tajuttoman vähän. Varsinki kun kuitenki asuu koko ajan työpaikalla, niin ei saa oikeen minkäänlaista taukoa siitä työstä.

Muuten ei oo mitään maailmaa mullistavaa tapahtunu. Oon vaihdellu sposteja ton uuden hostmomin kanssa ja se just kerto miten innoissaan ne tytöt jo mua odottaa sinne! Voi oon itekki niin fiiliksissä, seuraavista 8 kuukaudesta tulee niin huiput! Tiistaina skypettelin kotiin ja voi miten ihana fiilis tuli siinä jutellessa. Tuolla keittiönpöydän ääressä söin lounasta samalla kun äiti ja pikkuveli söi iltapalaa kotona. Ne oli vielä laittanu läppärin niin, että tuntu kuin olis ite istunu siellä pöydän ääressä myös. Siinä sitte välillä tokasin, että "heitäppäs se kinkkupaketti tänne" tai "annatko vähän voita" :D Ja voi miten mun pikkuveljestäki on tullu jo niin iso poika! Siltä on lähteny näiden neljän kuukauden aikana 6 hammasta ja lisäks se osaa jo lukea hyvin ja sitoo kengännauhat. Koulussaki ollu jo ekat kokeet! Voi mitä kaikkea täällä ollessa missaakaan! Onneks enää 2/3 vuodesta jäljellä, koska huomenna tulee 4 kuukautta täyteen!

Eilen kävin vähän joululahjaostoksilla (hehee pakko sanoo et on helpottavaa, kun ei tarvii miettiä mitä noille viidelle pojalle pitäis ostaa :D) ja alotin pakkaamisen samalla kuin skypettelin parhaan kaverin kanssa! Ei muuten naurata, että mun matkalaukku on jo nyt melkein täynnä ja sieltä puuttuu vielä ainaki puolet mun kamoista. Pitää varmaan mennä jostain Walmartista ostaa niitä pusseja, joihin vaan tungetaan vaatteet ja imetään ilma pois ja tsädäm yhtäkkiä matkalaukkuun mahtuuki tuplastin enemmän tavaraa. Harmi ettei se vaikuta niiden tavaroiden painoon mitenkään. Tällä kertaa on sentään helppo pakata, koska ei joudu miettiä mitä ottaa mukaan. Kaikki vaan kaapeista suoraan matkalaukkuun ja sillä siisti. Eilen sain järkättyä kaikki tärkeet paperit ja muut muovitaskuihin ja tällä hetkellä mulla on kaapissa ja hyllyissä vaan tavaroita, joita tarviin vielä tän viikon ajan. Mutta koska olen vaikea ihminen, niin mua ärsyttää kuinka en voi pakata tavaroita loppuun. En tykkää jättää asioita tolleen ihan kesken :D

Tänää on kyllä viikon hirvein päivä koska on pyykkipäivä. Viikkasin jo yhen koneellisen (yllätyin ku jokaiselle sukalle löyty pari) ja vielä on tulossa 5 koneellista lisää. Ja mua edelleenki oksettaa se vaatteiden haju. Voitte kuvitella ku pikkuherra Edvin on perjantaina laittanu märän paidan pyykkikoriin ni miten ihana ylläri on sitte melkein viikon jälkeen tyhjennellä sitä koria. Lisäks meijän siivouskomerosta löyty kahen koneellisen edestä lisää pyykkiä. Ei luoja miten voi olla näin paljon vaatteita?! Mun kaikki vaatteet varmaan mahtuis yhteen tai max 1,5 koneelliseen :D Hirveeks tän päivän tekee myös se, että kun mä 2:30 pörhällän tosta pihasta hakemaan poikia, niin seuraavan kerran astun ulko-ovesta sisään vasta 7:30. Haen eka Edvinin ja Empun, sit ajetaan hevonheimoon hakee Elias sen lätkätreeneistä, sinne mennessä on järkyttävä ruuhka ja takas tullessa vielä kamalampi. Jätän Empun ja Eliaksen kotiin ja me lähetään Edvinin kanssa suoraan hirveellä kiirellä ajaa sen lätkään. Katotaan ehitäänkö ajoissa, koska 1) ruuhkat 2) en oo aiemmin ajanu tolle rinkille 3) lisää ruuhkaa 4) varmaan tolla yhellä tiellä jatkuu edelleen tietyö. En ihmettele miks mun hostmom toivoo, ettei Elias pääse sen koulun lätkäjoukkueeseen, kun kerta sil ois treenit tuolla hevonkuusessa aina joka päivä eikä sieltä saa kyytiä pois. Se on nimittäin ihan hirvee se ruuhka, mikä siinä yhessä kohtaa on. Mulla meni tiistaina mailin ajamiseen puol tuntia.

Eilen haettiin muuten uus auto... tälleen parin kuukauden jälkeen :D ihan kiva se on, harmi etten varmaan ite pääse sillä ajamaan täällä. Mutta eilen jouduin ajaa hostiskän hienon sporttiauton autokaupasta kotiin ja oli kyllä semmonen jännitys siinä mukana. Se on niin moderni, että en ees ollu varma miten se käynnistetään. Lisäks se on tajuttoman matala. Tuntuu ku joku mikä tahansa normiauto vois tulla ja jyrää mut sillä sekunnilla. Ja no, tietenki pelkäsin paljon sen kolaroimista. No selvisin hyvin kotiin kuitenki :D

Joo mitä vielä. En tiiä mitä teen huomenna, laitoin just Lenalle viestiä josko se vois nähdä illalla. Lauantaina meen Celinalle yöks ja suunnitelmissa olis tosiaan Cheesecake Factory, Manhattan, brunssi Ihopissa ja kaikkea muuta mukavaa! Ärsyttää vaan kun mun molemmat hostit on la töissä, joten kumpikaan ei voi heittää mua yhelle juna-asemalle. Joudun ottaa junan tosta meijän asemalta Newarkkiin ja siellä vaihtaa junaan, jotta pääsen takas päin sinne Celinalle. Matka kestää ja maksaa tuplasti enemmän. No ei voi mitään. Mutta juu, apua tää viikko on pian ohi ja sit voinki sanoa, että tällä viikolla lähen täältä pois! :D Hassua ja niin kauan odotettua! Ja oikeesti uskooko kukaan jos sanon, etten oikeesti oo ottanu kuvia tällä viikolla mistään??

Heippa!

Boston

Kirjottelin tän postauksen suurimmaks osaks jo päivällä, mutta ajattelin odottaa kaverilta muutamia kuvia tätä postausta varten, joten en julkassu heti. En ehtiny saada kuvia, mutta ehkä lisään ne tähän myöhemmin. Mutta eipä mulla mitään lisättävää oikeestaan oo. Paitsi, että olipa huikeeta istuu 2,5h autossa ja seistä suurin osa siitä ajasta ruuhkassa. Parhaimmillaan menin semmosta kahen mailin tuntivauhtia<3 Mutta joo, nyt siihen itse asiaan:

Nonii nyt on Bostonin reissusta selvitty! Lauantaina heräsin 5:15 ja ei naurattanu. Raahustin alakertaan mun kamojen kanssa ja pian seuraan liitty hostmom ja Emppu. Niiden piti nimittäin lähteä samaan aikaan jonnekki hevonkuuseen lätkäpeliin. Kerrospukeuduin oikein huolella, koska tosiaan mulla ei sitä talvitakkia ole. Legginssit, farkut, paksu neule, huppari, takki, lapaset, pipo, huivi ja olikohan vielä jotain. Juna lähti 6:48 joten mä hiihtelin juna-asemalle jo puolen aikoihin. Onneks pari muuta tyttöä sieltä kurssilta tuli samalla junalla, niin olin niiden kanssa jotta osaan vaihtaa oikeeseen junaan :D Penn Stationilla oltiin vissiin 7:40. Kävästiin ostamassa eväitä ja suunnattiin meijän pick up -paikalle. Bussi yllättäen oli myöhässä ja voi jestas koko matka oli ihan helvettiä. Mun edessä oleva tyttö nojas taaksepäin ja mulla tosiaan osu polvet sen penkkiin jo siinä vaiheessa kun se oli normiasennossa. Ihanaa olla pitkä... Tän lisäks tosiaan mun toi oikee polvi oli ihan räjähdyspisteessä, koska se tosiaan oli koko matkan siinä samassa asennossa. Kaiken huipuks mun vieressä oleva alko lakkaa kynsiään jollain järkyttävän hajusella kynsilakalla ja migreeni iski sillä silmänräpäyksellä ku lakkapullo aukes. Tietenkään siinä vaiheessa otettu migreenilääke oli jo liian myöhässä ja kärsin sitte koko loppu päivän ja illan siitä.

No selvisin kuitenki hengissä ja saavuttiin Cambridgeen siinä kahen aikoihin. Meillä oli tunti aikaa kierrellä ja syödä siellä ennen kuin alko neljän tunnin kiertoajelu/-kävely oppaan kanssa. No se tunti meni siihen, että meijän pieni porukka (johon kuulu minä, kaks ruotsalaista, ranskalainen ja argentiinalainen) jonotteli Panera Breadissa meijän ruokia. Ei oltu tosiaan ainoot jotka sen oli bongannu ja päättäny mennä sinne syömään. Ruuan jälkeen suunnattiin sitte Harvardin kampusalueelle ja oli kyllä tosi siisti paikka. Just semmonen ku nähny kaikissa leffoissa jne. Tuntu hassulta kävellä vaan siellä pitkin pihoja, kun perjaatteessa se on toisen koti ja piha missä kuljettiin :D Tunti kierreltiin siellä kylmyydessä kunnes hypättiin bussiin ja jatkettiin matkaa Bostoniin.

Muutamat kiljahteli tän nähdessä, koska on kuulema Legally Blondesta.
Itehän en oo koko leffaa edes nähny :D

Kierreltiin kyllä vaikka missä ja meijän opas oli ihan mahtava. Se heitti läppää siitä, kuinka ei ollu hyvä laittaa korollisia buutseja jalkaan, kun joutu välillä kävellä mukulakivikaduilla. Mun ehdoton lempparipaikka oli Beacon Hill. Jotenki niin tosi rauhallinen ja nätti paikka, muistutti paljon Greenwich Villagea. Siellä oli myös Bostonin kaikista halutuin katu asua. Koko katu oli täysin private. Siellä olevat asunnot maksaa mukavat parikyt miljoonaa dollaria, mikäs siinä! Harmi, että tossa kohtaa oli tosi pimeetä, ettei oikein hyviä kuvia saanu otettua. Nähtiin myös Amerikan ihan eka Kindergarten, ja koko toi kindergarten-systeemi on tullu ihan alunperin Saksasta tänne Jenkkeihin. Jossain kohtaa oltiin pienellä sivukadulla ja yhtäkkiä yhteen ikkunaan hyppäs kissa ja mähän sain hirveen sydärin, koska olin siinä ihan vieressä. Ei naurata, parempi alkaa tottua niihin karvakasoihin ja nopeesti. En vaan ymmärrä mikä niiden ongelma on kun ne aina jostain sniikkaa ihan mun lähelle ja onnistuu säikäyttää mut.

Kierreltiin vielä joku puisto läpi ja tän jälkeen kuulu ilonkiljahduksia, kun opas sano, että nyt mennään hotellille! Mä juoksin melkein pää kolmantena jalkana bussiin. Hotelli oli ihan kiva. Jaoin huoneen ruotsalaisen ja kahen ranskalaisen kanssa (joista kahen kanssa hengailin koko ajan tuolla Bostonissa). Toinen ranskalainen oli ihan shokissa, koska jouduttiin jakaa sängyt toisen ihmisen kanssa. Mietittiin siinä sitte sen lähettyä, että eiks se oo lukenu mitään sähköposteja tms. siitä, että sängyt jaetaan jotta säästäis rahaa. Ois sitte maksanu vähän enemmän omasta sängystä. No joo eipä siitä sen enempää. Latailn puhelinta hetken kunnes suunnattiin Cheesecake Factoryyn. Yllättäen siellä oli 50 minuutin jono, joten siinä välissä kierreltiin ihan pikanopeesti kaks ostoskeskusta siinä vieressä.

Ruoka oli superhyvää ja koska mulla ei oikeestaan ollu edes nälkä, kiitos mun kaikkien eväiden, niin en todellakaan jaksanu syödä mitään juustokakkua. Eikä kyllä kukaan muukaan. Ens viikonloppuna sitte, kun suunnataan Celinan kanssa juustokakuille! Tän jälkeen kierreltiin vielä sillä "meijän kadulla", otettiin vähän kuvia ja käytiin ostamassa seuraavalle päivälle aamupalaa valmiiks. No mun mukaan tarttu vaan kaks banaania ja kinderin patukoita :D Nukkumaan päästiin siinä 11 jälkeen ja oli ihanaa mennä nukkumaan tietäen, että voi nukkua yheksään asti.

No enhän mä tosiaankaa niin pitkään nukkunu vaan heräsin joskus puol 8 aikaan. No olipa aikaa valmistautua ihan rauhassa ja päästiin vielä ottamaan lisää kuvia tosta yhestä poolista ja kirkosta. Kymmeneltä hypättiin meijän bussiin, koska se vei meijät ilmaseks Quincy Marketille. Tehtiin ton yhen ruotsalaisen kanssa siitä esitelmäki koulussa. Se oli siis semmonen pitkä rakennus, missä oli paljon ruokapaikkoja ja sit sivulla meni vielä käytävät, joilla myytiin jotain turistirojua ja vaikka mitä muuta. Kierreltiin siellä, syötiin ja käytiin vieressä olevassa satamassa ottamassa lisää kuvia. Yhen aikaan päätettiin suunnata takas hotellille. Muut meni kävellen, mutta mä en mun polven takia tosiaankaan pystyny sitä matkaa kävellä, niin menin kiltisti metrolla. Ei naurattanu siinä vaiheessa, kun ei portaitakaan kunnolla voinu mennä, koska tuntu et joku sielä polvessa kohta poksahtaa. Noh, selvisin hienosti meijän hotellille ja matkalla ostin mulle Boston-paidan. Oli pakko saada edes jotain ostettua sieltä.

Hotellilla piti taas vähän latailla puhelinta (pakko muuten ostaa semmonen laturi, millä voi ilman pistorasiaa ladata!!) ennen kuin kolmelta alko matka kohti kotia. Tällä kertaa meikä oli se ainut onnekas, jonka viereen ei istunu ketään, joten sain mun jalalle paljon tilaa eikä polvet osunu edessä olevan penkkiin ollenkaan. Tosin mä kyllä törkeesti vaan laitoin mun laukun siihen viereiselle penkille niin ei siihen tietenkään kukaan sitte istunu :D Kun päästiin lähtee, niin nukahdin kyllä tosi nopeesti. Tais olla särkylääkkeillä taas jotain osaa siihen. Viiden jälkeen pysähdyttiin ja kävin ostamassa mäkistä keksin ja m&m mcflurryn, hei kiinnostavaa. Sanoin siellä vielä moikat meijän kavereille, jotka on toisessa bussissa, koska en tuu niitä varmaan enää ikinä näkemään. Loppu matka meni tosi nopeesti ja oltiin 40 min etuajassa aikataulusta. Missasin silti mun aiemman bussin ihan parilla minuutilla, joten päädyin istumaan Port Authorityn lattialla tunnin tehden en mitään.

Kotona olin kymmeneltä, purin mun kamat nopeesti laukusta pois ja kipitin nopeesti nukkumaan. Tänään oli kyllä niin kuolemaolo taas aamulla. Nukuin seittemän tuntia, joka on vaan mulle ihan liian vähän ja zombeilin alakertaan. Aamulla perus aamurutiinit paitsi, että Emppu ei menny tänään kouluun. Eli koko päivä töitä ja sen lisäks ekstra-ajoa iltapäivällä. Hohhoh voisin vaan kuolla tähän mun sängylle. Jotenki oon vaan niin poikki enkä jaksa tehä mitään. Nojoo, Bostonin reissu oli kyllä tosi kiva ja suosittelen kaikille vaan jos joskus on mahollisuus sinne mennä, niin menkää ihmeessä. Tykkäsin siitä tosi paljon ja siellä on kyllä paljon kivaa nähtävää!!

Jee jee, yli puolet pakollisista opintopisteistä kasassa nyt! :)

Rematchista sen verran, että nyt on vielä "tilanne" päällä. Tässä on muutamia järjestelyjä, koska tolla perheellä on nykyinen auppari eri järjestöltä, mutta se on kyllä koko ajan ollu tekemisissä EAP:in kanssa. Sitten kunhan kaikki noi jutut on pian hoidettu alta, niin match on virallinen! :) Tässä on myös vähän probleemaa aikataulujen kanssa, mutta eiköhän tää tästä. Semmosta siis, pidän teijät täällä ajan tasalla kyllä! Ja voi ihanaa, enää 8 työpäivää tässä perheessä jäljellä, kunnes on aika uudelle alulle! Jes jes :) Tulee kyllä olee tosi hassua lähtee täältä pois ja sanoo kavereille heipat. Viikonloppuna on onneks tosi kivoja suunnitelmia mun kahen parhaimman kaverin kanssa täällä! Kyllä se tästä, onneks lentokoneet on keksitty, niin pääsee nopeesti aina takas käymään Manhattanillaki!