maanantai 27. elokuuta 2012

Impatience hit me already

Tähän alkuun vois vaikka sanoo, että oon ehkä maailman malttamattomin ihminen ikinä, ja ehdin menettää kärsivällisyyden odottamiseen jo ennen kuin itse odotus edes alkaa. Siks onkin ihmeellistä, että oon jopa melkein kaks viikkoa jaksanut odotella sen psykologisen testin tuloksia ilman, että oon edes harkinnut soittoa EAP:lle, jossa valittaisin niiden kilpikonnaakin hitaampaa toimintaa. Tosin tiedän kyllä, että eihän se täällä Suomen päässä se syy ole, Jenkkien työntekijöitä pitäisi siis syyllistää. Mun haastattelija tosiaan sano, että kahen viikon kuluttua tulee tieto. Annan niille siis armonaikaa keskiviikkoon asti, sen jälkeen en vastaa teoistani, hah.

Anyhow, tää koko härdelli on edennyt ihan vähän: sain viime viikon tiistaina ensimmäisen suosituksen mun kielimatkan aikaselta hostmamalta. Pakko sanoo, että mama oli vähän (miten sen nyt ottaa) liiotellut siinä. Suosituksessa oli joitain kohtia, mihin piti valita sopivin vaihtoehto viidestä ja paperissa oli ruksattu pelkästään excellentit. Paitsi, että yhessä kohdassa tais olla "unknown". Toisaalta, en tunne mitään syyllisyyttä (ainakaan vielä) asiasta, koska mähän en pyytänyt muuta kuin suosituksen kirjoittamista.

Lisäks mun hostmaman tytär (joka siis on jo mun äidin ikänen, eli ei mikään lapsi) lähetti viime viikon keskiviikkona tulemaan sen kirjoittaman suosituksen, ja pakko sanoo et alan olee aika kärsimätön, koska se siis ei ole vielä postilaatikkoon kolahtanut. Ehkä mä oon ihan turhaan panikoinu tätä suosistusasiaa ennemmän ku laki sallii, koska nää näyttää nyt olevan ihan hyvällä mallilla. Vielä tosiaan olis yks ei-sukulaisen suositus ja sit olisin done, mutta ehkä kannattais nyt ensin odotella niitä psykologisen testin tuloksia (ehh, en kestä jos sitä ei oo hyväksytty ja joudunki sit menee CC:n kautta :D).

Jotenki on tää kirjottaminen vieläki aika jäistä, mutta kyllä se tästä. Ehkä. Joka päivä sitä kuitenki odottaa et olis jotain uutta kerrottavaa, jotta vois tänne tulla asiasta kertomaan, mutta ei niin ei. Onhan tää koko hommeli ihan alussa, joten ihan ymmärrettävään se on. En sitte tiedä pitäiskö mun tulla muuten vaan tänne kertoo kuulumisia, tosin kuinkakohan montaa kiinnostaa lukea siitä, kun tuun vaan kertoo kuinka paljon ja vähän oon taas lukenu ylppäreitä varten tai että kuinka paljon koko koulu stressaa. No, saa nyt nähä. Ehkä teen tässä joku päivä postauksen, jossa kerron vähän enemmän itestäni niin te lukijat, jotka ette musta mitään tiedä, niin saisitte jotain kuvaa kuka täällä oikeen kirjottelee.

Että semmosta, toivottavasti pian tulee jotain enemmän kirjottamisen arvosta, ettei tarvii tämmösii sinänsä turhia tarinoita tänne tylsyyden iskiessä sepustaa, haha. Siihen asti se on näkemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti